Stage diving

From Wikipedia, the free encyclopedia

Stage diving
Remove ads

Stage divingissä artisti (tai joku yleisöstä) hyppää lavalta yleisön joukkoon ja yleisö ottaa hänet käsillään vastaan. Usein oletuksena on, että yleisö kannattelee häntä käsillään (niin sanottu crowd surfing) ja kantaa hänet lopulta takaisin lavalle. Monet muusikot ovat tehneet stage divingistä osan esiintymistään. Iggy Popin katsotaan usein tehneen stage divingistä suositun ilmiön rock-musiikissa.[1][2][3] Stage diving voi aiheuttaa vakavia vammoja sekä hyppääjälle että yleisön jäsenille.

Thumb
Stage divingia
Remove ads

Iggy Pop ja stage divingin synty

13. kesäkuuta 1970 Iggy Pop heittäytyi yleisön päälle Cincinnati Pop Festivalilla. Kyseinen konsertti filmattiin ja näytettiin yhdysvaltojen valtakunnallisessa TV:ssä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Iggy Pop esiintyi televisiossa. Se oli myös ensimmäinen kerta kun suuri yleisö näki Yhdysvalloissa stage divingia.[3] Iggy Popin hurja lavaesiintyminen – loi ennakkotapauksen tuleville punk-, rock- ja hardcore-keikoille. Lopulta yleisö alkoi huomata tempun toistuvuuden ja ryhtyi ottamaan Iggy Popia kiinni – näin syntyi ja kehittyi myös crowd surf, eli yleisön kannattelu konserteissa.[2]

Remove ads

Stage diving punk -kuttuurissa

Stage diving ja crowd surfing muuttivat pysyvästi livemusiikkiesitysten luonteen. Se, mikä alkoi "punkina", on nyt osa monien konserttien normaalia dynamiikkaa. Jotkut rakastavat sitä, koska se luo suoran yhteyden yleisön ja muusikoiden välille ja mahdollistaa yleisölle osallisuuden musiikkiin. Punkin ydinajatus on, että bändi ja yleisö ovat tasavertaisia – tämä näkyy suoraan stage divingissa, sillä lava ei toimi esteenä esiintyjien ja kuuntelijoiden välillä.[2]

Remove ads

Käytöstavat ja turvallisuus.

Stage divingista (lava-sukellus) tuli tapahtuma, johon sekä bändi että yleisö saattoivat osallistua yhdessä. Yhteisö loi kirjoittamattoman käytöskoodin, jonka mukaan lavalle hypättiin muita kunnioittavasti. Jos saat mahdollisuuden hypätä lavalle, älä käyttäydy lavalla huonosti. Älä koskaan keskeytä artistin esitystä.[2]

Kuten mikä tahansa äärimmäinen ilmiö, tähänkin liittyy vaaroja. Vaikka se onkin yleisesti hyväksytty osa rock-musiikin keikkakulttuuria, se ei tarkoita, että kaikki yleisössä on valmiita ottamaan vastaan kehosi. Stage diving voi olla vaarallista, jos vastaanottava osapuoli ei ole tarkkaavainen. Lisäksi sukelluksen tyyli, hyppääjän koko ja ympäröivä väkijoukko vaikuttavat siihen, onko sukellus (verrattain) harmiton.[2]

Stage diving vastustus

Jotkut muusikot ovat kieltäneet stage divingin. Hardcore -yhtye Fugazi oli ensimmäisiä bändejä, jotka vastustivat lava-sukelluksia. (ironista kyllä, kun heidän vuoden 1996 albuminsa nimi oli Stage Dive Masters). He pitivät nippua käteistä vahvistimien päällä ja yhtyeen jäsen Ian MacKaye heitti ongelmatapaukset ulos henkilökohtaisesti, antaen heille 5 dollarin palautuksen. Tämä ennakoiva käytös toi hänelle vihapostia, vaikka hän yritti vähentää vahinkoja.[2]

Vuonna 2014 Joyce Manor yhtyeen laulaja Barry Johnson moitti isokokoista miestä, joka hyppäsi suoraan pienikokoisten teinityttöjen päälle. Hän twiittasi: ”Tällä kiertueella olen nähnyt tytön mustalla silmällä, tytön aivotärähdyksessä ja tytön sijoiltaan menneellä polvella…” ja jatkoi: ”Rakastan kaoottisia keikkoja siinä missä kuka tahansa, mutta kenenkään ei pitäisi joutua sairaalaan jonkun idiootin takia”[2]

Vuonna 2010 Lamb of God -yhtyeen laulaja Randall Blythe vietti kuukausia tšekkiläisessä vankilassa syytettynä taposta, kun hän työnsi fanin pois lavalta keikalla, jossa stage diving oli kielletty. Fani, Daniel Nosek, kuoli myöhemmin, ja Blythe on sittemmin puhunut julkisesti turvallisemman keikkakäytöksen puolesta.[4]

Remove ads

Itsemurha stage diving takia

Charles Haddon, brittiläisen pop-yhtyeen Ou Est Le Swimming Poolin laulaja, teki itsemurhan pelättyään loukanneensa pysyvästi nuoren tytön, jonka päälle hän hyppäsi.[5] Tyttö vietiin paareilla pois konsertista ja sai vammoja neljään selkänikamaan. Hänen pelättiin halvaantuvan pysyvästi. Tilanne aiheutti syvää ahdistusta Charles Haddonille, – mutta tyttö toipui lopulta.[2][5]

Remove ads

Katso myös

Lähteet:

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads