Schmardenin taistelu

Schmardenin taistelu käytiin Smārdessa (aik. saks. Schmarden), nykyisen Latvian alueella 25. heinäkuuta 1916 osana ensimmäistä maailmansotaa keisarillisen Saksan itärintamalla ja siihen osallistui suomalaisista miehistä kootun Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppania osana saksalaisen reservijääkäripataljoona 1:n muodostamaa osastoa. Schmardenin taistelun vuosipäivä on myös suomalaisen pioneeriaselajin juhlapäivä.^[3]

Schmardenin taistelu (Schmardenin hyökkäys)
Osa ensimmäistä maailmansotaa Saksan itärintamalla
Päivämäärä: 25. heinäkuuta 1916 Lopputulos:
Osapuolet
Saksa Reservijääkäripataljoona 1, jonka osastoihin Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppanian miehet jaettiin[1]	Venäjä
Komentajat
pioneerikomppanian päällikkönä luutnantti Basse
Tappiot
Pioneerikomppanian tappiot: jääkäri Heikki Kinnunen kaatui ja Matti Fält haavoittui kuolettavasti, 9 muuta jääkäriä haavoittui	16 vankia, "kaatuneiden ja haavoittuneiden määrää oli mahdoton edes summittaisesti arvioida"[2]

Tehtävä

Hyökkäyksen tarkoituksena oli tuhota venäläisten eteentyönnetyt asemat Schmardenin kaistalla. Muodostetun hyökkäysosaston tehtävänä oli edetä kahtena portaana. Ensimmäinen porras valtaisi eteentyönnetyt asemat ja etenisi niiden taakse n. 500 metrin matkan pääaseman eteen. Toinen porras loisi venäläisten taisteluhaudat umpeen ja hävittäisi muutenkin asemia.

Ryhmittyminen

Schmardeniin komennetun osaston vahvuus oli 187 suomalaista ja 5 saksalaista upseeria luutnantti Bassen johdolla. Suomalaisesta päällystöstä olivat mukana hauptzugführer Torsten Erik Jernström, oberzugführer Karl Rainer Wolfgang Mandelin sekä zugführerit Helge Savonius, Knut Isak Solin ja Edvard Hanell. Suomalaiset pioneerikomppanian jääkärit jaettiin saksalaisen jääkäripataljoonan ryhmiin 2-3 pioneeria kuhunkin. Heidän tehtävänsä määräytyivät sen mukaan, mihin portaaseen heidän ryhmänsä kuului. Venäläisten etulinja oli hyökkäyskaistalla muodoltaan sisäänpäin kaartuva, joten myös hyökkäysosasto ryhmitettiin kaaren muotoon.

Hyökkäys

Hyökkäys alkoi keskiyöllä. Hyökkäävät joukot saivat vastaansa kiväärien ja konekiväärien, kohta myös tykistön ja kranaatinheittimien tulta. Osaston edettyä ei-kenenkään maan yli havaittiin etuasemat tyhjiksi ja taistelu siirtyi etu- ja pääaseman väliseen maastoon. Lauerman mukaan ainakin osa suomalaisista jätti hyökkäyksen aikana lapionsa, koska ne haittasivat etenemistä, ja toimikin asemien hävittämisen sijasta taistelijoina. Esimerkiksi jääkärit Tyko Isak Bergström ja Aarne Wennfrid Möttönen etenivät toisten edellä pääasemaan saakka. Ainakin gruppenführer Unio Bernhard Sarlin sekä jääkärit Arthur Anders Indola (Andersson) ja Kaarlo Sakko ottivat vankeja.

Peräytymisvaihe

Peräytymisvaihe omiin asemiin oli vaikea, sillä välimaasto oli sekä saksalaisen että venäläisen tykistötulen kohteena. Lauerma mainitsee perääntymisvaiheesta lääkintämiesten (hilfsgruppenführer Torsten Gabriel Lindroth, jääkärit Väinö Ilmari Pesonen ja Johan Ilmari Laakso) panoksen haavoittuneiden pelastamisessa.

Hyökkäyksen jälkeen suomalaisista todettiin puuttuvan kaksi: Paavo Heikki Kinnunen ja Matti Jaakko Fält. Etsintäpartio löysi Kinnusen kaatuneena. Matti Fält jäi kadoksiin ja löydettiin pahoin haavoittuneena vasta 29. heinäkuuta. Hän ei toipunut vaan kuoli 13. elokuuta 1917 Hannoverin sotasairaalassa.

Schmardenin taistelu merkitsi suomalaisille pioneerikomppanian jääkäreille taistelukokemusta, mutta myös sitä, että suomalaisten taisteluarvo huomattiin ja siihen kiinnitti huomiota myös 29. landwehrprikaatin komentaja, kenraaliluutnantti Wyneken. Pioneerikomppanian suoritus mainittiin 8. armeijan päiväkäskyssä.