Netta Laurenne
suomalainen laulaja ja näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Netta Laurenne (ent. Dahlberg, o.s Eklund, s. 1980 Pirkkala)[1] on suomalainen laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä. Hän on esiintynyt suomalaisilla albumeilla joko vierailijana tai taustalaulajana ja julkaissut myös soolomateriaalia.[1] Hän on lisäksi säveltänyt ja sanoittanut kappaleita muille artisteille, kuten Suvi Teräsniskalle ja The Voice of Finland -finalisti Kim Koskiselle. Vuonna 2021 hän ääninäytteli supersuosion saaneessa Encanto-elokuvassa fiktiivistä hahmoa Pepa Madrigalia.
Remove ads
Ura
Pirkkalassa varttunut Laurenne on koulutukseltaan muotoilun artenomi, ammattikorkeakoulusta valmistunut jalkinesuunnittelija. Hän on opiskellut myös viiniasiantuntijaksi eli sommelieriksi ja viinintuottajaksi, jota osaamistaan hän hyödyntää omassa pientuottajaviinien maahantuontiyrityksessä. Laurenne on opiskellut klassista laulua Tampereen konservatoriossa ja pop/jazzlaulua Pirkanmaan musiikkiopistossa. Hän on hankkinut lisäoppia Taideyliopiston Sibelius-Akatemian täydennyskoulutuksessa opiskelemalla jazzlaulua, perinnemusiikkia ja yrittäjyyttä. Laurenne kasvoi nuorena yrittäjyyteen työskennellessään vanhempiensa omistamassa graafisen alan perheyrityksessä. Hänet palkattiin studiolaulajaksi ensimmäisen kerran 18-vuotiaana.[1]
Metallimusiikin laulaminen on Laurenteesta puhdistava kokemus, sillä siinä saa laulaa sekä rumasti että kauniisti ja rääkyä miten huvittaa.[1] Hän on julkaissut nimellä Netta sooloalbumit Lost & Found (2010) ja Albumi A:lla (2012), joista jälkimmäinen on tribuutti Juice Leskiselle. Hän on coveryhtye Run for Coverin laulusolisti. Yhtyeen muita jäseniä ovat Rolf Pilve (Stratovarius), Teemu Mäntysaari (Wintersun), Tuomas Yli-Jaskari (Tracedawn) ja Vili Itäpelto (Tracedawn). Sama kokoonpano muodostaa myös yhtyeen Smackbound, joka julkaisi ensimmäisen singlensä heinäkuussa 2019.[2] Laurenne on toiminut radiojuontajana ja ollut äänitysstudio Sonic Pump Studiosin toimitusjohtaja.
Laurenne on esiintynyt näyttelijänä televisiosarjoissa Jarin ja Karin kesäloma, Modernit miehet ja Sorjonen.[3] Hän on tehnyt myös musiikkiteatteria ja esiintynyt muun muassa turkulaisen Linnateatterin Tell Me on a Sunday -musikaalin pääosassa.[4] Tampereella hän näytteli Juicen vaimoa Musiikkiteatteri Palatsin musikaalissa Juice – Taiteilijaelämää.[1]
Laurenne aloitti huhtikuussa 2017 Veikkauksen lottolähetysten juontajana.[5][6]
Remove ads
Yksityiselämä
Laurenteen puoliso on musiikkituottaja Nino Laurenne.[1]
Diskografia
- Lost & Found (Motley, 2010)
- Albumi A:lla (Motley, 2012)
- Smackbound: 20/20 (Frontiers, 2020)
- Laurenne/Louhimo: The Reckoning (Frontiers, 2021)
- Smackbound: Hostage (Frontiers, 2023)
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads