Summit Entertainment

From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Summit Entertainment (aikaisemmin Summit Entertainment NV) on yhdysvaltalainen elokuvayhtiö, jonka omistaa Lionsgate Entertainment. Sen perustivat Patrick Wachsberger, Bob Hayward ja David Garrett nimellä Summit Entertainment NV 1990-luvulla. Uudella nimellä Summit Entertainment se perustettiin uudelleen 19. huhtikuuta 2007[1]. Yhtiön pääasialliset toimitilat sijaitsevat Yhdysvalloissa, Kalifornian Santa Monicassa, mutta sillä on toimisto myös Lontoossa.[2]

Pikafaktoja

Summit Entertainmentin kenties tunnetuimpia elokuvia ovat Stephenie Meyerin Houkutus-kirjasarjaan perustuvat filmatisoinnit. Vuonna 2008 sai ensi-iltansa ensimmäinen Summitin tuottama kirjasarjaan perustuva elokuva Twilight – Houkutus, josta tuli suuri taloudellinen menestys. Esimerkiksi ensi-iltaviikonloppunaan se tuotti yli 70,55 miljoonaa dollaria[3]. Elokuvan menestyksen vuoksi Summit ilmoitti tuottavansa elokuvat myös kirjasarjan toisen ja kolmannen kirjan pohjalta. Vuonna 2008 Summitin tuotto oli 226,5 miljoonaa dollaria[4].

Tammikuussa 2012 kerrottiin kanadalais-yhdysvaltalaisen elokuvayhtiön Lionsgaten ostaneen Summitin 412,5 miljoonalla dollarilla. Lionsgaten tuotantoa on muun muassa televisiosarjat Mad Men, Weeds ja Nurse Jackie sekä vuoden 2012 elokuva Nälkäpeli ja Saw-kauhuelokuvat.[5].

Remove ads

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads