Nomadland

Chloé Zhaon ohjaama draamaelokuva vuodelta 2020 From Wikipedia, the free encyclopedia

Nomadland
Remove ads

Nomadland on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen neo-Western-draamaelokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Chloé Zhao. Elokuvan pääosaa esittää Frances McDormand. Se kertoo Fern-nimisestä naisesta (McDormand), joka menetettyään työnsä pakkaa omaisuutensa pakettiautoon ja alkaa elämään yhteiskunnan ulkopuolella, nykypäivän nomadina. Elokuva käsittelee ikääntyvää ja köyhtyvää amerikkalaista työväenluokkaa vuoden 2008 talouskriisin jälkeisessä ajassa.[5] Elokuva perustuu Jessica Bruderin samannimiseen tietokirjaan, joka julkaistiin vuonna 2017.

Pikafaktoja Valmistustiedot, Aiheesta muualla ...

Nomadland sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 11. syyskuuta 2020, jossa se palkittiin Kultaisella leijonalla.[6] Elokuva julkaistiin suoratoistopalvelu Hulussa 19. helmikuuta 2021. Suomessa elokuva sai ensi-iltansa 26. maaliskuuta 2021.

Elokuva oli arvostelumenestys ja sen ohjaus, käsikirjoitus, leikkaus, kuvaus ja roolisuoritukset, etenkin McDormandin roolisuoritus, saivat ylistystä. Elokuva sai kuusi Oscar-ehdokkuutta vuoden 2021 gaalassa, joista se voitti kolme: paras elokuva, paras ohjaus ja paras naispääosa (McDormand).[7][8] Se palkittiin myös kahdella Golden Globella vuoden 2021 gaalassa parhaasta draamaelokuvasta ja parhaasta ohjauksesta. Zhao'sta tuli toinen nainen ja ensimmäinen aasialainen nainen, jolle on myönnetty parhaan ohjaajan palkinto.[9]

Remove ads

Näyttelijät

 Frances McDormand  Fern  
 David Strathairn  David  
 Linda May  Linda  
 Swankie  Swankie  
 Bob Wells  oma itsensä  
 Derek Endres  Derek  
 Peter Spears  Peter  
 Tay Strathairn  James  
 Gay DeForest  Gay  
 Patricia Grier  Patty  
 Angela Reyes  Angela  
 Carl R. Hughes  Carl  
 Douglas G. Soul  Doug  
 Ryan Aquino  Ryan  
 Teresa Buchanan  Teresa  
 Karie Lynn McDermott Wilder  Karie  
 Brandy Wilder  Brandy  
 Makenzie Etcheverry  Makenzie  
 Annette Webb  Annette  
 Rachel Bannon  Rachel  
 Bryce Bedsworth  Bryce  
 Sherita Deni Coker  Deni  
 Merle Redwing  Merle  
 Forrest Bault  Forrest  
 Saunne Carlson  Saunne  
 Donnie Miller  Donnie  
 Roxanne Bay  Roxy  
 Matt Sfaelos  Noodle  
 Ronald O. Zimmerman  Ron  
 Paige Dean  Paige  
 Paul Winer  Paul  
 Derrick Janis  Victor  
 Greg Barber  Greg  
 Carol Anne Hodge  Carol  
 Matthew Stinson  lääkäri Matt  
 Terry Phillip  Terry  
 Bradford Lee Riza  Brad  
 Cat Clifford  Cat  
 James R. Taylor Jr.  James  
 Jeremy Greenman  Jeremy  
 Ken Greenman  Ken  
 Melissa Smith  Dolly  
 Warren Keith  George  
 Jeff Andrews  Jeff  
 Paul Cunningham  Paul  
 Emily Jade Foley  Emily  
 Mike Sells  Mike  
 Cheryl Davis  Cheri  

Oikean elämän nomadit Linda May, Swankie ja Bob Wells esiintyvät myös elokuvassa.[10]

Remove ads

Vastaanotto

Lisätietoja Vastaanotto, Yhteispisteet ...

Rotten Tomatoes -sivuston mukaan 356 arvostelun perusteella kriitikoiden arvosteluista 94 prosenttia oli myönteisiä.[18] Metacritic-sivuston mukaan 49 arvostelun perusteella laskettuna kriitikoiden arvosteluista 94 prosenttia oli myönteisiä.[11]

Palkinnot ja ehdokkuudet

Thumb
Chloé Zhao voitti Nomadlandista useita palkintoja sekä hän voitti toisena naisena ja ensimmäisenä kiinalaisena naisena parhaan ohjaajan Oscarin ja Golden Globen.
Lisätietoja Palkinnot ja ehdokkuudet, Palkinto ...
Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads