Origami

Origami tarkoittaa japanilaista paperintaittelua ja sen tuloksena syntynyttä paperiesinettä.^[1] Origami liittyy vahvasti japanilaiseen kulttuuriin, mutta nykyisin origami on kansainvälinen harrastus, joka jatkaa kehitystään japanilaisten ja länsimaalaisten vaikutusten sulautuessa yhteen.

Orizuru eli kurki on perinteinen japanilainen origamiaihe.

Nimi origami (折り紙, ori ’taitettu’ ja kami ’paperi’) otettiin käyttöön Japanin ulkopuolella toimineissa origamiyhteisöissä 1950-luvulla, ja pian nimitys levisi kautta maailman tarkoittamaan paperintaittelutaidetta.^[2][3]

Historia

Paperi keksittiin Kiinassa noin vuoden 100 paikkeilla, ja on mahdollista, että Kiinassa paperia alettiin myös ensimmäiseksi taitella. Se ei ole kuitenkaan varmaa, sillä paperin varhaiset muodot olivat ominaisuuksiltaan erilaisia kuin nykyiset, eikä paperi silloisen koostumuksensa vuoksi taittunut murtumatta. Varhaisimmat paperille tehdyt kirjalliset dokumentit onkin kääritty rullalle, ei taiteltu.^[4]

Japaniin paperi saapui 700-lukuun mennessä. Varhaisimmalta ajalta on säilynyt siksak-muotoon taiteltuja shidenauhoja tai gohei-koristeita, joita käytettiin šintolaistemppeleissä. Vähän myöhemmältä ajalta tunnetaan noshi-paperikääröjä, joiden sisällä oli esimerkiksi lahjoja. Vanhat japanilaiset taittelumallit liittyivät usein juhlamenoihin, ja ne siirtyivät sukupolvelta toiselle.^[4] Paperin kunnioitus lienee ollut lähteenä sille origamin alkuperäiselle ajatukselle, että taiteltu paperi houkuttelee kami-hengen paikalle. Tämä henki sitten puhdistaa paikan, karkottaa pahat henget ja merkitsee pyhän paikan, johon kami laskeutuu.

Sivu japanilaisesta origamiohjekirjasta Senbazuru Orikatasta vuodelta 1797

Vanhin kiistaton maininta origamista on japanilaisessa runossa vuodelta 1680.^[2] Japanilaisia origamikuvien puupiirrosmalleja esitellyt teos Ranma Zushiki vuodelta 1734 on ensimmäinen painettu todiste origamista. Vanhin tunnettu origamiohjeita sisältänyt kirja on Senbazuru Orikata vuodelta 1797. Yksi kirjan ohjeista neuvoo perinteisen origamikurjen teon, ja kirjassa on myös irtileikattavia mallikaavioita.^[4]

Länsimaissa paperia alettiin valmistaa 1300-luvulla.^[4] Euroopassa kehittyi samalla myös tärkättyjen lautasliinojen laskostaminen taiteeksi. Osa klassisia lautasliinan taittelumalleja on siirtynyt origamiharrastuksen perusmuotoihin.^[5] Valmistustekniikoiden kehittyessä markkinoille alkoi tulla aikaisempaa ohuempaa ja taipuisampaa paperia. Vanhimpia tunnettuja eurooppalaisia malleja on espanjalainen lintua muistuttava parajita. Varhaisin tunnettu säilynyt taiteltu eurooppalainen malli on vuodelta 1810 peräisin oleva hevonen ja ratsastaja.^[4]

Kun japanilainen kulttuuri tuli Euroopassa suosituksi 1800-luvulla, origamia esittelivät kiertelevät taikurit, jotka olivat oppineet taitonsa Japanissa. Myös näyttämötaikurit ottivat origamin ohjelmistoonsa, ja kahlekuningas Harry Houdinikin julkaisi origamikirjan nimeltä Paper Magic.^[4]

Japanilainen Akira Yoshizawa ja yhdysvaltalainen Samuel Randlett kehittivät 1960-luvulla terminologian, jonka kansainvälinen origamiyhteisö omaksui. Sen ansiosta origami-ideoita ja -malleja voitiin nyt levittää maailmanlaajuisesti mallikaavioina.^[4]

Origamin suurimmat kehitysaskeleet on otettu viime aikoina, kun alan harrastajien lisääntynyt ideavaihto sekä paperiteollisuuden ja valmistusmenetelmien kehittäminen tekevät mahdolliseksi suunnitella ja toteuttaa yhä monimutkaisempia töitä. Osa suunnittelijoista valmistaakin nykyisin paperinsa itse.^[4]

Moderni origami on kehittynyt itäisten ja läntisten vaikutusten sulautuessa yhteen. Uusia origamin muotoja ovat esimerkiksi modulaarinen origami, tessellaatiot, märkätaittelu ja paperin rypistäminen.^[4]

Nykyaikaiselle origamille on entiseen verrattuna tyypillistä se, että uusien mallien suunnittelijat tunnetaan nimeltä ja he saavat kunnian luovasta työstä. Joidenkin mielestä origamimalleille pitäisi jopa saada tekijänoikeudet.^[2]

Japanin ulkopuolisissa maissa on perustettu useita origamijärjestöjä, myös Suomessa. Monet ryhmät järjestävät origamiharrastajien kansainvälisiä kokoontumisia.^[4]

Välineet

Taittoluut ovat eräs origamin apuväline

Origamissa käytetty paperi voi olla monenlaista: paksua tai ohutta, jäykkää tai pehmeää, läpikuultavaa tai läpinäkymätöntä, yksiväristä tai koristeltua, sileää tai kohokuviollista, helposti taittuvaa tai haurasta. Paperi valitaan työn mukaan: esimerkiksi monimutkaisissa malleissa käytetään ohutta paperia.^[6] Ohuessa ja taipuisassa paperissa taitokset pysyvät hyvin. Liian paksu paperi murtuu taitettaessa, ja liian joustavassa paperissa taitokset eivät pysy. Vaaleissa sävyissä taitokset erottuvat paremmin kuin tummissa. Kaupoissa myytävä erityinen origamipaperi irogami on neliömuotoista, sen paino on noin 70 grammaa neliömetriltä ja yleisin koko 15×15 senttimetriä.^[7] Se on toiselta puolelta valkoista ja toiselta puolelta yksiväristä tai kuvioitua.^[6]

Origameja voi tehdä pelkin käsin, mutta on olemassa tarvikkeita, joita käytetään helpottamaan paperin taittelua ja muotoilua sekä saamaan taitoksista teräviä. Taittoluulla tai kynällä voidaan painaa taitos teräväksi taitekohtaa pitkin. Syömäpuikoilla voidaan muotoilla työtä sisältäpäin etenkin tarkkoja yksityiskohtia ja kärkiä tehtäessä. Paperia voidaan leikata paperileikkurilla tai saksilla.^[8]

Säännöt

Paperintaittelussa ei ole tiukkoja sääntöjä. Klassisen koulukunnan perussääntö kuitenkin on, että origamin tekoon ei käytetä mitään muuta kuin neliönmuotoinen paperi, jota saa vain taitella, ei leikata. Jos teos koostuu monesta osasta, ne pitäisi voida yhdistää ilman liimaa.^[9][2]

Taitokset

Ohjekaavio, jossa kuution teko esitetään taitos taitokselta

Taitoksen teko aloitetaan taivuttamalla paperia ja tuomalla kohdistuspisteet yhteen. Taitos tehdään taivuttamalla paperi kokonaan ja litistämällä se niin, että taitereunasta tulee suora viiva. Aluksi litistetään taitteen keskikohta, ja siitä edetään reunoja kohti. Taitos litistetään ensin pehmeästi ja sitten terävämmäksi. Tällöin paperin kuidut katkeavat taitoskohdassa, ja taitoksen kohta säilyy näkyvissä vaikka taitos avattaisiinkin. Taitoksen voi tehdä ilmassa tai pinnan päällä. Pinnalla taiteltaessa lopputulos on tarkempi, mutta joidenkin mielestä ilmassa taittelu on miellyttävämpää.^[6]

Kaksi yksinkertaista perustaitosta ovat nimeltään harjataitos ja laaksotaitos. Harjataitoksessa paperi käännetään katsojaa kohti, ja laaksotaitoksessa katsojasta poispäin.^[10] Muita perustaitoksia ovat esimerkiksi nurja taitos, sivuttaistaitos ja kaksoislaskos. Monimutkaisimmat origamimallit perustuvat usein yksinkertaisimpiin taitoksiin ja malleihin.^[11] Esimerkiksi neliöperustaitos, joka yhdistää harja- ja laaksotaitoksia, on monen origamimallin lähtökohta.^[12]

Lajityypit ja mallit

Nykyaikainen origami voidaan jakaa useaan lajityyppiin. Naturalistinen origami jäljittelee eläimiä, lintuja ja esineitä, ja mallit pyrkivät ilmaisemaan esineen syvimmän olemuksen paperista taiteltuna. Geometrinen origami perustuu pääosin matematiikan lakeihin. Origami voi olla tehty yksittäisestä paperiarkista tai monesta yhteen liitetystä arkista. Tessellaatiossa paperin pinta taitetaan toistamaan jotain kuviota.^[9]

• 
  Modulaarinen origami koostuu useammasta kuin yhdestä osasta.
• 
  Kusudama on pallonmuotoinen, usein 30 taitellusta arkista eli moduulista koostuva modulaarinen origami.
• 
  Tessellaatiossa paperin pinta on taiteltu kuvion muotoon.

Useimmat origamimallit perustuvat neliön muotoiseen paperiin.^[13] Tunnettuja eläinorigamimalleja ovat muun muassa kurki, joutsen, koira, perhonen, sammakko, kala ja lohikäärme.

• 
  Sammakko
• 
  Perhonen
• 
  Joutsen
• 
  Kenguru
• 
  Lotuskukka
• 
  Ninjatähti
• 
  Rasioita
• 
  Kuutio

Tessellaatiot

Origamitessellaatiossa paperin taitoskuvio koostuu monikulmioista, jotka peittävät koko pinnan mosaiikin tapaan. Taittelun lopputulos on usein kaksiulotteinen pinta toistuvalla kuviolla. Tietyt tessellaatiot voivat muodostaa kolmiulotteisen pinnan. Vaikka tessellaatiot ovat olleet tunnettuja matematiikassa ja taiteessa vuosituhansia, ne yleistyivät origamissa vasta 1960-luvulla, jolloin Shuzo Fujimoto alkoi tutkia niitä systemaattisemmin.

Tessellaatiot voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: säännöllisiin, puolisäännöllisin ja ei-säännöllisiin. Säännöllisessä tessellaatiossa yhden tai useamman suorakulman yhdistelmä toistuu samanlaisena koko pinnalle ja lopputulos on säännöllinen kuvio. Puolisäännöllisessä tessellaatiossa monikulmat, eli laatat, muuttuvat yhdessä suunnassa, mutta pysyvät toisessa suunnassa samana. Näin saadaan aikaan esimerkiksi kaarevia ja aaltoilevia pintoja sekä kolmiulotteisia muotoja, kuten putkia. Useimmat tesselaatiot perustuvat neliö-, kuusikulma- tai kolmioruudukkoon. Taitoskuvio määrittää, mitkä ruudukon viivat taitetaan ja mikäli taitos on harja- vai laaksotaitos. Osa puolisäännöllisistä ja ei-säännöllisistä tessellaatioista eivät pohjaudu mihinkään ruudukkoon.

• 
  Säännöllinen tessellaatio, tekijä: tuntematon
• 
  Puolisäännöllinen tessellaatio, tekijä: Mikael Nyberg
• 
  Ei-säännöllinen tessellaatio, tekijä: Mikael Nyberg

Miura-taitos

Miura-tessellaatiota eri pintamuodoilla, tekijä: Mikael Nyberg

Miura-taitos, tai Miura-ori, on itse asiassa joukko taitoksia. Miura-taitos esiintyy luonnossa, esimerkiksi tietyissä lehdissä, niiden ollessa nupuissaan^[14]. Taitos on saanut nimensä Kōryō Miuran mukaan. Miura tutki taitosta ja käytti sitä 1970-luvulla aurinkopaneelien pakkaamiseen satelliittiin^[15]. Miura-taitoksesta löytyy suuri määrä variaatioita ja sitä on käytetty laajalti niin taiteessa kuin tieteessä^[16]. Kresling-taitos^[17] on hyvin läheistä sukua Miura-taitokselle ja se voidaan nähdä erikoistapauksena.

Waterbomb-tessellaatio

Waterbomb on yksi klassisen origamin perusmuodista, jota käytetään monien tunnettujen origamimallien lähtökohtana. Waterbomb-perustaa voi myös käyttää tessellaation lähtökohtana. Lopputuloksena on hyvin taipuisa pinta, jonka pintamuotoa voidaan varioida perustaa muokkaamalla^[18].

Yoshimura-taitos

Yoshimura-taitos perustuu kolmiosta, jotka muodostavat "salmiakkikuvion". Taitos muodostuu luonnossa, kun ohutseinäinen sylinteri, kuten juomatölkki, nurjahtaa^[19], eli luhistuu painon alla. Yoshimura-tessellaatio muodostaa kaarevan pinnan^[20]. Pinnan kaarevuutta voi muokata muuttamalla taitoskaavan viivojen kohtauskulmia ja etäisyyksiä.

Kiertotessellaation

Kiertotessellaatiot muodostavat erittäin suuren joukon. Ne voivat perustua kolmio-, neliö- tai kuusioruudukkoon. Näissä tessellaatioissa yhdistävä tekijä on, että tietyt osat paperista kiertyvät myötä- tai vastapäivään muodostaen säännöllisiä kuvioita.

Resch-kuviot

Ron Resch tutki erilaisia tesselaatioita 1960- ja 1970-luvulla ja kehitti laajan kirjon tessellaatioita, joista osa muodostaa kolmiulotteisia rakenteita^[21]. Resch-kuviot eivät muodosta yhtenevää ryhmää, vaan jakautuvat useampaan yllä mainittuun ryhmään.

• 
  Taitoskaava Yoshimura-taitokselle
• 
  Kierretessallaatio, tekijä: Joel Cooper

Sovelluksia

Origamin taittelutekniikoita on käytetty hyvänä esimerkkinä siinä, miten turvatyyny taitellaan auton kojelaudan sisälle ja miten japanilaisen satelliitin aurinkopaneelit laskostettiin kuljetuksen ajaksi.^[22]

Katso myös

• Japaninpaperi
• Paperintaittelun matematiikka