Silenos

From Wikipedia, the free encyclopedia

Silenos
Remove ads

Silenos tai Seilenos (m.kreik. Σ(ε)ιληνός) oli kreikkalaisessa mytologiassa opettaja ja viininjumala Dionysoksen uskollinen seuralainen. Silenosta kutsutaan Hermeen pojaksi, ja hän on sekä satyyrien että sileenien kantaisä.[1]

Thumb
Silenos aasin ratsailla, roomalainen reliefi ensimmäiseltä vuosisadalta

Taruissa kerrotaan, että hän oli Dionysoksen seuraajista vanhin, viisain ja kaikista juopunein. Siksi hän esiintyi usein joko aasin kantamana tai muiden satyyrien tukemana. Hänet kuvattiin rumaksi, möhömahaiseksi, takkupartaiseksi, nykerönenäiseksi vanhaksi kaljuksi mieheksi, jolla oli kaikkialla viinileili mukanaan mutta joka oli hyvin viisas ja jopa kykeni ennustamaan. Hän oli himokas, viiniinmenevä ja mieltynyt musisointiin ja tanssiin. Juovuksissa hän joutui helposti kuolevaisten armoille, ja nämä saivat taivuteltua vanhuksen kertomaan tulevasta.

Eräässä kertomuksessa mainitaan, että kuningas Midaan palvelijoiden siepattua juopuneen Silenoksen tämä kertoi kuninkaalle, että ihminen on onnellisin, jos hänen ei tarvitse lainkaan syntyä. Jos hän kuitenkin syntyy, olisi parasta, että hän kuolisi pian.

Silenosta esittävä patsas, lempinimeltä ”Babuino” eli paviaani, on Roomassa Via Babuinon varrella.

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads