Rick Strassman
yhdysvaltalainen psykiatri ja tutkija From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Dr. Rick Strassman (s. 1952 Los Angeles, Kalifornia [1]) on lääketieteen lisensiaatti, joka on erikoistunut psykiatriaan kliinisessä farmakologiassa.[1]
Kliininen tutkimus
Strassmanin tutkimukset ovat tähdänneet selvittämään dimetyylitryptamiinin (DMT), voimakkaan enteogeenin ja psykedeelin, vaikutuksia ihmiseen. Hän on ehdottanut että DMT:tä syntyisi aivoissa käpyrauhasessa. DMT:tä esiintyy lukuisissa kasveissa ja myös ihmisruumiissa[2]. Sen kemiallinen rakenne on samankaltainen serotoniinin ja melatoniinin kanssa. Strassmanin viisivuotisen tutkimusprojektin aikana DMT:tä annettiin yhteensä noin 400 annosta 60 vapaaehtoiselle koehenkilölle. Koehenkilöistä yli puolet raportoivat samankaltaisia kokemuksia. Näille kokemuksille oli yleistä itsestään muuntuvien geometristen kuvioiden näkeminen ja erittäin vaikuttavat kohtaamiset planeettamme ulkopuolisten olentojen kanssa ja niiden kanssa vuorovaikuttaminen. Tutkimus toteutettiin University of New Mexico's School of Medicine -yliopistossa Albuquerquessa, Meksikossa, jossa Strassman toimi psykiatrian professorina. Strassman on esittänyt, että ihmisen lähestyessä kuolemaa käpyrauhanen vapauttaa DMT:tä ja saa aikaan niin kutsutun kuolemanrajakokemuksen. Tutkimusprojektista on syntynyt kirja ja elokuva DMT: The Spirit Molecule. [3]
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads