Pekko Aikamiespojan poikamiesaika

From Wikipedia, the free encyclopedia

Pekko Aikamiespojan poikamiesaika
Remove ads

Pekko Aikamiespojan poikamiesaika on vuonna 1993 ensi-iltansa saanut Timo Koivusalon ensimmäinen Pekko Aikamiespoika -elokuva. Elokuvan kahden miljoonan markan tuotantobudjetti kerättiin kokoon Koivusalon omalla riskillä – hän kiinnitti jopa perheensä asuttaman omakotitalon elokuvan pantiksi – sekä vakuutusyhtiöiltä.[1]

Pikafaktoja Valmistustiedot, Aiheesta muualla ...
Remove ads

Tausta

Pekko Aikamiespoika -hahmo esiintyi aluksi televisiossa Koivusalon ja Joel Hallikaisen vetämässä Tuttu Juttu Show'ssa. Vuonna 1992 Pekosta syntyi kahdeksanosainen televisiosarja Koivusalon ja Visa Mäkisen yhteistyönä. Mäkisellä oli suunnitelmissa tehdä Ilkka Liettyän käsikirjoitukseen perustuva kokoillan elokuva, mutta se kariutui Suomen elokuvasäätiön kielteiseen tukipäätökseen.[2]

Elokuva syntyi lopulta ilman Mäkistä, joka ennen elokuvan ensi-iltaa nosti polemiikkia Pekko-hahmon tekijänoikeuksista. Nämä väitteet Koivusalo kuittasi kertomalla, että Pekko-hahmo oli syntynyt jo paljon ennen kuin hän tapasi Mäkisen. Pekko Aikamiespojan poikamiesajan käsikirjoittivat Koivusalo ja Elina Tunturi (oik. Irma Hirsjärvi). Elokuvasta tuli televisiosarjasta itsenäinen kokonaisuus, joka kattoi sarjan osat 3–6. Elokuvalla ei Koivusalon esittämän päähahmon lisäksi ollut juurikaan mitään yhteistä sarjan käsikirjoituksen kanssa ja Koivusaloa lukuun ottamatta yhteisiä näyttelijöitä ei ollut.[2]

Remove ads

Tuotanto

Elokuvaa kuvattiin kesä–heinäkuussa 1993 pääosin Kuhmoisten Pihlajakoskella ja se sai ensi-iltansa 17. syyskuuta 1993. Koska Suomen elokuvasäätiö ei elokuvaa tukenut, Koivusalo hankki sen sponsoreiksi yli 40 itsenäistä vakuutusyhtiötä ympäri Suomen. Elokuvan tuottajina toimivat Jorma K. Lehtosen R-Filmi Production Oy ja Koivusalon ja Hallikaisen Tahti-Musiikki Oy. Elokuvan budjetti oli noin 2 miljoonaa markkaa.[2]

Elokuvan ohjaajalle Sina Kujansuulle Pekko Aikamiespojan poikamiesaika on ensimmäinen elokuvaohjaustyö. Kujansuu oli kuitenkin kokenut televisio- ja teatteriohjaaja. Kujansuu osallistui myös elokuvan kuvausten aikana jatkuneeseen käsikirjoitustyöhön ja hän sai mukaan tulevien Pekkojen vakiohahmot, ammattinäyttelijät Satu Silvon, Esko Nikkarin ja Tuija Piepposen.[2]

Elokuvassa kuullaan Koivusalon ja Hallikaisen musiikkia sekä Pekka Siistosen säveltämää ja sovittamaa musiikkia.[2]

Remove ads

Rooleissa

 Timo Koivusalo   Pekko  
 Satu Silvo   Pipsa  
 Orvokki Oksanen   Pekon äitee  
 Tuija Piepponen   Kaisa Kuovi  
 Esko Nikkari   Poliisi  
 Seppo Kolehmainen   Kunnan kamreeri Kalenius  
 Maritta Viitamäki   Siiri Saikkonen  
 Jope Ruonansuu   Heka Haimakainen  
 Joel Hallikainen   Jokke Hallikainen  
 Seppo Helenius   Kauppias Iisakki Torkkeli  

Vastaanotto

Olavi Similä kuvaa tämän ensimmäisen Pekko-elokuvan saamia arvosteluja ”odotetun murhaaviksi”, mutta toteaa elokuvan päässeen kannattavuusrajan vaatimaan 50 000 katsojan määrään.[1]

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads