Seppo Alajoki

From Wikipedia, the free encyclopedia

Seppo Alajoki
Remove ads

Seppo Rainer ”Kala” Alajoki on tamperelainen kitaristi ja säveltäjä sekä sessiomuusikko. Muusikkona hän on rock/blues-vaikutteisen musiikkitaustan omaava manserock-kitaristi.

Thumb
Seppo ”Kala” Alajoki Alwari Tuohitorvi -yhtyeen keikalla 1981.

Hän aloitti muusikon uransa 1960-luvulla Matthews-yhtyeessä, joka tuli tutuksi erityisesti Hair-musikaalin yhtyeenä. Matthewsin jälkeen hän soitti Tapani Kansan ja Katri Helenan yhteiskiertueella. Tämän jälkeen hän oli vuoden Dannyn taustakokoonpanossa ja liittyi sitten Alwari Tuohitorveen vuonna 1972.[1] Alwari Tuohitorvessa hän sävelsi muun muassa ”Älä iske Tuijaa” -kappaleen.

Alwari Tuohitorven jälkeen Alajoki soitti useiden artistien taustakokoonpanoissa ja levytyksissä. Näitä ovat olleet muun muassa Jamppa Tuominen, Topi Sorsakoski vuoteen 2008 saakka ja Mikko Alatalo. Hän soittaa soolo-osuuden Alatalon balladissa ”Ihmisen ikävä toisen luo”. Toisen version on soittanut Tapio Manninen. Sorsakosken kokoonpanon jälkeen hän oli viisi vuotta Tampereen Teatterin musikaalituotannoissa. 1980-luvulla hän teki runsaasti studiotöitä ja uralla studiotöistä kertyi 1 200 raitaa.[2]

Alajoki on vetäytynyt eläkkeelle aktiivimuusikkona, mutta on soittanut tamperelaisessa hyväntekeväisyyskokoonpanossa Tani Tamminen Big Band.[3]

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads