Piippola (taajama)
taajama Siikalatvan kunnassa ja entisen Piippolan kunnan kirkonkylä From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Piippola on Siikalatvan kunnassa sijaitseva taajama ja entisen Piippolan kunnan kirkonkylä. Taajama sijaitsee noin 11 kilometriä kuntakeskuksesta Pulkkilasta kaakkoon päin, kantatien 88 ja seututien 800 risteyskohdassa. Se oli Piippolan kunnan kuntakeskus, kunnes vuoden 2009 alussa Piippolan, Kestilän, Pulkkilan ja Rantsilan kunnat yhdistyivät Siikalatvan kunnaksi, jonka kuntakeskukseksi tuli Pulkkilan kirkonkylä. Taajaman halki virtaa Lamujoki. Taajamassa asui vuoden 2022 lopussa 550 asukasta.[1]
Taajamassa sijaitsevat muun muassa 1770-luvulla rakennettu Piippolan kirkko[2], peruskoulu Pentti Haanpään koulu[3] ja toisen asteen oppilaitos Koulutuskeskus JEDU Piippola[4], jonka tiloissa toimii myös Siikalatvan lukio[5][6]. Piippolan kirjaston kirjavarastossa on Haanpää-huone.[7]
Taajaman eteläpuolelta lähtee Kärsämäen Saviselälle johtava Saviselkä–Piippola-museotie, joka on ollut aikaisemmin osa valtatietä 4.[8]
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads