Saarlooswolfhond

Saarloosinsusikoira^[2], virallisesti saarlooswolfhond^[3], on suuri alankomaalainen koirarotu, joka muistuttaa sutta sekä ulkonäöltään että käyttäytymiseltään. Se on kotimaansa ulkopuolella harvinainen.

Saarloosinsusikoira
Avaintiedot
Alkuperämaa	Alankomaat
Määrä	Suomessa rekisteröity noin 292[1]
Rodun syntyaika	1920-luku
Alkuperäinen käyttö	ei tiettyä käyttötarkoitusta
Nykyinen käyttö	seura- ja harrastuskoira
Elinikä	noin 12 vuotta
Muita nimityksiä	Saarlooswolfhund, chien-loup de Saarloos, perro lobo de Saarloos, saarloosi huntkoer
FCI-luokitus	ryhmä 1 Lammas- ja karjakoirat alaryhmä 1 Lammaskoirat #311
Ulkonäkö
Paino	uros noin 40–45 kg narttu noin 30–35 kglähde?
Säkäkorkeus	uros 65–75 cm narttu 60–70 cm
Väritys	sudenharmaa tai metsänruskea - valkoisin tai kermanvärisin merkein
Infobox OK

Ulkonäkö

Saarlooswolfhondin pää

Saarloosinsusikoira muistuttaa ulkonäöltään hieman sutta ja saksanpaimenkoiraa. Se on korkeuttaan pitempi, suuri ja hoikka mutta voimakasrakenteinen. Kirsu on sudenharmailla yksilöillä musta ja metsänruskeilla yksilöillä maksanruskea. Silmät ovat hiukan vinot ja väriltään mielellään keltaiset. Korvat ovat pystyt, hyvin liikkuvat ja kolmiomaiset, kärjistään pyöristyneet. Tuuhea häntä on hieman kaareutunut ja ulottuu koiraa kintereisiin. Karvapeite on myös tuuhea ja muodostaa pään ympärille rodulle ominaisen kauluksen. Sallitut värit ovat sudenharmaa (musta riistanväri) ja metsänruskea (ruskea riistanväri) - molemmat vaihtelevat sävyltään vaaleasta tummaan. Urosten säkäkorkeus on 65–75 cm ja narttujen 60–70 cm. Saarloosinsusikoira liikkuu kevyesti ja voi väsymättä ravata hyvin pitkiä matkoja.^[3]

Luonne ja käyttäytyminen

Luonteeltaan saarloosinsusikoira on itsenäinen, omapäinen^[2] ja vieraita kohtaan varautunut. Isännälleen se on uskollinen, vieraisiin suhtautuu epäluuloisesti. Tuntiessaan olevansa uhattuna koira pakenee herkästi. Sen laumavaisto on susimaisen voimakas, ja koira tarvitsee päättäväisen omistajan laumansa johtoon. Se ei myöskään viihdy yksikseen. Saarloosinsusikoira tarvitsee luonnollisesti paljon tilaa ja liikuntaa. Koira on älykäs, mutta koulutuksen onnistuminen vaatii omistajalta lempeää ja kärsivällistä asennetta.

Alkuperä

Nuori saarlooswolfhond

Rodun isä oli hollantilainen Leendert Saarloos (1884–1969), joka halusi kehittää saksanpaimenkoiraa terveemmäksi ja käyttöominaisuuksiltaan paremmaksi lisäämällä siihen enemmän luonnollisia piirteitä. Hän risteytti 1920-luvun alussa preussilaistyyppisen saksanpaimenkoirauros Gerard van der Fransenumin siperialaisen euroopansusinaaraan Fleurin kanssa, ja takaisinristeyttämällä pennut hän sai kantayksilöiksi koiria, joissa oli neljäsosa suden perimää. Saarloos itse kutsui rotua "eurooppalaiseksi susikoiraksi", mutta kun Hollannin kennelliitto rekisteröi rodun vuonna 1975, se nimettiin kehittäjänsä mukaan saarlooswolfhondiksi. Leendert Saarloos ei kuitenkaan päässyt jalostustyössään haluamaansa tulokseen, sillä uusi rotu ei ollut toivotunlainen käyttökoira, vaikka saarloosinsusikoiria aluksi koulutettiin menestyksellisesti sokeiden opaskoiriksi ja pelastuskoiriksi.^[3] FCI hyväksyi rodun vuonna 1981.

Katso myös

• Koirasusi
• Ceskoslovensky vlciak ja italiansusikoira, muita saksanpaimenkoiran ja suden risteytyksestä syntyneitä rotuja