Polybios
antiikin kreikkalainen historioitsija From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Polybios (m.kreik. Πολύβιος, lat. Polybius; n. 200–118 eaa.) oli antiikin kreikkalainen historioitsija, joka eli hellenistisellä kaudella ja oli kotoisin Arkadian Megalopoliista. Hänet tunnetaan teoksestaan Historiai.[2][3][4]
Polybios on ainoa hellenistisen ajan historioitsija, jolta on säilynyt merkittävää tuotantoa. Hän toimi yhtenä Akhaian liiton sotapäälliköistä vuosien 171–168 eaa. kolmannessa makedonialaissodassa. Sodan jälkeen hän joutui roomalaisten panttivangiksi Roomaan seitsemäntoista vuoden ajaksi. Tuona aikan hän pystyi kuitenkin matkustelemaan paljon ja keräämään aineistoa historiateokseensa. Roomalaisten valloitettua koko Kreikan Polybios toimi diplomaattisissa tehtävissä roomalaisten ja kreikkalaisten välillä. Hänen historiateoksesssaan esitetään ensimmäisen kerran Rooman valtakunnan maailmanhistoriallinen merkitys. Vaikka Polybios oli suuri Rooman ihailija, mutta pyrki teoksessaan esittämään vain tosiasioita.[2][3]
Remove ads
Elämä
Varhainen elämä
Polybios oli Lykortaan poika ja kotoisin Arkadian Megalopoliista.[4] Antiikin lähteiden perusteella tarkka syntymävuosi jää epävarmaksi. Suda sijoittaa hänen syntymänsä Ptolemaios III:n hallituskaudelle, joka päättyi vuonna 222 eaa.,[4][5] mutta on varmaa, ettei Polybios voinut syntyä niin varhain: hän kertoo itse,[4][6] että hänet nimitettiin isänsä ja nuoremman Aratoksen kanssa lähettilääksi Egyptiin vuonna 181 eaa., jolloin hän ei vielä ollut saavuttanut laillista ikää, jonka hän itse ilmoittaa olleen Akhaian liitossa kolmekymmentä vuotta.[4][7] Nykyisin hänen syntymänsä ajoitetaan noin vuoteen 200 eaa.[2] Aiemmin se on ajoitettu noin vuoteen 204 eaa.[4]
Polybioksen isä Lykortas oli yksi Akhaian liiton merkittävimmistä miehistä,[2][4] ja Polybios sai näin ollen isänsä kautta koulutusta valtiotaidossa ja sotataidossa. Hän sai varmasti myös paljon vaikutteita Filopoimenilta, joka oli hänen isänsä ystävä; Filopoimenin kuoltua vuonna 182 eaa. Lykortas valittiin liiton strategokseksi. Polybios sai kunnian kantaa Filopoimenin tuhkauurnaa tämän hautajaisissa.[4][8] Seuraavana vuonna Polybios, kuten jo mainittiin, nimitettiin yhdeksi lähettilääksi Egyptiin, mutta lähetystöä ei lopulta toteutettu, ja hän jäi Kreikkaan. Tämän jälkeen hän todennäköisesti alkoi osallistua julkisiin asioihin, ja hän vaikuttaa saaneen pian paljon vaikutusvaltaa kansalaisten keskuudessa.[4]
Kolmas makedonialaissota
Kun kolmas makedonialaissota syttyi Rooman ja Makedonian kuningas Perseuksen välillä, akhaialaisten keskuudessa käytiin kiivasta keskustelua siitä, millaista politiikkaa tulisi noudattaa. Roomalle myötämielistä puoluetta johti Kallikrates, opportunistinen ja häikäilemätön mies, jolle Rooman tahto oli ainoa laki. Häntä vastustivat Lykortas ja hänen kannattajansa. Rooman lähettiläät Popillius ja Octavius, jotka saapuivat Peloponnesokselle vuoden 169 eaa. alussa, valittivat, että liiton vaikutusvaltaisimmat henkilöt suhtautuivat kielteisesti Roomaan, ja mainitsivat nimiltä Lykortaan, Polybioksen ja Arkhonin. Maltillisempi ryhmä, joka ei halunnut uhrata kansallista itsenäisyyttään, mutta samalla pelkäsi vastustaa Roomaa sen ylivoiman vuoksi, oli jakautunut näkemyksissään. Lykortas suositteli jyrkkää puolueettomuutta, koska kummaltakaan puolelta ei ollut odotettavissa hyötyä, mutta Arkhon ja Polybios katsoivat, että olisi parempi pidättäytyä jyrkästä linjasta ja toimia olosuhteiden mukaan, ja tarvittaessa avustaa roomalaisia. Tämä kanta sai enemmistön tuen, ja vuonna 169 eaa. Arkhon valittiin liiton strategokseksi ja Polybios ratsuväen päälliköksi toteuttamaan tätä politiikkaa. Akhaialaiset tekivät pian päätöksen antaa koko sotavoimansa konsuli Marcius Philippuksen käyttöön, ja Polybios lähetettiin Makedoniaan tiedustelemaan konsulin tahtoa. Philippus ei kuitenkaan sillä hetkellä ottanut apua vastaan.[4][9]
Seuraavana vuonna, 168 eaa., ptolemaiokset – Ptolemaios VI ja hänen veljensä Ptolemaios VIII – lähettivät akhaialaisille pyynnön saada apua Antiokhos IV:n uhkaa vastaan, ja jos tätä ei myönnettäisi, että ainakin Lykortas ja Polybios tulisivat neuvonantajiksi sodan hoitamiseen. Roomalaiset pakottivat kuitenkin pian Antiokhoksen vetäytymään, eikä kumpaakaan pyyntöä tarvinnut toteuttaa, joten Polybios jäi kotiin.[4][10]
Panttivankina Roomassa
Perseuksen kukistumisen ja Makedonian valloituksen jälkeen Rooman lähettiläät Gaius Claudius ja Gnaeus Dolabella saapuivat Peloponnesokselle edistääkseen Rooman etuja Etelä-Kreikassa. Kallikrateen yllytyksestä he määräsivät, että 1 000 akhaialaista vietäisiin Roomaan vastaamaan syytteeseen makedonialaismielisyydestä ja avunantamattomuudesta Roomalle Perseusta vastaan. Tähän joukkoon kuului kansan parhaimmisto, myös Polybios. He saapuivat Italiaan vuonna 167 eaa., mutta oikeudenkäynnin sijasta heidät sijoitettiin eri etruskikaupunkeihin.[4]
Polybios oli onnekkaampi kuin muut kohtalotoverinsa. Hän oli todennäköisesti tutustunut Makedoniassa Aemilius Paullukseen tai hänen poikiinsa Fabiukseen ja Scipioon, ja nämä nuoret miehet saivat preettorin suostumuksella Polybioksen asumaan isänsä, Paulluksen, talossa Roomassa. Scipio oli tuolloin 18-vuotias ja kiintyi pian kreikkalaiseen panttivankiin, jota hän käytti neuvonantajanaan niin opinnoissaan kuin poliittisella urallaan. Tämä ystävyys oli hyödyksi molemmille: Scipio sai kokeneen oppaan ja neuvonantajan, ja Polybios puolestaan sai turvan, suojelijan ja mahdollisuuden käyttää Rooman virallisia asiakirjoja ja kerätä aineistoa suureen historiateokseensa.[4][11]
Akhaialaisia panttivankeja pidettiin Italiassa seitsemäntoista vuotta. Akhaialaiset lähettivät toistuvasti lähettiläitä Rooman senaatin luo anoen maanmiehiensä oikeudenkäyntiä tai vapauttamista, mutta aina tuloksetta. Jopa heidän vakava pyyntönsä, että edes Polybios ja Stratios vapautettaisiin, torjuttiin. Lopulta, vuonna 151 eaa., Scipio käytti vaikutusvaltaansa saadakseen kensori Cato vanhemman puolelleen tukemaan panttivankien palauttamista, ja tämän auktoriteetti ratkaisi asian – tosin vasta pitkän kiistan ja kovan senaatissa käydyn taistelun jälkeen. Kun heidän paluunsa oli päätetty, Polybios halusi saada senaatilta vielä lisäsuosionosoituksen: että hän ja hänen maanmiehensä palautettaisiin myös entisiin kunniatehtäviinsä. Mutta kun hän kysyi Caton neuvoa, vanhus hymyili ja kehotti häntä varomaan palaamasta Odysseuksen tavoin kykloopin luolaan hakemaan turhia tavaroitaan sieltä, mistä hädin tuskin oli päässyt pois.[4][12]
Takaisin Kreikassa
Polybios palasi Peloponnesokselle samana vuonna muiden akhaialaisten panttivankien kanssa, joiden lukumäärä oli vuosien aikana vähentynyt tuhannesta kolmeensataan. Hänen oleskelunsa Kreikassa ei ollut pitkä, mutta tuona aikana hän kehotti maanmiehiään rauhaan ja yksimielisyyteen ja pyrki vastustamaan sitä mieletöntä politiikkaa, jonka tarkoitus oli vetää akhaialaiset toivottomaan sotaan Roomaa vastaan. Vasta kun oli liian myöhäistä, akhaialaiset ymmärsivät hänen neuvojensa viisauden; ja hänen kunniakseen pystytetty patsas sai jalustaansa kaiverruksen: ”Hellas olisi pelastunut, jos Polybioksen neuvoa olisi noudatettu”.[4][13]
Kolmas puunilaissota
Kolmannen puunilaissodan ensimmäisenä vuonna eli 149 eaa. konsuli Manius Manilius kutsui Polybioksen luokseen Lilybaioniin, mutta kun Polybios saapui Korkyralle, hän sai konsuleilta tiedon, että karthagolaiset olivat antaneet panttivankeja. Koska hän arveli sodan näin päättyneen ja ettei hänen läsnäoloaan enää tarvittaisi, hän palasi Peloponnesokselle.[4][14] Pian Polybios kuitenkin lähti takaisin Scipion luokse. Hänen roomalaiset yhteytensä tekivät hänestä todennäköisesti epäilyttävän hahmon itsenäisyysmielisen puolueen silmissä, eikä hänen oleskelunsa kotimaassa siten ehkä ollut kovin miellyttävää. Lisäksi hän halusi epäilemättä olla silminnäkijänä Rooman ja Karthagon välisen lopullisen taistelun aikana, sillä hän aikoi esittää sen historiateoksessaan. Polybios oli Scipion mukana, kun Karthago tuhottiin vuonna 146 eaa.[4][15]
Akhaian sota
Heti tämän jälkeen Polybios kiiruhti Kreikkaan, jossa akhaialaiset kävivät mieletöntä ja toivotonta sotaa roomalaisia vastaan. On kyseenalaista, oliko hän paikalla Korintin valtauksessa, ja on todennäköistä, ettei hän kiirehtinyt Peloponnesokselle ennen kuin taistelu oli jo päättynyt. Hän saapui kuitenkin pian tämän jälkeen, ja käytti kaiken vaikutusvaltansa lievittääkseen maanmiehiensä kohtaloa ja saadakseen heille suotuisat ehdot. Scipion, Karthagon voittajan, ystävänä hänet otettiin vastaan suurella kunnioituksella; ja nyt hän pystyi osoittamaan, että se ”isänmaallisuuden puute”, josta häntä oli syytetty, mahdollisti nyt sen, että hän kykeni tekemään kotimaalleen paljon suurempia palveluksia kuin olisi muutoin pystynyt. Filopoimenin ja Aratoksen patsaat, jotka roomalaiset komissaarit olivat määränneet vietäväksi Italiaan, saivat hänen pyyntönsä ansiosta jäädä Peloponnesokselle.[4]
Roomalaiset komissaarit osoittivat Polybiokselle niin suurta kunnioitusta, että lähtiessään maasta keväällä 145 eaa., järjestettyään sen asiat ja tehtyään siitä Rooman Achaean provinssin, he määräsivät Polybioksen kiertämään eri kaupungeissa selittämässä uusia lakeja ja hallintomuotoa. Tehtävää hoitaessaan Polybios ei säästellyt vaivojaan. Hän matkusti koko maan halki ja laati uutterasti lakeja ja poliittisia järjestelyjä eri kaupungeille sekä ratkaisi niiden välisiä riitoja. Hän sai myös roomalaisilta lievennyksiä joihinkin ankariin määräyksiin, joita oli säädetty voitettuja akhaialaisia vastaan. Kiitolliset maanmiehet tunnustivat hänen suuret ansionsa ja pystyttivät hänen kunniakseen patsaat Megalopoliihin, Mantineiaan, Pallantioniin, Tegeaan ja muihin kaupunkeihin.[4][16]
Loppuelämä ja teoksen Historiai kirjoittaminen
Tämän jälkeen Polybios näyttää omistaneen itsensä suuren historiateoksensa Historiai kirjoittamiseen, jota varten hän oli jo pitkään kerännyt aineistoa. On mahdotonta sanoa, minä elämänsä ajankohtana hän teki matkoja ulkomaille käydäkseen paikoissa, joita hänen historiassaan oli tarkoitus kuvata. Hän kertoo itse, että hän teki pitkiä ja vaarallisia matkoja Afrikkaan, Hispaniaan, Galliaan ja jopa Atlantille asti, koska näistä alueista vallitsi yleinen tietämättömyys.[4][17] Osassa näistä maista hän vieraili toimiessaan Scipion palveluksessa, ja Scipio tarjosi hänelle kaiken tarvittavan tuen tämän tavoitteen edistämiseksi. Niinpä Plinius vanhempi kertoo, että kolmannen puunilaissodan aikana Scipio antoi ystävänsä käyttöön laivaston, jotta tämä voisi tutkia Afrikan rannikkoa.[4][18]
Myöhemmällä iällään Polybios vieraili myös Egyptissä; ja tämän matkan on täytynyt tapahtua Korintin tuhon jälkeen, sillä hän oli siellä Ptolemaios VIII:n hallituskaudella, joka alkoi vasta vuonna 146 eaa.[19] On arvailtu, että Polybios seurasi Scipiota Hispaniaan vuonna 134 eaa. ja oli läsnä Numantian kukistumisessa seuraavana vuonna, sillä Cicero mainitsee, että Polybios kirjoitti historiateoksen myös Numantian sodasta.[4][20]
Polybioksen kuolinvuosi on epävarma. Ainoa tieto meillä on Lukianokselta, jonka mukaan hän kuoli 82-vuotiaana pudottuaan hevosen selästä palatessaan maaseudulta.[4][21] Arvioidusta synnyinvuodesta laskettuna tämä ajoittaa hänen kuolemansa noin vuoteen 118 eaa.[2]
Remove ads
Teokset
Polybios kirjoitti seuraavat teokset:[4]
- Historiai (Ἱστορίαι, ”Historiat”; lat. Historiae) – Polybioksen pääteos. 40 kirjaa, joista on säilynyt vain viisi ensimmäistä kirjaa kokonaisina. Lopuista on säilynyt vain katkelmia ja otteita, joista jotkut ovat kuitenkin huomattavan laajoja.[4]
- Asutuksesta päiväntasaajan seudulla (Περὶ τῆς περὶ τὸν ἰσημερινὸν οἰκήσεως, Peri tēs peri ton isēmerinon oikēseōs; De habitatione sub aequatore）– Lyhyt tutkielma päiväntasaajan seudun olosuhteista,[2] jota Geminos lainaa.[4][22] On mahdollista, että se muodosti osan Historiai-teoksen 34. kirjasta, joka oli kokonaan omistettu maantieteelle.[4] Ei säilynyt nykyaikaan.[2]
- Filopoimenin elämä (Βίος Φιλοποίμενος, Bios Filopoimenos) – Kolme kirjaa, jota Polybios itse lainaa[4][23] ja jonka sisällöstä saa jonkinlaisen käsityksen Plutarkhoksen kautta. Ei säilynyt nykyaikaan.[2]
- Numantian sodan historia – Numantian sotaa käsitellyt teos, jonka Cicero mainitsee.[4][20] Ei säilynyt nykyaikaan.[2]
- Taktiikka (Τακτικά, Taktika) eli Tutkielma taktiikasta (Τὰ περὶ τὰς τάξεις ὑπομνήματα, Ta peri tas takseis hypomnēmata) – Teos, jota Polybios myös lainaa,[4][23] jo johon Arrianos ja Ailianos Taktikos viittaavat.[4][24] Ei säilynyt nykyaikaan.[2]
Polybioksen pääteos Historiai koostui neljästäkymmenestä kirjasta.[4] Se jatkoi Timaioksen historiateosta Sisilian historia[2] sekä Aratoksen historiateosta, ja alkoi vuodesta 220 eaa. Se päättyi vuoteen 146 eaa., jolloin Korintti tuhottiin ja Kreikan itsenäisyys katosi.[4]
Teos jakautui kahteen erilliseen osaan, jotka todennäköisesti julkaistiin eri aikoina ja yhdistettiin myöhemmin yhdeksi kokonaisuudeksi. Ensimmäinen osa kattoi 53 vuoden ajanjakson, alkaen toisesta puunilaissodasta, Kreikan liittolaissodasta ja Antiokhoksen ja Ptolemaioksen välisestä sodasta Vähä-Aasiassa, ja päättyen Perseuksen kukistumiseen ja Makedonian valtakunnan tuhoon vuonna 168 eaa. Tämä oli teoksen varsinainen pääosa, ja sen suurin tavoite oli osoittaa, kuinka roomalaiset olivat varsin lyhyessä ajassa valloittaneet suurimman osan tunnetusta maailmasta. Koska kreikkalaiset eivät suurelta osin tunteneet Rooman varhaisempaa historiaa, Polybios esittää teoksensa kahdessa ensimmäisessä kirjassa katsauksen Rooman historiaan gallialaisten alueiden valloituksesta toiseen puunilaissotaan asti.[4]
Makedonian valtakunnan tuhon myötä roomalaisten herruus oli ratkaistu, eikä muille kansoille jäänyt muuta mahdollisuutta kuin vastaanottaa tasavallan lait ja alistua sen valtaan. Polybios katsoi kuitenkin tarpeelliseksi jatkaa teosta toisella osalla, tarkastellakseen sitä politiikkaa, jota roomalaiset noudattivat valloitettujen maiden hallinnoinnissa, sekä kuvatakseen Rooman vallan alle tulleiden kansojen olosuhteita.[4][25] Tämä toinen osa, joka muodosti näin eräänlaisen lisäyksen ensimmäiseen osaan, kattoi ajanjakson Perseuksen kukistumisesta (168 eaa.) Korintin tuhoon (146 eaa.). Kreikan valloituksen historia päättyi ilmeisesti kirjaan 39, ja kirja 40 sisälsi todennäköisesti koko teoksen kronologisen yhteenvedon.[4]
Polybioksen teoksen päämäärä oli osoittaa, millä keinoin ja millä tavoin roomalaiset alistivat muut kansat valtansa alle. Ja vaikka hän pitää Tykheä jumalattarena, joka ohjaa ihmisten asioita, jonka kädenjälki on aina nähtävissä kansojen historiassa ja jolle roomalaiset näin ollen ovat valtansa velkaa,[4][26] hän kiinnittää kuitenkin toistuvasti lukijan huomion niihin keinoihin, joiden avulla Tykhe antoi tälle kansalle mahdollisuuden kohota poikkeukselliseen asemaansa. Tällaisia olivat Polybioksen mukaan ensisijaisesti heidän erinomainen valtiollinen järjestelmänsä[4][27] sekä se vakaus, sitkeys ja määrätietoisuus, jotka olivat tämän järjestelmän luonnollisia seurauksia.[4]
Vaikka Rooman historia muodostaa näin Polybioksen teoksen pääaiheen, hän kuvaa samalla yhtä huolellisesti myös niiden kansojen historian, joiden kanssa Rooma oli tekemisissä. Tästä syystä hän nimittääkin teostaan ”yleiseksi” tai ”universaaliksi historiaksi” (καθολικὴ, κοινὴ ἱστορία, katholikē, koinē historia) ja mainitsee aiheen yhtenäisyyden tärkeimpänä syynä, miksi hän oli valinnut juuri tämän aikakauden esityksensä kohteeksi.[4][28] Polybioksen historiateosta on luonnehdittu antamalla sille ikään kuin aliotsikoksi ”Rooman vallan kasvun historia aina Kreikan itsenäisyyden kukistumiseen saakka”.[4]
Remove ads
Vaikutus
Livius ei käyttänyt Polybiosta lähteenään ennen kuin vasta edettyään toiseen puunilaissotaan, mutta siitä eteenpäin hän seurasi tätä hyvin tarkasti, ja hänen esityksensä sodan jälkeisistä tapahtumista näyttää olevan lähinnä kreikkalaisen edeltäjänsä käännös. Myös Cicero näyttää nojautuvan Polybiokseen esittäessään roomalaisen valtiojärjestyksen teoksessaan Valtiosta (De republica). Polybioksen historiaa jatkoivat Poseidonios ja Strabon.[4]
Keskiajalla Polybios vajosi unohduksiin lännessä, mutta Bysantissa hänet tunnettiin. Renessanssi nosti hänet uudelleen maineeseen. Hänen teoksiaan ovat lukeneet esimerkiksi Niccolò Machiavelli, paroni Montesquieu ja Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf. Sanotaan, että Montesquieun kautta Polybioksen ajatukset välittyivät Yhdysvaltojen perustuslakiin ja siinä käytettyyn vallan kolmijako-oppiin.[3]
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads