Strawberry Fields Forever
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Strawberry Fields Forever on The Beatlesin vuonna 1966 tekemä ja vuonna 1967 julkaistu single. John Lennon teki kappaleen Miten voitin sodan -elokuvan kuvausten aikaan. "Strawberry Fields Forever" on saanut nimensä Pelastusarmeijan lastenkodin Strawberry Fieldin mukaan. Lastenkoti sijaitsi Liverpoolissa lähellä Lennonin kotia ja hänellä oli lapsuudessaan tapana käydä leikkimässä sen puutarhassa.[1]
Kappale julkaistiin ensimmäisen kerran singlenä 13. helmikuuta 1967 ja myöhemmin samana vuonna albumilla Magical Mystery Tour. Samalla singlellä julkaistiin kappale "Penny Lane". Molempia kappaleita markkinoitiin singlen A-puolena. Single jäi Englannissa yllättäen kakkossijalle (ensimmäistä sijaa piti hallussaan Engelbert Humperdinckin "Release Me"). Yhdysvalloissa single kuitenkin nousi ykköseksi. Studiotyöskentelyä "Strawberry Fields Forever" vaati 55 tuntia eli enemmän kuin yhtyeen koko ensimmäinen albumi. Kappale on koottu kahdesta eri nauhoituksesta, jotka John Lennon pyysi George Martinia liittämään yhteen.
Kappale alkaa Paul McCartneyn säveltämällä introlla, joka on yksi varhaisimpia esimerkkejä mellotronin käytöstä rock-musiikissa.
Kappaleen on levyttänyt suomeksi Finn Trio.
Remove ads
Merkittävyys
Rolling Stone -lehden vuoden 2004 "500 Greatest Songs of All Time" -listalla "Strawberry Fields Forever" oli sijalla 76.[2] Vuoden 2021 vastaavalla listalla kappale oli seitsemännellä sijalla.[3]
Verkkosivusto Acclaimed Music, joka tilastoi musiikkikriitikoiden arvioita kaikkien aikojen kappaleista, sijoittaa kappaleen sijalle 12. Strawberry Fields Forever on parhaiten sijoittunut The Beatlesin kappale tällä listalla[4].
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads