Rita Ora
brittiläinen laulaja ja näyttelijä From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Rita Sahatçiu Ora-Waititi (o.s. Ora, s. 26. marraskuuta 1990 Pristina, Jugoslavia) on brittiläinen laulaja ja näyttelijä. Hän nousi esille vuonna 2012 esiintyessään DJ Freshin kappaleella ”Hot Right Now” sekä julkaistessaan menestyssinglet ”How We Do (Party)” ja ”R.I.P.”, jotka kaikki sijoittuivat Britanniassa listaykkösiksi. Myös hänen debyyttialbuminsa Ora saavutti Britanniassa kärkisijan ja myi platinaa.[1]

Oran toinen albumi Phoenix julkaistiin marraskuussa 2018. Albumin ensimmäinen single ”Your Song” sijoittui Britanniassa seitsemänneksi, ja seuraavat singlet ”Anywhere” ja ”Let You Love Me” nousivat viiden kärkeen.[2]
Ora esiintyi Suomessa ensimmäisen kerran Ruisrock-festivaalilla 5. heinäkuuta 2019.[3]
Remove ads
Tausta
Ora on sukujuuriltaan Kosovon albaani. Hänen vanhempansa ovat psykiatri Vera (o.s. Bajraktari) ja ekonomi sekä pubin omistaja Besnik Sahatçiu. Hän syntyi Pristinan kaupungissa Kosovossa, joka oli tuolloin osa Jugoslaviaa. Perhe muutti Britanniaan poliittisista syistä vuonna 1991, Ritan ollessa alle yksivuotias. Sahatçiu on Ritan alkuperäinen sukunimi, johon hänen isänsä keksi lisätä Oran helpommin lausuttavana – Sahatçiu tarkoittaa ”kelloseppää” ja Ora ”tuntia”.[4]
Ora kasvoi Notting Hillissä, Länsi-Lontoossa. Hänellä on vanhempi sisko Elena ja nuorempi veli Don.[5][6] Ora aloitti laulamisen nuorella iällä ja valmistui esittävien taiteiden koulusta nimeltä Sylvia Young Theatre School.[7]
Remove ads
Ura
Laulajana
Ora esiintyi aluksi open mic -illoissa ympäri Lontoota ja silloin tällöin myös isänsä pubissa. Vuonna 2008 Ora oli Britannian edustajaehdokkaana vuoden 2009 Euroviisuihin. Hän pääsi koe-esiintymisestä läpi, mutta jättäytyi pian pois kilpailusta koska tunsi, ettei kyseinen haaste ollut häntä varten.[8] Saman vuoden joulukuussa Ora allekirjoitti levytyssopimuksen Jay-Z:n omistaman Roc Nationin kanssa. Saatuaan sopimuksen hän levytti kokonaisen albumin ja halusi julkaista sen, mutta levy-yhtiö vastusti, joten hän alkoi työstää uutta materiaalia debyyttialbumiinsa.[9]
Ora toimi vokalistina DJ Freshin kappaleella ”Hot Right Now”, joka julkaistiin 12. helmikuuta 2012. Kappale debytoi ykkössijalla Britanniassa. Samaan aikaan Ora osallistui Draken kiertueelle. Kappale ”How We Do (Party)” julkaistiin Oran debyyttialbumin ensimmäisenä singlenä Australiassa, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.[10] Britanniassa albumin debyyttisingle oli 6. toukokuuta julkaistu ”R.I.P.”, ja elokuussa julkaistiin ”How We Do (Party)” albumin toisena singlenä. Molemmat kappaleet nousivat Britannian singlelistan kärkeen ja olivat Oran toinen ja kolmas listaykköseksi sijoittunut single saman vuoden aikana.[11] Hänen debyyttialbuminsa Ora julkaistiin 27. elokuuta 2012 ja se nousi Britanniassa myyntilistan kärkeen. Albumilta julkaistiin kolmantena singlenä ”Shine Ya Light” ja neljäntenä ”Radioactive”.[12]
Tammikuussa 2013 Ora alkoi suunnitella toista studioalbumiaan.[13] Ora julkaisi uuden singlen ”I Will Never Let You Down” toukokuussa 2014. Siitä tuli hänen neljäs Britannian latauslistan kärkeen noussut singlensä. Hän oli myös mukana Iggy Azalean kappaleella ”Black Widow”, joka sijoittui Britanniassa neljänneksi. Kappale oli myös Oran debyytti Yhdysvaltojen Billboard Hot 100 -listalla, jossa se sijoittui kolmannelle sijalle.[14][15] Kesäkuussa 2015 Ora julkaisi kappaleen ”Poison”, joka nousi Britannian singlelistan sijalle 3.
Ora haastoi sopimusyhtiönsä Roc Nationin oikeuteen vuonna 2015, sillä koki yhtiön ”hylänneen” hänet, ja vaati vapautusta sopimuksestaan.[16] Vuoden 2016 alussa Roc Nation puolestaan nosti oikeuskanteen Oraa vastaan sopimuksen rikkomisesta. Juttu sovittiin toukokuussa 2016, ja Ora sai uuden levytyssopimuksen Atlantic Recordsilta.[17]
26. toukokuuta 2017 Ora julkaisi ensimmäisen singlen lähes kahteen vuoteen. Kappale ”Your Song” sijoittui Britanniassa seitsemänneksi. Toinen single ”Anywhere” ylsi parhaimmillaan sijalle 2.[18] Molemmat kappaleet sisältyvät Oran toiselle studioalbumille Phoenix, joka julkaistiin 23. marraskuuta 2018.[19] Vuoden 2018 alussa Ora ja Liam Payne julkaisivat dueton ”For You” elokuvan Fifty Shades Freed soundtrackille.[20]
Ora on äänialaltaan mezzosopraano.[21] Hänen musiikillisia vaikuttajiaan ovat olleet muun muassa Gwen Stefani ja Beyoncé.[22]
Näyttelijänä
Vuonna 2013 Ora esiintyi pienessä roolissa elokuvassa Fast & Furious 6.[23] Seuraavaksi hän sai roolin Christian Greyn sisarena Miana vuoden 2015 elokuvasta Fifty Shades of Grey[24] − tarjouduttuaan alun perin työstämään elokuvan soundtrackia.[25] Hän uusi roolinsa myös elokuvan jatko-osissa. Vuonna 2015 Ora esiintyi sivuroolissa myös elokuvassa Southpaw.[26]
Muuta
Ora on esiintynyt muun muassa Calvin Kleinin, Supergan, Rimmelin, DKNY:n ja Roberto Cavallin mainoksissa. Hän on myös osallistunut Coca-Colan[27], Samsungin[28] ja Escadan kampanjoihin.[29] Vuonna 2014 Ora suunnitteli vaatemalliston Adidasille.[30]
Ora toimi vierailevana tuomarina Britannian X Factor -laulukilpailuohjelmassa vuonna 2012. Vuonna 2015 hänestä tuli ohjelman vakituinen tuomari 12. tuotantokaudelle.[31] Vuonna 2016 Ora tuli Tyra Banksin tilalle Huippumalli haussa -ohjelman 23. kauden juontajaksi.[32] Hänet valittiin vuonna 2019 yhdeksi Unicefin hyvän tahdon lähettiläistä.[33]
Remove ads
Yksityiselämä
Ora avioitui elokuussa 2022 uusiseelantilaisen ohjaaja-näyttelijä Taika Waititin kanssa Lontoossa ja otti sukunimekseen yhdistelmänimen Ora-Waititi. He alkoivat seurustella vuonna 2021.[34]
Diskografia
Albumit
- Ora (2012)
- Phoenix (2018)
- You & I (2023)
EP:t
- Bang (2021)
Singlet
- ”How We Do (Party)” (2012)
- ”R.I.P.” (mukana Tinie Tempah, 2012)
- ”Shine Ya Light” (2012)
- ”Radioactive” (2013)
- ”I Will Never Let You Down” (2014)
- ”Poison” (2015)
- ”Body on Me” (mukana Chris Brown, 2015)
- ”Your Song” (2017)
- ”Anywhere” (2017)
- ”For You” (Liam Paynen kanssa, 2017)
- ”Girls” (mukana Cardi B, Bebe Rexha & Charli XCX, 2018)
- ”Let You Love Me” (2018)
- ”Only Want You” (mukana 6lack, 2019)
- ”Carry On” (Kygon kanssa, 2019)
- ”Ritual” (Tiëston ja Jonas Bluen kanssa, 2019)
- ”How to Be Lonely” (2020)
- ”Big” (Imanbekin ja David Guettan kanssa, 2021)
- ”You for Me” (Sigalan kanssa, 2021)
- ”Follow Me” (Sam Feldtin kanssa, 2021)
- ”You Only Love Me” (2023)
- ”Praising You” (mukana Fatboy Slim, 2023)
- ”Don’t Think Twice” (2023)
- ”Drinkin’” (Joel Corryn ja MK:n kanssa, 2023)
Vierailevana artistina
- ”Hot Right Now” (DJ Fresh, 2012)
- ”Lay Down Your Weapons” (K Koke, 2013)
- ”Black Widow” (Iggy Azalea, 2014)
- ”Doing It” (Charli XCX, 2015)
- ”Coming Home” (Sigma, 2015)
- ”New York Raining” (Charles Hamilton, 2015)
- ”Lonely Together” (Avicii, 2017)
- ”R.I.P.” (Sofía Reyes feat. Anitta, 2019)
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads