Sergei Aleksandrovitš
venäläinen suuriruhtinas From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Sergei Aleksandrovitš Romanov (ven. Серге́й Алекса́ндрович Рома́нов); (11. toukokuuta (J: 29. huhtikuuta) 1857 Katariinan palatsi, Tsarskoje Selo, Venäjän keisarikunta – 17. helmikuuta (J: 4. helmikuuta) 1905 Senaatin aukio, Moskovan Kreml) oli venäläinen suuriruhtinas.[1]
Remove ads
Suku ja koulutus
Hän oli ja keisari Aleksanteri II:n ja keisarinna Maria Aleksandrovnan toiseksi nuorin lapsi.[1] Hänellä oli kuusi sisarusta Nikolai, Aleksandr, Maria, Vladimir ja Pavel, jonka kanssa hän oli läheinen. Hän oli keisari Aleksanteri III:n veli ja veljenpoikansa keisari Nikolai II:n lanko. Hän syntyi Katariinan palatsin Zubov-siivessä sijaitsevassa makuuhuoneessa. Hän oli erityisen läheinen sisarensa Marian ja nuorimman veljensä Pavelin kanssa. Perhepiirissä häntä kutsuttiin nimellä Gega.
Keisarinnan tuli heikkenevän terveytensä vuoksi välttää Venäjän ankaraa ilmastoa, joten kolme nuorinta lasta viettivät pitkiä aikoja äitinsä kanssa ulkomailla Jugenheimissa Darmstadtin lähistöllä ja talvet Etelä-Ranskassa. Huhtikuussa 1865, vähän ennen Sergein kahdeksatta syntymäpäivää, hänen vanhin veljensä ja kummisetänsä kruununperijä Nikolai kuoli 21-vuotiaana Nizzassa tuberkuloosin aiheuttamaan selkäytimen tulehdukseen. Hänen äitinsä ei koskaan toipunut tästä menetyksestä.
Lapsena Sergei oli ujo, ahkera ja sulkeutunut. Äitinsä vaikutuksen alaisena, jonka pidättyväistä luonnetta hän muistutti, hänestä tuli hyvin uskonnollinen.
1870-luvulta lähtien Sergei ja hänen nuorempi veljensä Pavel pysyivät Venäjällä opintojensa vuoksi. Heidän oli määrä lähteä sotilasuralle, mutta heidän opettajansa amiraali Dmitri Arsenjev (1832-1915) kannusti Sergein kielellisiä, taiteellisia ja musiikaalisia kykyjä. Poika puhui sujuvasti useita kieliä ja opiskeli italiaa voidakseen lukea Dantea alkuperäiskielellä. Hänen kiinnostuksensa italialaiseen taiteeseen ja kulttuuriin vahvistui hänen ikääntyessään. Hän maalasi hyvin ja oli musikaalinen, soitti huilua amatööriorkesterissa. Hän nautti näyttelemisestä ja tutustui Venäjän varhaishistoriaan, kulttuuriin ja perinteisiin. Hän piti lukemisesta ja tunsi ajan myötä henkilökohtaisesti monia Venäjän suuria kirjailijoita, muun muassa Leo Tolstoin ja Fjodor Dostojevskin, joiden teoksia suuriruhtinas luki ja ihaili. Hän tapasi Dostojevskin illallisella Talvipalatsissa, jonne Sergein professori oli kutsunut kirjailijan.
Remove ads
Sotilasura
Hänet ilmoitettiin heti syntymänsä jälkeen Henkikaartin Preobraženskin rykmentin 1. keisarin pataljoonaan. Hänet ylennettiin vuonna 1872 aliluutnantiksi ja vuonna 1874 luutnantiksi. Aluksi välinpitämättömänä asepalvelustaan kohtaan, hän unelmoi tulevansa meriupseeriksi. Äitinsä vaatimuksesta hän hylkäsi merivoimien uransa ja 18–19-vuotiaana hänessä heräsi velvollisuudentunne ja hän alkoi osoittaa kiinnostusta sotilasasioihin. Vuodesta 1876 hän palveli rykmentin komppanian komentajana. Vuonna 1876 hänet ylennettiin adjutantiksi ja hänelle myönnettiin esikuntakapteenin arvo. Vuonna 1877 hänet ylennettiin everstiksi.
Sergei Aleksandrovitš osallistui Venäjän ja Turkin sotaan vuosina 1877–1878 isänsä keisarin seurueessa, jossa hän tiedusteluansiostaan Bulgariassa Rutšuk-yksikössä[1] sai Pyhän Yrjön 4. luokan ristin.[2][1] Vuosina 1887–1891 hän toimi Henkikaartin Preobraženskin rykmentin komentajana.[1] Vuosina 1891–1905 hän oli Moskovan kenraalikuvernööri ja sen ohella vuodesta 1896 Moskovan sotilaspiirin joukkojen komentaja.[2][1] Vuonna 1894 hänestä tuli valtakunnanneuvoston jäsen.[1]
Remove ads
Avioliitto
Suuriruhtinas Sergei lähti isänsä toiveesta etsimään puolisoa Hessenistä, josta hänen äitinsäkin oli kotoisin. Hessen-Darmstadtin prinsessa Elisabeth ja Sergei olivat pikkuserkkuja ja tunteneet toisensa koko elämänsä. Molemmat osapuolet epäröivät, ja Elisabeth hylkäsi aluksi hänen kosintansa, koska oli Simon Sebag Montefioren mukaan päättänyt ryhtyä nunnaksi.[3]
Kuningatar Viktoria, jolla oli Venäjä-vastaisia tunteita, vastusti äidittömän tyttärentyttärensä avioliittoa. Elisabethiä ja hänen sisariaan ei painostettu poliittiseen avioliittoon, he saivat valita puolisonsa itse. Kun pariskunta vietti jonkin aikaa yhdessä Schloss Wolfsgartenissa Darmstadtissa syyskuussa 1883, Elisabeth suostui avioituimaan Sergein kanssa. Heidän kihlauksensa julkaistiin 26. helmikuuta 1884, kun Sergei tuli tapaamaan häntä Darmstadtiin.
Suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitš avioitui Talvipalatsin kirkossa 15. kesäkuuta 1884 keisarinna Aleksandra Fjodorovnan vanhimman sisaren,[2][1] pikkuserkkunsa Hessen-Darmstadtin prinsessa Elisabeth "Ella" Alix Luise von Hessen und bei Rheinin kanssa.[4] Heidän häissään tapasi 16-vuotias tuleva Nikolai II tulevan puolisonsa Hessenin prinsessa Alixin eli Aleksandra Fjodorovnan.
He tekivät häämatkansa Ilinskojeen, Sergein 2 400 hehtaarin (24 km2) maakartanoon Zvenigorodin alueella noin 65 kilometriä Moskovasta länteen Moskova-joen vasemmalla rannalla, jonka hän oli perinyt äidiltään. Pariskunta asettui Pietarissa Fontanka-kanavan ja Nevski Prospektin kaakkoiskulmassa sijaitsevaan Beloselski-Belozerskin palatsiin, jonka Sergei osti vuonna 1884 itselleen ja puolisolleen asunnoksi.[1]
Lyhyen matkan päässä hänen entisestä huoneistostaan Talvipalatsissa oleva rakennus nimettiin uudelleen Sergejevskin palatsiksi. Pariskunnalla oli myös Farmi-palatsi, Alexandrian puistossa Pietarhovin palatsialueella sijaitseva kesähuvila, jonka Sergei oli perinyt äidiltään. He yleensä isännöivät Ilinskojessa kesäkuukausina, jossa vieraat asuivat erilaisissa puuhuviloissa ympäri puistoa. Usovo oli kookas uudenaikaisella keskuslämmityksellä varustettu kivi- ja tiilitalo, jonka Sergei oli rakennuttanut Moskova-joen vastarannalle. Hän omisti myös Dolbenkonon tilan noin 450 km Moskovasta etelään Dmitrovskin alueella Orjolin kuvernementissä, jonka pinta-ala oli 17 300 hehtaaria (173 km2), jossa oli viinatislaamo ja tiilitehdas sekä sahoja.
Avioliitto oli lapseton. Sergei toimi puolisonsa suuriruhtinatar Jelizaveta Fjodorovnan kanssa veljensä Pavel Aleksandrovitšin lasten Maria Pavlovnan ja Dmitri Pavlovitšin sijaisvanhempina, kun näiden isä karkotettiin rakastajattarensa ja heidän lapsiensa kanssa Venäjältä vuonna 1902.
Simon Sebag Montefioren mukaan on mahdollista että avioliittoa ei koskaan pantu täytäntöön molempien aviopuolisoitten luonteille sopivasti. Suuriruhtinas Sergein onnellisin aika oli finanssiministeri Sergei Witten mukaan nuorten, häntä hyvin huomaavaisesti kohtelevien upseerien parissa Preobraženskin kaartin komentajana. Saksan keisari Vilhelm II levitti tarinaa Sergein homoseksuaalisesta suhteesta perheen pappiin, taustalla oli syynä se, että Vilhelm oli myös kosinut Elisabetia nuoruudessaan, mutta saanut rukkaset.[3]
Remove ads
Poliittinen toiminta ja kuolema
Suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitš tunnetaan äärimmäisenä taantumuksellisena, uskonnollisena fanaatikkona ja antisemiittinä. Hänellä oli huomattava vaikutus Nikolai II:n sisäpolitiikkaan jo Aleksanteri III:n aikaisen taantumuksellisen sisäministeri Ivan Durnovon ohella. Moskovan kenraalikuvernöörinä Aleksanteri III:n nimittämänä vuodesta 1891 lähtien hän vainosi juutalaisia ja toimi aktiivisesti vallankumouksellisten nujertamiseksi. Hän sulki Moskovan Suuren synagogan, lähetti kasakat ryöstämään juutalaisten koteja ja karkotti vuonna 1892 voimakeinoin kolmessa erässä 20 000 juutalaista Moskovasta.[1] Vuosina 1891–1892 juutalaiset käsityöläiset, viinantislaajat, oluenpanijat, ammattimiehet, työmiehet ja kotiutetut sotilaat (noin 30 000 ihmistä) häädettiin ja asetettiin kielto luokitella juutalaiset moskovalaisiksi. Naiset saivat jäädä, jos rekisteröityivät prostituoiduiksi. Juutalaisten osuus 1. killan kauppiaista oli yli 33 % vuonna 1899.[1][3]
Hänellä oli osuutta Nikolai II:n kruunajaisten yhteyteen 17. toukokuuta 1896 järjestetyssä murhenäytelmään päättyneessä kansanjuhlassa Hodinkan niityllä Moskovassa, jossa jopa 3 000 ihmistä talloutui kuoliaaksi ennakoitua suuremman 700 000 ihmisesn kokoisen väkijoukon jalkoihin. Hoviministeri Illarion Vorontsov-Daškovin kanssa käydyn johtamiskiistan jälkeen paikalle lähetettiin liian pieni poliisijoukko vartioimaan tilaisuutta. Lisäksi suuriruhtinas Sergei sekä suuriruhtinas Vladimir Aleksandrovitš pitivät hyödyttömänä sentimentaalisuutena ja liiallisena hellämielisyytenä sitä, että samaksi illaksi suunniteltu Ranskan lähettiläs Montebellon juhlatanssiaiset Šeremetjevin palatsissa peruttaisiin ja pakottivat keisariparin osallistumaan tilaisuuteen. Nikolain serkut suuriruhtinas Aleksandr Mihailovitš ja Nikolai Mihailovits vaativat Sergein erottamista ja juhlien peruuttamista, mutta saivat vastaansa setänsä, suuriruhtinas Aleksei Aleksandrovitšin, joka syytti näitä radikaalien mielistelystä, asettumisesta vallankumouksellisten puolelle ja jopa Moskovan kuvernöörin viran havittelemisesta. Suuriruhtinas Sergei pesi jutusta kätensä ja piti kaikkeen syypäänä pelkästään hoviministeri Vorontsovia.[3]
Sosialistivallankumouksellinen Ivan Kaljajev murhasi suuriruhtinas Sergein helmikuussa 1905 heittämällä hänen vaunuihinsa nitroglyseriinipommin Kremlissä Tšudovin luostarin kulmalla.[2][1] Hän silpoutui täysin eikä kaikkia ruumiinosia koskaan löydetty. Myös hevoskärryjä ajanut kuski kuoli sairaalassa vammoihinsa. Suuriruhtinatar Jelizaveta oli paikalla heti räjähdyksen tapahduttua ja keräsi puolisonsa jäännöksiä talteen. Hän vieraili sekä ajurin luona sairaalassa että Ivan Kaljajevin luona vankilassa. Jälkimmäiselle hän toi ikonin sekä antoi tälle puolisonsa murhan anteeksi[3] ja lupauksen siitä ettei hän nostaisi syytettä tätä vastaan vaan pyytäisi Kaljajevin vapauttamista, mistä tämä kieltäytyi.
Myös leski Jelizaveta Fjodorovna tuli poliittisesti murhatuksi viiden muun Romanov-sukuisen ja heidän seuralaistensa kanssa Alpajevskissa vallankumouksen jälkeen vuonna 1918.
Remove ads
Henkilö
Sergei Aleksandrovitš sairasti luu -ja niveltuberkuloosia, jonka hän yritti salata, mutta joka aiheutti kaikkien hänen niveltensä tuhoutumisen. Hänen täytyi ottaa suola- ja kuumia kylpyjä saadakseen helpotusta. Hän ei voinut ratsastaa ja hänen piti käyttää koko ajan selkää tukevaa korsettia. Hän seisoi hyvin suorana ja hänellä oli tapana leikitellä jalokivisormuksellaan ja kiertää sitä sormensa ympäri. Hän piti tunteensa tiukasti kurissa, ja monet luulivat hänen varautuneisuuttaan ylpeydeksi. Harvalla ihmisellä oli mahdollisuus päästä tuntemaan hänet hyvin.
Hänen veljentyttärensä Maria Pavlovnan mukaan suuriruhtinas Sergei oli hyvin mietteliäs, hänen henkensä oli vankina ruumiin sisällä ja hän piilotteli äärimmäisen herkkiä, lähes naisellisia taipumuksia.[3]
Sergei Aleksandrovitš tunnettiin sitoutumisestaan kirkkoon, hän oli syvästi kiinnostunut venäläisistä antiikkiesineistä ja taideaarteista ja oli kiinnostunut arkeologiasta, musiikista ja näyttelemisestä ja toimi joskus puheenjohtajana arkeologisessa kongressissa.[1] Hänen aloitteestaan ja kustannuksella suoritettiin arkeologisia kaivauksia sekä tutkimuksia Moskovan Kremlissä ja Vitebskin kuvernementissä.
Vuosina 1880–1881 hän matkusti Italiaan. Toukokuussa 1881 hän teki yhdessä veljensä, suuriruhtinas Pavel Aleksandrovitšin ja serkkunsa Konstantin Konstantinovitšin kanssa pyhiinvaelluksen Pyhään maahan, jossa hän tutustui arkkimandriitta Antoniniin (Kapustinin), Venäjän ortodoksisen kirkon lähetystön johtajaan Palestiinassa. Isänsä keisari Aleksanteri II:n aloitteesta Antonin järjesti yhdessä Sergein veljen Aleksanteri III:n kanssa Maria Magdalenalle pyhitetyn kirkon rakentamisen Jerusalemiin Getsemaneen äitinsä, keisarinna Maria Aleksandrovnan muistoksi. Hän vieraili Jerusalemissa uudelleen vuonna 1888 puolisonsa Elisabet Fjodorovnan kanssa osallistuakseen kirkon vihkimiseen.[1] Tähän kirkkoon Jelizaveta Fjodorovna haudattiin vuonna 1919. Vuonna 1881 tehdyn Palestiinan-matkan tuloksena oli hänen johtamansa Ortodoksisen Palestiina-seuran perustaminen.[4]
Hän käytti jatkuvasti tukikorsettia, joka näkyi etenkin kesäisin univormujen ohuitten tunikoiden lävitse. Hänen sukulaislapsensa, kuten ruhtinas Feliks Jusupov kirjoittaa muistelmissaan, saivat tästä hupia tökkimällä kovia tukiluita tietämättä mistä oli oikeasti kyse sekä näin tekemällä ärsyttivät suuresti Sergeitä, joka saattoi tästä saada lisäkipujakin.[5]
Remove ads
Perintö
Sergei Aleksandrovitš haudattiin Kremliin Pyhän metropoliitta Aleksein luostarin kirkon kryptaan ja hänelle pystytettiin vuonna 1908 murhapaikalle V. M. Vasnetsovin suunnittelema muistoristi,[1] jonka Lenin henkilökohtaisesti poistatti Lokakuun vallankumouksen jälkeen vuonna 1918.[6] Muistoristi pystytettiin uudelleen ja korkeimman uskonnollisen ja valtiojohdon läsnäollessa vihittiin vuonna 2017.[7][8]
Tšudovin luostarin purkamisen jälkeen vuonna 1930, hänen jäännöksensä haudattiin uudelleen vuonna 1995 Novospasskin luostarin katedraaliin Moskovaan.[6][1]
Veikko Kerttula ohjasi vuonna 1969 suuriruhtinas Sergei Aleksandrovitšin salamurhaa käsittelevän televisioelokuvan Oikeamieliset. Elokuva perustuu Albert Camusin samannimiseen näytelmään vuodelta 1950.[9]
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads