Rostelecom
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Rostelecom (myös Rostelekom, ven. Ростелеко́м) on Venäjän merkittävimpiä tietoliikenneyhtiötä. Rostelecomilla oli vuonna 2015 laajakaistaliittymistä 37 prosentin osuus kuluttajamarkkinoilla, 35 % yritysasiakkaista, IPTV-liittymistä 67 % osuus, maksu-tv-liittymistä 28 % osuus ja kiinteistä puhelinliittymistä 62 % osuus. Matkapuhelinverkoissa yhtiö on yhteistyössä Tele2 Russian kanssa, joka oli vuonna 2015 maan neljänneksi suurin operaattori 15 prosentin tilaajaosuudella.[1] Vuonna 2011 Rostelecomin oman matkapuhelinoperaattoritoiminnan markkinaosuus oli 6 %.[2]
Yhtiö on kirjoilla Pietarissa, mutta sen pääkonttori on Moskovassa. Yhtiön osakkeet noteerataan Moskovan pörssin (MCX) lisäksi Lontoon (LSE) ja Frankfurtin pörssissä.[3] Forbes luokitteli yhtiön Venäjän 14. suurimmaksi yritykseksi kevään 2012 suuryritysten listallaan.[4]

RIAratingin sadan venäläisen suuryrityksen vuoden 2014 vertailussa yhtiö sijoittui markkina-arvoltaan 27. suurimmaksi. Yhtiön arvoksi arvioitiin vuoden 2013 lopussa noin 177 miljardia ruplaa (−49,7 % edellisvuoteen).[5] Kolme vuotta myöhemmin yhtiö oli sijalla 37, markkina-arvon ollessa noin 200 miljardia ruplaa (3 559 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria).[6]

Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
