Pimeän hehku
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Pimeän hehku on vuonna 1996 valmistunut, Yle TV2:llä esitetty suomalainen televisiosarja. Vuonna 1996 esitetty alkuperäinen sarja on 13-osainen. Sarjasta tehtiin myös lyhennetty 8-osainen kansainvälinen versio The Kiss of Plutonium, joka esitettiin Yle TV2:lla alkuvuodesta 1999 ja myytiin ainakin Saksaan ja Espanjaan[1][2].
Pimeä hehku oli suomalaisittain suuri tuotanto, joka työllisti lähes neljääsataa ihmistä Suomessa ja Virossa. Sen tuotannossa pieni lama-ajan budjetti hyödynnettiin tietoisen vaatimattomana visuaalisuutena, metaforana Suomen 1990-luvun alun lamasta.[1]
Remove ads
Juoni
Pimeän hehku kertoo kuvitteellisen Kansallisen Yrityspankin eli KYP:n alasajosta ja fuusioinnista. Avainhenkilöt taistelevat asemastaan ja omaisuudestaan ja myös heidän läheisensä joutuvat osallisiksi siekailemattomasta valtapelistä. Samaan aikaan Kuolan niemimaalta lähtee KYP:n rahoittama ydinpolttoainelasti Itä-Afrikkaan ja lastin mukana salainen erä tappavaa plutoniumia. Pohjamerellä laivalla syttyy tulipalo ja miehistö saa säteilyvammoja, mutta kuolemanlasti jatkaa matkaansa, kunnes loppunäytös näytellään myrskyävällä Espanjan rannikolla Vigon edustalla.
Remove ads
Jaksoluettelo
Alkuperäinen versio
Kansainvälinen versio
Remove ads
Tekijät
Näyttelijät
Svante Martin | … | Jan Axelsson |
Mari Rantasila | … | Riitta Salo-Belowsky |
Victor Dreivitski | … | Vjatka Belowsky |
Mikk Mikiver | … | Alex Landau |
Tapani Perttu | … | Matti Paavola |
Outi Mäenpää | … | Nina Paavola |
Miikka Männistö | … | Max Paavola |
Jukka Leisti | … | Sixten Söderholm |
Pertti Koivula | … | Antti Nurminen |
Kristiina Halttu | … | Annu Nurminen |
Pekka Luhtala | … | Kasper Nurminen |
Ritva Oksanen | … | Saara Räsänen |
Teemu Lehtilä | … | Juha Räsänen |
Hannele Laaksonen | … | Piia Määttä |
Karoliina Vanne | … | Sanna Määttä |
Sanna Jalomäki | … | Mona Smeds |
Carl-Kristian Rundman | … | Magnus Stolpe |
Susanna Haavisto | … | Carola Axelsson |
Martti Pennanen | … | Ossi Vesterinen |
Seija Näppilä | … | Maija-Liisa Vesterinen |
Matti Ranin | … | Kauko Honkavaara |
Eila Roine | … | Elisabeth Honkavaara |
Tuire Salenius | … | Pirjo |
Raimo Grönberg | … | Ulf Tötterman |
Jyrki Kovaleff | … | Kari Paljakka |
Seppo Maijala | … | Heikki Piironen |
Hilkka Ollikainen | … | Hilkka Nurminen |
Risto Salmi | … | Risto Nurminen |
Tarja Siimes | … | Merja Nurminen |
Minh Canh | … | Hui Kim Tran, kapteeni |
Michael Greiling | … | Udo Walters |
Markku Köngäs | … | Kari Niemi |
Miisa Lindén | … | Anneli Niiranen |
Eira Soriola | … | Paula Hannula |
Ville Keskilä | … | Marko Lindström |
Käsikirjoittajat
- Kirsti Manninen (salanimellä Kerttu-Liisa Karjalainen)
- Seppo Haavisto (salanimellä Lasse Jaakkola)
Ohjaaja
Musiikki
Tuottaja
Tuotanto
Remove ads
Arvioita
Helsingin Sanomien tv-kriitikko Jukka Kajava kirjoitti ensimmäisen jakson olevan ”lähes toivoton paljon asian ja liikojen henkilöiden kirpputori”, mutta toisesta jaksosta alkaen tarina alkoi vetää mukaansa. Hänestä käsikirjoittajat eivät ole ymmärtäneet, että näin monipolvinen tarina pitäisi aloittaa vain muutaman ihmisen näkökulmasta eikä vyöryttää heti kaikkia näyttämölle. Pankkimaailman intrigien kuvaamisessa Pimeän hehku tuli hänestä jälkijunassa loistokkaan Hyvä veli -sarjan (1995) perässä. Kajava kehui Ilkka Vanteen ohjausta ja etenkin Mikk Mikiverin, Mari Rantasilan, Tapani Pertun, Ritva Oksasen ja Martti Pennasen roolitöitä.[3]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads