Omenapuut
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Omenapuut (Malus) on ruusukasvien (Rosaceae) heimoon kuuluva kasvisuku. Suvun lajit kasvavat alkuperäisinä pohjoisen pallonpuoliskon lauhkealla vyöhykkeellä. Omenapuulajeja on 36, sillä aiempia lajeja on erotettu muihin ruusukasvisukuihin.[1] Eri omenapuulajeista on myös jalostettu monia erilaisia lajikkeita niin omenoiden tuotantoon kuin koristepuiksikin.
Remove ads
Kuvaus
Omenapuut ovat kesävihantia puita tai pensaita, joilla on yleensä ehyet ja sahalaitaiset lehdet. Sarjamaisessa kukinnossa on 2–6 kukkaa. Terälehdet ovat yleensä valkoisia tai vaaleanpunaisia.[2] Hedelmä on pohjushedelmä, jossa siementen ympärillä olevia sikiäimestä kehittyneitä kovia kalvoja ympäröi mehevöitynyt kukkapohjus.
Käyttö
Taloudellisesti tärkein laji on tarhaomenapuu (Malus domestica). Omenapuista on jalostettu myös monia lajikkeita koristekasvikäyttöön. Koristekasveina käytetään esimerkiksi koristeomenapuita eli purppuraomenapuita (Malus Purpurea-ryhmä), paratiisiomenapuita (Malus Prunifolia-ryhmä), pilariomenapuita (Malus Ballerina-ryhmä), marjaomenapuuta (Malus baccata) ja helmiomenapuun eli japaninmarjaomenapuun (Malus toringo) lajikkeita.
Remove ads
Omenapuulajeja ja -lajikkeita
Lajeja
- Malus baccata – marjaomenapuu
- Malus baccata subsp. mandshurica – mantsurianmarjaomenapuu
- Malus coronaria – kruunuomenapuu
- Malus domestica – tarhaomenapuu
- Malus florentina – pihlajaomenapuu
- Malus floribunda – ruusuomenapuu
- Malus fusca – oregoninomenapuu
- Malus halliana – hallinomenapuu
- Malus hupehensis – hupeinomenapuu
- Malus ioensis – preeriaomenapuu
- Malus prunifolia – siperianomenapuu
- Malus pumila – eevanomenapuu
- Malus sieboldii – koralliomenapuu
- Malus sieversii – aasianomenapuu
- Malus spectabilis – kiinanomenapuu
- Malus sylvestris – metsäomenapuu
- Malus sylvestris subsp. praecox – kaakonmetsäomenapuu
- Malus toringo – helmiomenapuu eli japaninmarjaomenapuu
- Malus toringo var. sargentii – helmiomenapensas eli pikkuhelmiomenapuu eli marjaomenapensas
- Malus trilobata – turkinomenapuu
- Malus tschonoskii (Macromeles tschonoskii) – japaninomenapuu, liekkiomenapuu[3][4]
Lajikeryhmiä ja lajikkeita
- Malus Ballerina-ryhmä – pilariomenapuu
- Malus 'Hyvingiensis' – rautatienomenapuu
- Malus Prunifolia-ryhmä – paratiisiomenapuu
- Malus Purpurea-ryhmä – purppuraomenapuu (koristeomenapuu)[3]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads