Ruptly

From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Ruptly on Berliinissä toimiva videouutistoimisto, joka kuuluu Venäjän kansainväliseen tiedotusvälineiden verkostoon.[1] Se toimii RT:n alaisuudessa.[2]

Ruptly on perustettu vuonna 2013.[1][3] Vuonna 2017 Venäjä syytti Emmanuel Macronin presidentinvaalikampanjaa Ranskassa venäläisten tiedotusvälineiden syrjimisestä, koska muun muassa Ruptlylta oli evätty pääsy kampanjatilaisuuksiin.[2] Vuonna 2021 RT ilmoitti Ruptlyn nousseen Youtubessa tavoittavuudeltaan maailman suurimmaksi uutistoimistoksi. Katsojia oli vuonna 2020 ollut sen lähetyksillä 429 miljoonaa. Euroopan unioni loi painetta Youtuben suuntaan, ja Google tilapäisesti esti Ruptlyn pääsyn palveluun.[3]

Monia Ruptlyn työntekijöitä lähti sen palveluksesta Ukrainan täysimittaisen sodan alettua helmikuussa 2022. Sotaa oli esimerkiksi kehotettu käsittelemään ”erikoisoperaationa”.[1] Kesäkuussa 2023 Tagesspiegel uutisoi Ruptlyn jatkaneen toimintaansa Berliinissä Euroopan unionin asettamista pakotteista huolimatta. Jotkut Saksan kristillisdemokraattisen unionin ja Vapaan demokraattisen puolueen poliitikot vaativat tiukempaa puuttumista Ruptlyn toimintaan. Liittopäiväedustaja Ottilie Klein piti tätä välttämättömänä, mikäli työ disinformaatiota vastaan otetaan vakavasti. Liittopäiväedustaja Renata Alt viittasi venäläiseen propagandaan, joka hänen mukaansa vaaransi demokratian.[4]

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads