SLAC

SLAC National Accelerator Laboratory on vuonna 1962 perustettu Stanfordin yliopiston yhteydessä toimiva hiukkaskiihdytinlaboratorio Kaliforniassa Yhdysvalloissa. SLAC keskittyy muun muassa alkeishiukkasten kokeelliseen ja teoreettiseen tutkimukseen sekä tuottaa röntgensäteilyä synkrotroni- ja vapaalelektronilaser-lähteillään materiaalitutkimuksen tarpeisiin.^[1]

SLACin 3,2 km pitkä lineaarinen hiukkaskiihdytin on rakennettu 10 metriä maan alle

SLACin joulukuussa 1991 avattu WWW-sivusto oli ensimmäinen Pohjois-Amerikassa.^[2]

Laitteisto

Näkymä SLACin tunnelissa

SLACiin on rakennettu 10 metriä maan alle 3,2 km pitkä lineaarinen kiihdytin SLC, joka saatiin valmiiksi vuonna 1989. Kiihdytinputki koostuu kuparilevyistä ja -sylintereistä, joissa kiihdytetään elektroneita ja positroneita klystroneista tulevien korkeaenergiaisten mikroaaltojen avulla.^[3] Kiihdytin pystyy tuottamaa elektroni- ja positronisuihkuja 50 GeV:n suihkuenergioilla.^[4] SLC:llä on tuotettu korkeaenergiaisessa elektroni-positroni-törmäytyksessä Z⁰-mittabosoneita.^[5] Nykyään SLC:tä käytetään PEP-II:n esikiihdyttimenä. Kolmasosa alkuperäisestä lineaarikiihdyttimestä mahdollistaa röntgensäteilyä tuottavan vapaaelektronilaser Linac Coherent Light Sourcen (LCLS) toiminnan.^[6]

SLACiin on rakennettu myös kaksi ympyränmuotoista törmäytintä, 1970-luvulla valmistunut SPEAR ja 1980-luvulla valmistunut PEP, joka on ympärysmitaltaan 2,2 km. PEP:iä on uudistettu siten, että se koostuu nykyään hiukkasia eri energioilla kiihdyttävästä kahdesta renkaasta ja kiihdytin uudelleennimettiin PEP-II:ksi.^[7]