Simon Scott
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Simon Scott, oik. Veikko Salonen (1948 Merikarvia – 2023 Ruotsi[1]) oli suomalainen iskelmälaulaja ja musikaaliesiintyjä.[2]
Tampereella asunut Scott valittiin vuonna 1970 Suosikki-lehden ”vuoden supertähdeksi” ja otettiin armeijaan lähteneen Rauli Koiviston tilalle Clauden rooliin Tampereen Popteatterin Hair-musikaaliin. Samaan aikaan hän esiintyi myös Helsingin kaupunginteatterin Pelastus-musikaalissa. Vuodelta 1970 on myös hänen tunnetuin levytyksensä ”Vain ulkopuolelle jään” / ”Kuunnelkaa uutta sanomaa”. A-puoli on Reino Bäckmanin suomennos italialaisesta kappaleesta, B-puoli Jukka Kuoppamäen tekstittämä Roland Vincentin sävellys ”Wight is Wight”.[2][3][4]
Vuonna 1971 Simon Scottilta ilmestyi hänen nimeään kantava LP-levy. Reino Bäckmanin tuottama albumi koostuu käännöskappaleista, joista useimmat on suomeksi sanoittanut Chrisse Johansson.[5]
Vuonna 1973 Simon Scott muutti Ruotsin Västeråsiin, jossa hän pääsi Antero Kivilän yhtyeen laulusolistiksi ja teki töitä myös rakennuspuuseppänä. Hän keikkaili myöhemmin muissakin tanssiyhtyeissä ruotsinsuomalaisten parissa[2].
Remove ads
Diskografia
- Simon Scott, (1971)
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads