Session
djily From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Session oli 1970-luvun alussa perustettu kouvolalainen rockyhtye. Se nousi valtakunnalliseen tietoisuuteen sijoituttuaan kolmanneksi popyhtyeitten Suomen mestaruuskilpailussa joulukuussa 1972. Tuohon aikaan yhtyeessä soittivat laulaja-kitaristi Jorma ”Jokke” Seppälä, kitaristi Timo Heikkilä, basisti Hannu Kaikko ja rumpali Juha Tykkälä. Kisojen jälkeen kesällä 1973 Love Records julkaisi Sessionin singlen "Sanni Blue" / "Pääsky", jossa säveltäjänä oli Hannu Kaikko. Lisäksi äänitettiin Albert W. Ketelbeyn sävellys ”Persialaisella torilla”, joka julkaistiin Love Recordsin kokoelma-albumilla.

Jokke Seppälä siirtyi Kisun taustayhtyeeseen ja hänet korvasi urkuri/sähköpianisti Osmo Seppälä. Tykkylästä tuli yhtyeen laulaja. Vuonna 1974 yhtye levytti Microvoxin studioilla Lahdessa LP:n Unikuva. Levylle ei löytynyt kustantajaa ja niinpä tuotti yhtye sen itse EMI:n hoitaessa jakelun. Albumin kappaleista vastasivat Kaikko ja Tykkälä pois lukien uuden sovituksen albumille saanut ”Persialaisella torilla”. Samoin ”Sanni Blue” -kappaleesta oli albumilla uusi sovitus. Unikuvalla vierailivat Ari Pukkila (tenori- ja sopraanosaksofoni), Mane Hyytiä (alttosaksofoni) ja Leena Wiehn (laulu).
Sessions hajosi 1970-luvun puolivälissä. Siinä ehti ennen hajoamista soittaa myös kitaristi Juha Björninen, kitaristi Harri Louhensuo, rumpali Ari Ahlren ja laulaja-kitaristi Esa ”Eddie” Pajunen. Vuosina 1975–1976 Session-nimellä keikkoja tehneessä yhtyeessä oli alkuperäisjäsenistä mukana enää Timo Heikkilä.[1][2][3]
Yhtyeen ainoaksi jäänyt albumi Unikuva julkaistiin CD-painoksena elokuussa 2010 levymerkillä Rocket Records. Vuonna 2014 saksalainen Shadoks Music julkaisi albumista vinyylipainoksen.
Remove ads
Diskografia
Albumit
Singlet
- ”Sanni Blue” / ”Pääsky” (1973, Love Records)
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
