Seitsemisen kansallispuisto
kansallispuisto Pirkanmaalla From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Seitsemisen kansallispuisto sijaitsee valtion omistamilla mailla Ylöjärven ja Ikaalisten kaupunkien alueella Pirkanmaan maakunnassa. Ylöjärvellä sijaitseva osa on entisen Kurun kunnan aluetta. Metsähallituksen hoitovastuulla olevan kansallispuiston pinta-ala on 45,5 neliökilometriä, ja se on perustettu vuonna 1982.[2][3]
Remove ads
Maantiede ja luonto
Alueen maisema on vaihtelevaa. Metsien ja harjujen lomassa on monia soita. Kansallispuiston länsiosassa sijaitsee pohjois–eteläsuuntainen Seitsemisharju, joka nousee noin 20 metriä ympäristöään korkeammalle. Puiston eliölajistossa esiintyy myös pohjoisia lajeja, kuten soilla tavattava riekko. Puiston tunnuseläin on näätä.[4]
Kansallispuiston metsät ovat vanhoja ja iso osa niistä on entistä metsätalousmaata.[5] Multiharjun aarnimetsä suojeltiin vuonna 1910, ja sen vanhimmat männyt ovat lähes 400 vuotta vanhoja. Vanhojen metsien lajistoon kuuluvat muun muassa varpuspöllö, viirupöllö, pohjantikka, harajuuri ja raidankeuhkojäkälä.[4]
Yli puolet puiston pinta-alasta on suota. Seitsemisessä on rämeitä, korpia ja puuttomia nevoja. Alueen soita ojitettiin 1960- ja 1970-luvuilla, ja niitä on palautettu luonnontilaan ennallistamalla.[4]
Koveron perinnetilan yhteydessä on peltoja, niittyjä ja metsälaitumia, joita on säilytetty laidunnuksella ja niittämisellä. Alueen lajistoon kuuluvat muun muassa ketosilmäruoho ja paimenmatara.[4]
Remove ads
Opastus ja palvelut
Seitsemisen kansallispuiston pääopastuspaikkana toimii puiston luoteisosassa sijaitseva luontokeskus, joka on toiminut vuodesta 1989 lähtien. Kansallispuistoon pääsee pohjoisesta seututien 332 (Parkano–Kuru) kautta ja etelästä Ikaalisten Sisätön tai Ylöjärven Poikeluksen kautta.[2] Matkahuolto liikennöi koulupäivisin Kurun ja Parkanon välistä reittiä.[6]
Kansallispuistossa on kolme luontopolkua. Aarnipolku (1,8 km) kulkee Multiharjulla, Saari-Soljanen (2,0 km) kulkee suolla samannimisen lammen ympäri ja Runokangas (2,0 km) kulkee luontokeskuksen ympäristössä. Muita rengasreittejä ovat Harjupolku (5,2 km), Torpparintaival (6,3 km), Uittajanpolku (18 km) ja Pyöräilyreitti (16,3 km). Saari-Soljasella on 500 metrin esteetön reitti.[3][7]
Pirkan Taival -retkeilyreitistö kulkee Seitsemisen kautta.[7] Reitistöä pitkin pääsee Riuttaskorven virkistysmetsään ja Helvetinjärven kansallispuistoon.[8]
Muita palveluita[9]
- Vuokratuvat: 2 kpl (Kortesalo ja Pitkäjärvi)
- Telttailupaikat: 5 kpl ja tulipaikat: 8 kpl
- Kahvila- ja kioskipalveluita luontokeskuksen kahviossa, majoituspalveluita ja ohjelmapalveluita alueen luontomatkailuyrittäjillä
- Koveron perinnetila: opastus, tapahtumat, työnäytökset[10]
Kävijämäärät
Vuonna 2024 kansallispuistossa tehtiin 42 300 käyntiä.[1] Vuonna 2019 tehdyn kävijätutkimuksen mukaan 61 prosenttia kävijöistä oli päiväkävijöitä ja 39 prosenttia yöpyi. Kävijöistä 47 prosenttia oli Seitsemisen kansallispuistossa ensimmäistä kertaa. Suosituimmat käyntikohteet olivat Kovero, luontokeskus ja Multiharju.[2]
Remove ads
Kuvia
- Suomen postilaitos julkaisi vuonna 1982 postimerkin Seitsemisen kansallispuistosta.
- Koveron perinnetila
- Suota Seitsemisen kansallispuistossa.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads