Rita Hayworth – avain pakoon
Frank Darabontin ohjaama vankiladraamaelokuva vuodelta 1994 From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Rita Hayworth – avain pakoon (The Shawshank Redemption) on vuonna 1994 ensi-iltansa saanut Frank Darabontin käsikirjoittama ja ohjaama elokuva. Elokuva perustuu Stephen Kingin pienoisromaaniin Rita Hayworth and Shawshank Redemption (suom. Rita Hayworth ja Shawshankin vankila, 1982). Elokuvan pääosissa näyttelevät Tim Robbins (Andy Dufresne) ja Morgan Freeman (Ellis ”Red” Redding). Elokuva on kuvattu Ohion osavaltion vankilassa.[1]
Remove ads
Juoni
Tapahtumien alku sijoittuu 1940-luvun loppuun. Elokuva kertoo nuoresta, hiljaisesta sekä älykkäästä pankkiirista Andy Dufresne’sta (Tim Robbins), joka vuonna 1946 tuomitaan aiheettomasti kahteen elinkautiseen vankeusrangaistukseen vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta, ja lähetetään kärsimään rangaistusta Shawshankin vankilaan.
Vankilassa Andy ystävystyy vanhemman vangin Redin (Morgan Freeman) kanssa, joka kykenee hankkimaan lähes kaikkea mahdollista, joten kyseiset liiketoimet tuovat nämä kaksi yhteen. Andy pyytää Rediä hankkimaan kivihakun aloittaakseen uudelleen vanhan harrastuksensa veistää esineitä pikkukivistä. Raaputtaessaan hakulla nimeään sellin seinään hän huomaa, että seinä murenee helposti. Andy alkaa kehitellä pakosuunnitelmaansa muiden tietämättä. Hän pyytää Rediä toimittamaan hänelle julisteen Rita Hayworthista peittääkseen sellin seinässä olevan aukon. Tätä hän ei kerro Redille, ja koko suunnitelma paljastetaan katsojallekin vasta elokuvan lopulla, kun Andy pakenee vankilasta 19 vankilavuoden jälkeen.
Vaikeasta alusta huolimatta Andy pääsee vankitovereidensa ja vankilan henkilökunnan suosioon. Redin ja Andyn ystäväporukan "voitettua" arvonnan, jossa valittiin ketkä pääsevät tekemään töitä vankilan katolle. Ystävykset ovat tervaamassa kattoa, kun vankilan vartiopäällikkö, Byron Hadley (Clancy Brown), valittaa muille vartijoille, kuinka paljon joutuu maksamaan perintöveroa. Henkensä uhalla Andy lähestyy Hadley’a, ja neuvoo kuinka hän voisi pitää koko perinnön verottomana. Sana Andyn pankkiirintaidoista leviää naapurivankiloita myöten, ja hänet siirretään työskentelemään vankilaan kirjastoon, josta käsin hän täyttää vartijoiden veroilmoituksia ja antaa sijoitusneuvoja.
Näin Andysta tulee myös vankilan johtajan, Samuel Nortonin (Bob Gunton) henkilökohtainen kirjanpitäjä. Norton on uskonmies ja häikäilemätön tavassaan, jolla hän johtaa vankilaa ja liiketoimiaan. Hän käyttää hyväkseen alaisuudessaan olevia vankeja ilmaisena työvoimana, voittaen muut urakoitsijat tarjouskilpailuissa. Andy Dufresne pyörittää vankilanjohtajan laittomien liiketoimien paperityötä ja lahjusrahoja, hyödyntäen tätä varten luomaansa valehenkilöllisyyttä Randall Stephens.
Elokuva seuraa Andyn ja Redin lisäksi muiden vankien elämää. Koska elokuva sijoittuu noin 20 vuoden ajalle, maailma muuttuu vankilan ympärillä. Elokuvassa seurataan esimerkiksi Brooks Hatleyn (James Whitmore), iäkkään vangin tarinaa, joka pääsee ehdonalaiseen 50:n vankilassa eletyn vuoden jälkeen. Vankilasta on tullut hänelle koti; kuullessaan pääsemisestä edonalaiseen vankeuteen hän järkytyksen vallassa kaappaa vankitoverinsa Heywoodin (William Sadler) ja uhkaa tappaa tämän, jotta hänet tuomittaisiin uudelleen. Brooksilla on suuria vaikeuksia sopeutua yhteiskuntaan; hän esimerkiksi kertoo kuinka joskus lapsena oli nähnyt auton, mutta nyt niitä on kaikkialla. Brooksin tarina päättyy, kun hän hirttäytyy ehdonalaislautakunnan tarjoamassa asunnossa.
1960-luvulla vankilaan saapuu uusi vanki, Tommy (Gil Bellows). Nuori, mutta pikkurikollisena kokenut Tommy on muille vangeille alkuun huvituksen aihe rock 'n' roll -tyylinsä ja äkkipikaisen luonteensa takia. Kuultuaan Andyn tarinan Tommy tunnistaa olleensa aikaisemmassa vankilassaan sellikaverina taparikollisen kanssa, joka oli todellisuudessa murhannut Andyn vaimon ja tämän rakastajan. Andyn tuodessa tämän ilmi vankilanjohtajalle, hän ei tee asialle mitään, vaan Andyn mainitessa tämän hämärähommat, laittaa Andyn eristysselliin ja tapattaa Tommyn.
Kun vuonna 1966 vankilaelämää on takana lähes 20 vuotta, eräänä yönä ukkosmyrskyn aikaan Andy katsoo hetkensä koittaneen. Kun hän on illalla lopettamassa töitään vankilanjohtajan huoneessa, hän Nortonin huomaamatta vaihtaa kansioita. Lähtiessään hän ottaa mukaan johtajan puvun, jonka tämä käski viedä pesulaan sekä kiillottamansa kengät. Sellissään hän kääri ne muovipussiin ja lähtee ryömimään kaivamaansa tunnelia pitkin. Tunneli päättyy välitilaan, jonka keskellä kulkee viemäriputki. Aina kun ukkonen jyrähtää, Andy iskee putkea kivellä ja saa tehtyä siihen reiän. Hän ryömii likaisessa viemärivedessä miltei puolen kilometrin matkan läheiseen jokeen. Pako huomataan vasta seuraavan aamun nimenhuudossa. Andyn huone on vuorattu erilaisilla postikorteilla ja ennen kaikkia suurella julisteella, joka on peittämässä seinään kaivettua aukkoa. Aukkoa peittämässä ovat olleet vuorollaan oman aikakautensa seksisymbolit; Rita Hayworth, Marilyn Monroe ja Raquel Welch.
Nyt hän on vapaa, mutta ei enää vanki Andy Dufresne, vaan mies nimeltä Randall Stephens. Hän otti mukaan kaikki kirjanpitoa varten luodun valehenkilöllisyyden asiakirjat ja henkilötodistukset, ja seuraavaksi hän käy tyhjentämässä kaikki Stephensin nimellä luodut pankkitilit joille Nortonin pestyt rahat, yhteensä 370 000 dollaria, on talletettu. Hän postittaa paikallislehteen todisteet kaikesta mitä vankilan muurien sisäpuolella on tapahtunut. Tämä johtaa siihen, että poliisin tullessa pidättämään Hadley’a ja Nortonia, Norton tekee itsemurhan pöytälaatikossaan olevalla revolverilla. Andy jatkaa matkaansa valehenkilöllisyytensä turvin kohti Meksikon Zihuatanejoa.
Seuraavana vuonna, kun Red pääsee ehdonalaiseen, hän seuraa Andyn aikaisemmin antamia ohjeita erään niityn laidassa sijaitsevalle kätkölle, josta löytyy rahaa ja kirje. Red rikkoo ehdonalaisensa ja lähtee Meksikoon, missä ystävykset kohtaavat jälleen.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.
Remove ads
Vastaanotto
Elokuva oli ehdolla seitsemään Oscar- ja kahteen Golden Globe -palkintokategoriaan, muttei voittanut näistä yhtään.[2] Rita Hayworth – avain pakoon jäi ilmestyessään vähäiselle huomiolle, mutta on myöhemmin saavuttanut suuren suosion. Elokuva on äänestetty ensimmäiselle sijalle Internet Movie Databasen Top 250 -listalla.[3] Rotten Tomatoes-sivusto kertoo, että 75 kriitikosta 91 prosenttia pitää elokuvaa hyvänä.[4]
Remove ads
Näyttelijät
Tim Robbins[5] | … | Andy Dufresne |
Morgan Freeman[6] | … | Ellis Boyd "Red" Redding |
Bob Gunton[7] | … | Samuel Norton |
William Sadler[8] | … | Heywood |
Clancy Brown[9] | … | Byron Hadley |
Gil Bellows[10] | … | Tommy Williams |
Mark Rolston[11] | … | Bogs Diamond |
James Whitmore[12] | … | Brooks Hatlen |
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads