Sapatinrikos

Sapatinrikos eli lepopäivän rikkominen^[1] oli aiemmin Suomessa rikos, jolla loukattiin pyhäpäivän pyhyyttä.

Säännökset

Vuoden 1734 laki

Vuoden 1734 lain mukaan sapatinrikoksella käsitettiin sitä, että joku loukkasi pyhäpäivän pyhyyttä tekemällä sellaisena päivänä rikoksen tai luvallista, mutta vähemmän tärkeää työtä. Sapatinrikoksesta rangaistiin kymmenen talarin sakolla. Rangaistavaa oli myös rihkamakaupan pitäminen auki pyhäpäivänä; ruokaa ja juomia sen sijaan sai pyhäpäivinäkin myydä sen jälkeen, kun jumalanpalvelus oli päättynyt. Jos jokin muu rikos tehtiin sunnuntaipäivänä tai kirkollisena juhlapäivänä, tuomittiin rangaistus ensiksi varsinaisesta rikoksesta ja sitten lisäksi sapatinrikoksesta sakko, minkä jälkeen nämä rangaistukset yhdistettiin. Tämä säännös oli voimassa pyhäpäivisin kello neljästä aamulla kello yhdeksään illalla.^[2]

Vuoden 1889 rikoslaki

Suomen vuoden 1889 rikoslain 41. luvun^{[L 1]} mukaan sapatinrikkomiseen oli syypää:

• se, joka sapattina teki käsitöitä tai muuta työtä, jonka sopii tuonnemmaksi jättää ja jota ei tehdä omaksi tai toisen hätätarpeeksi;^{[L 2]} ja
• se, joka sapattina piti rihkamakaupan tai muun senkaltaisen kauppapuodin avoinna, tai sapattina kello yhdeksän jälkeen aamulla harjoitti torikauppaa.^{[L 3]}
• Jos joku sapattina teki rikoksen, oli tämä seikka katsottava raskauttavaksi, paitsi jos rikos oli sellaista laatua, että sen voi tehdä vain sapattina.^{[L 4]}

Sapatin määritelmä rikoslaissa

Sapatti määriteltiin rikoslaissa niin, että sapatin aika kesti kello kuudesta aamulla kello kuuteen illalla sunnuntaina taikka kirkollisena juhlapäivänä, joka oli pyhäpäivä.^{[L 5]}

Sapatin päivät

Rikoslain säädös sapatinrikoksesta koski ainoastaan niitä päiviä, joita Suomen evankelisluterilainen kirkko vietti pyhäpäivinä. Sellaisia olivat kaikki sunnuntait sekä kirkkolaissa^{[L 6]} luetellut kirkolliset juhlapäivät: joulupäivät, uudenvuodenpäivä ja loppiainen, Marian ilmestyspäivä, pitkäperjantai, toinen pääsiäispäivä, helatorstai, toinen helluntaipäivä ja Johannes Kastajan päivä.^[3]

Muidenkin uskontokuntien jäsenet olivat velvollisia pitämään evankelisluterisen uskontokunnan yleiset pyhäpäivät pyhinä.^[3]

Sunnuntain aukiolo

Työnteko ja liikkeiden aukiolo, joka erityisissä laeissa oli sallittu sunnuntaisin, ei ollut rangaistavaa sapatinrikkomisena.^[3]

Hätätarvetyö sallittu

Kun sapattina oli kielletty tekemästä käsityötä taikka muuta työtä, joka sietää viivytystä ja jota ei tehdä omaksi tai toisen hätätarpeeksi, tämä tarkoitti sitä, että sapattina ei ollut kielletty tekemästä kotiaskareita, jotka olivat tarpeellisia, kuten esimerkiksi siistiminen ja järjestäminen, eikä sellaisia maataloustöitä, joita ei voinut lykätä. Sellaisia maamiehen töitä, joita ei voinut lykätä, olivat muun muassa elonleikkuu, kun vilja liiaksi tuleentuneena rupesi varisemaan, taikka heinänkorjuu silloin, kun sade uhkasi aiemmin niitettyä ja sittemmin kuivunutta heinää. Myöskään sellaista käsityöläistä, jonka elinkeinona oli käsityöammatti, ei kielletty tekemästä työtä sapattinakin, jos se oli tarpeen hänen omaksi tai hänen perheensä elatukseksi.^[3]

Vain sellaiset työt, jotka täyttivät molemmat laissa säädetyt edellytykset, eli eivät sietäneet viivystä ja jotka tehtiin hätätarpeeksi, olivat sallittuja töitä sapattina. Mikäli vain toinen näistä edellytyksistä täyttyi ja toinen puuttui, työnteko sapattina oli rangaistuksen alainen.^[3]

Kumoaminen

Rikoslain säännökset sapatinrikoksesta kumottiin vuonna 1971, eikä niitä sitä ennenkään ollut enää käytännössä sovellettu.^[1] Niiden kumoamista koskeneen hallituksen esityksen perusteluissa todettiin, että paljon rikoslain säännöksiä suuremman merkityksen olivat saaneet toisaalta työaikalain säännökset viikkolevosta, toisaalta kauppaliikkeiden aukioloajoista säädetty erillinen laki.^[4]