Seppo Sännälä

suomalainen politiikan toimittaja From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Seppo Sännälä (23. elokuuta 1933 Renko17. huhtikuuta 2012 Helsinki) oli suomalainen politiikan toimittaja, joka työskenteli muun muassa Helsingin Sanomissa, Yleisradiossa ja Ilta-Sanomissa. Pisimpään Sännälä kirjoitti Ilta-Sanomiin, jonka sivuilla hän piti myös 1980-luvulla ensimmäisen kerran julkaistua Mustien autojen viikko -palstaa. Sännälä aloitti lehdessä politiikan toimituksen esimiehenä, mutta siirtyi vuonna 1984 artikkelitoimituksen esimieheksi. Hän kirjoitti Ilta-Sanomiin satoja pääkirjoituksia, joita ei kuitenkaan julkaistu Sännälän nimellä. Sännälä jäi Ilta-Sanomista eläkkeelle vuonna 1998.[1] Häntä pidetään taistolaisuus-termin luojana.[2]

Sännälä esiintyi pienessä roolissa Edvin Laineen ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa. Hän esittää elokuvassa venäläistä sotamiehestä, joka joutuu Antero Rokan ampumaksi.[3] 1980-luvulla Sännälä käsikirjoitti Yle TV1:n esittämää Perjantaipörssi-sarjaa.[4]

Sännälä on haudattu Akaan hautausmaalle.[5]

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads