Nevermind
Nirvanan albumi 1991 From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Nevermind on yhdysvaltalaisen rock-yhtye Nirvanan toinen studioalbumi, joka julkaistiin 24. syyskuuta 1991 DGC Recordsin kautta. Albumin nimi on peräisin punk-yhtye Sex Pistolsin albumin Never Mind the Bollocks, Here's the Sex Pistols nimestä. Nevermindia on myyty noin 26 miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti.
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Vuonna 2004 albumi valittiin mukaan Yhdysvaltain kongressin kirjaston National Recording Registry -kokoelmaan, johon kootaan esteettisesti, historiallisesti tai kulttuurisesti merkittäviä yhdysvaltalaisia äänitteitä[1].
Remove ads
Tietoa albumista
Nevermind on Nirvanan myydyimpiä albumeita. Monien kriitikoiden mielestä Nevermind on paras 1990-luvulla julkaistu levy. Albumin tunnetuinta kappaletta "Smells Like Teen Spirit" soitettiin valtavasti radioissa ja siihen tehty musiikkivideo on MTV:n kaikkien aikojen näytetyin. Seuraavana vuonna julkaistut singlet "Come As You Are", "Lithium" ja "In Bloom" nostivat yhtyeen sekä Nevermind-albumin suosiota entisestään.
Albumi äänitettiin vuosina 1990–1991, ja sen julkaisi Geffen Records. Albumista osa, kuten Polly on äänitetty Smart Studios:illa, ja suurin osa äänitetty Sound City Studios:illa. Mutta Smart Studios:illa äänitetyt kappaleet löytyy Nevermindin Deluxe- ja Super Deluxe-painoksilta[2]. Albumi pääsi ilmestyessään ensimmäiselle sijalle "Heatseekers"-albumilistalla ja pääsi ennen pitkää ensimmäiselle sijalle myös Billboard 200 -listalla, lähinnä "Smells Like Teen Spirit" -singlen suosion saattelemana. Albumin on tuottanut Butch Vig. Albumin kappaleet "Territorial Pissings" ja "Stay Away" ovat albumin ainoita punk rock -vaikutteisia kappaleita. Albumi on ensimmäinen Nirvanan levy, jossa rumpuja soittaa Dave Grohl. Levyn kannessa oleva vauva, joka ui dollarin setelin perässä, on Spencer Elden (s. 1991)[3]. Elden haastoi Nirvanan oikeuteen ensimmäisen kerran vuonna 2021 lapsipornosta albumin kansikuvassa ja toisen kerran vuonna 2025. Kummatkin syytteet kuitenkin hylättiin,[4][5] Vuonna 1992 komediamusiikkia tekevä Weird Al Yankovicin albumissa Off the Deep End Weird Al teki samantapaisen kannen kuin alkuperäisessä Nevermindissä. Siinä vauvan tilalla oli itse Weird Al Yankovic joka ui kannessa donitsin perässä.
Remove ads
Innoittajat
Nevermind-albumin kappaleita tehdessä suurin innoittaja oli punk rock, Alternative rock ja muut genret. Kurt Cobain jäljitteli Smells Like Teen Spirit -kappaletta tehdessään Pixiesin tyyliä. Albumin kappaleissa Territorial Pissings ja Stay Away on käytetty paljon punktyyliä. Kappaleet "Drain You" ja albumin bonuskappale "Endless Nameless" ovat suurimmaksi osaksi tyyliltään experimental rockia ja noise rockia.
Kurt Cobainin suurin innoittaja oli John Lennon ja täten albumin melodioissa on paljon The Beatles- vaikutteita.
Remove ads
Kappaleet ja singlet
Albumin ensimmäinen single on Nirvanan tunnetuin kappale Smells Like Teen Spirit, joka julkaistiin syksyllä 1991. Singlen B-puolina kuullaan kappaleet "Aneurysm" ja "Even In His Youth". Smells Like Teen Spiritistä tehtiin myös musiikkivideo, jossa Nirvana soittaa erään koulun liikuntasalissa. Video viittaa Kurt Cobainin high school -vuosiin.
Albumin toinen single Come As You Are julkaistiin maaliskuussa 1992. Sen B-puolina ovat kappaleet "Endless Nameless" ja live-versiot kappaleista "Drain You" ja "School". Albumin kolmas single on Lithium, joka julkaistiin heinäkuussa 1992. Singlen B-puolina kuullaan "Been A Son" kappaleen liveversio sekä Curmudgeon. Nirvana esitti Lithiumin vuonna 1992 MTV Video Music Awardseissa. Viimeinen single In Bloom julkaistiin lokakuussa 1992.
Kappaleet
Kaikki kappaleet kirjoittanut Kurt Cobain, ellei toisin mainita.
- Smells Like Teen Spirit – 5.02 (säv. Cobain/Grohl/Novoselic)
- In Bloom – 4.15
- Come as You Are – 3.39
- Breed – 3.04
- Lithium – 4.17
- Polly – 2.56
- Territorial Pissings – 2.23
- Drain You – 3.44
- Lounge Act – 2.37
- Stay Away – 3.33
- On a Plain – 3.17
- Something in the Way – 3.51
- Endless, Nameless – 6.44 (Alkaa noin 14 minuutin "Something in the Wayn" jälkeisen hiljaisuuden kuluttua.)
Remove ads
Arvostelut
- All Music Guide -lehden arvostelu:

- Q-lehden arvostelu:

- Rolling Stone -lehden arvostelu:

Albumin sijoitukset
Remove ads
Singlejen sijoitukset
Remove ads
Muusikot albumilla
- Kurt Cobain - laulu, kitara, taustalaulu
- Krist Novoselic - basso, laulu kappaleen "Territorial Pissings" introssa
- Dave Grohl - rummut, taustalaulu
- Chad Channing - rummut ainoastaan kappaleessa "Polly"
- Kirk Canning - sello kappaleessa "Something in the Way"
Albumimyynti

- Yhdysvallat: 10 miljoonaa (Diamond)
- Iso-Britannia: 600 000 (Tuplaplatinaa)
- Kanada: 1 miljoona (Diamond)
- Japani: 120 270 (1991)
- Sveitsi: kulta (1992), platina (1992)
Box-set julkaisu
Vuonna 1999 Nevermind julkaistiin box-setinä Nirvanan albumin In Uteron kanssa.
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
