Norma (nimi)
naisen etunimi From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Norma on kansainvälinen, alun perin italialainen naisen etunimi. Nimen keksi Felice Romani 1800-luvulla Norma-oopperan päähenkilöä varten. Sana norma on latinaa ja merkitsee puutöissä käytettävää kulmamittaa.[1]
Normaa käytetään joskus myös feminiinimuotona miehen nimestä Norman, vaikka nimet eivät historiallisesti liity toisiinsa[1]. Sana Norman on englanninkielinen nimitys normanneille eli viikingeille, jotka asuttivat Ranskan Normandiaa ja valloittivat muun muassa Englannin. Sana on peräisin saksasta ja tarkoittaa ”pohjoisen miestä”.[2]
Suomessa Norma-nimi on suhteellisen harvinainen. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan se on annettu 1900-luvun alusta vuoden 2019 loppuun mennessä noin 230 naiselle ja muutamalle miehelle.[3]
Remove ads
Tunnettuja Normia
- Norma Aleandro (s. 1936), argentiinalainen näyttelijä, käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja
- Norma Baylon (s. 1942), argentiinalainen tenniksenpelaaja
- Norma Beecroft (1934–2024), kanadalainen säveltäjä
- Norma Croker (1934–2019), australialainen pikajuoksija ja pituushyppääjä
- Norma Heyman (s. 1937), brittiläinen elokuvatuottaja
- Norma Kamali, Norma Arraez (s. 1945), yhdysvaltalainen muotisuunnittelija
- Norma McCorvey, Jane Roe (1947–2017), yhdysvaltalainen Roe vastaan Wade -tapauksen asianosainen
- Norma Jean Mortenson, Marilyn Monroe (1926–1962), yhdysvaltalainen elokuvanäyttelijä, laulaja ja malli
- Norma Nolan (s. 1938), argentiinalainen Miss Universe 1962
- Norma Ronald (s. 1937), brittiläinen näyttelijä
- Norma Shearer, oik. Edith Norma Shearer (1902–1983), kanadalainen näyttelijä
- Norma Merrick Sklarek (1926–2012), yhdysvaltalainen arkkitehti
- Norma Talmadge (1894–1957), yhdysvaltalainen mykkäelokuvien näyttelijä ja tuottaja
- Norma Thrower (s. 1936), australialainen aitajuoksija
- Norma Varden (1898–1989), brittiläinen Hollywood-näyttelijä
- Norma Winstone (s. 1941), brittiläinen jazz-laulaja
Remove ads
Kuvitteellisia Normia
- Norma, ylipapitar, päähenkilö Vincenzo Bellinin oopperassa Norma
- Norma, Kathleen Doylen roolihahmo elokuvassa Teetä Mussolinin kanssa (1999)
- Norma, Maureen O’Sullivanin roolihahmo elokuvassa Hannah ja sisaret (1986)
- Norma Desmond, kohtalokas nainen, Gloria Swansonin esittämä päähenkilö elokuvassa Auringonlaskun katu (1950)
- Norma Rae, Sally Fieldin esittämä päähenkilö elokuvassa Norma Rae (1979)
- Norma Speakman, Liz Smithin roolihahmo televisiosarjassa Sohvanvaltaajat
- Norma Watson, P. J. Solesin roolihahmo Stephen Kingin romaaniin perustuvassa elokuvassa Carrie (1976)
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads