Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö (aiemmin Oulun yliopiston arkkitehtiosasto ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin tiedekunta) on yksi Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan yksiköistä.[1] Kyseessä on maailman pohjoisin arkkitehtikoulu.[2]
Historia
Arkkitehtikoulutus Oulun yliopistossa alkoi 1959 ja sen ensimmäisenä professorina toimi Olli Pöyry.[3] Reima Pietilän professorikaudella 1970-luvulla arkkitehtiosastolla sai alkunsa postmodernistisen arkkitehtuurin koulukunta Oulun koulu.
Oulun yliopisto erotti arkkitehtuurin ja kaivannaisalan osastot omiksi tiedekunnikseen teknillisestä tiedekunnasta vuonna 2014, mutta ne liitettiin takaisin osaksi teknillistä tiedekuntaa jo vuonna 2018.[1]
Arkkitehtiosasto toimi vuoteen 2017 Oulun keskustassa rakennuksessa, joka oli Oulun yliopiston ensimmäinen toimipaikka ennen Linnanmaan kampuksen valmistumista.[4]
Remove ads
Oulun yliopistossa opiskelleita ja opettaneita arkkitehteja
Katso myös
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads