Suokirjosiipi
perhoslaji From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Suokirjosiipi (Pyrgus centaureae) on paksupääperhosten heimoon kuuluva melko pienikokoinen, soilla elävä perhoslaji. Suomessa se on nykyisin pahoin taantunut soiden ojitusten vuoksi.
Remove ads
Koko ja ulkonäkö
Suokirjosiiven siivissä on tumman ruskeansävyisellä pohjalla selkeärajaisia, melko nelikulmaisen muotoisia valkoisia laikkuja ja siipiä peittää valkea karvoitus. Siipien pohjaväri on vaaleampi pohjoista kohti siirryttäessä. Takasiivissä on valkeita laikkuja ja etureunassa suuri valkoinen laikku. Siipien alapinnat ovat ruskeanharmaat, laajalti valkotäpläiset ja siipisuonet ovat kirkkaan valkoiset. Takasiipien alapinnan keskiosassa on yhtenäinen valkoinen vyö, jonka keskisarassa olevassa osassa on likimain suorakulmainen mutka. Siipiripset ovat valkoiset, suonten kohdilta tummat. Siipien kärkiväli on 26–28 mm.[1][2][3][4][5]
Toukka on mustaa päätä lukuun ottamatta kellertävä, sitä peittää lyhyt ja tankea karva.[6]
Laji muistuttaa suuresti muita Pyrgus-suvun perhosia. Tärkeä erottava tuntomerkki on verraten suuren koon lisäksi elinympäristö.[7]
Remove ads
Levinneisyys ja lentoaika
Suokirjosiipi on pohjoinen laji, jonka levinneisyys maailmalla ulottuu Norjasta, Ruotsista ja Suomesta Pohjois-Venäjän ja Siperian poikki Pohjois-Amerikkaan ja Labradorille saakka. Eteläisimmät elinalueet ovat Altai- ja Sajanvuoristoissa sekä Coloradossa.[2][5][8] Suokirjosiipi on harvinaistunut Etelä-Suomessa soiden ojituksen takia[9] ja nykyisin se esiintyy lähinnä Kainuun ja Lapin alueilla sekä Pohjanmaalla. Perhoset lentävät yhtenä sukupolvena kesäkuun alusta heinäkuun loppupuoliskolle.[10][11] Yksittäisellä elinpaikalla lentoaika on varsin lyhyt.[2]
Remove ads
Elinympäristö ja elintavat
Suokirjosiipiä tavataan soilla sekä tunturien koivuvyöhykkeellä, sillä sen toukka syö lakan lehtiä. Perhonen ei siedä lainkaan elinpaikkansa ojittamista ja aikaisemmin lähes koko Manner-Suomessa tavattu perhonen onkin nykyisin hävinnyt kokonaan rannikolta ja on muutoin Etelä- ja Keski-Suomessa erittäin paikoittainen. Toukkakehitys on kaksivuotinen, minkä vuoksi tietyllä suolla perhosia voi havaita yleensä vain joka toinen vuosi.[7][8][2]
Naaras munii munat yksitellen ravintokasvien lehdille ja toukka, jonka elintavat tunnetaan muutoin huonosti, elää silkkirihmalla yhteen sidottujen lehtien välissä. Laji talvehtii toukkana kahdesti. Ensimmäisen talven pienenä, toisen täysikasvuisena toukkana tai ehkä joskus kotelona.[2][7]
Suomessa suokirjosiipi on vuoden 2010 uhanalaisarvioinnissa luokiteltu silmälläpidettäväksi (NT)[12]. Se on myös yksi Suomen kansainvälisistä vastuulajeista[13].
Tieteellinen lajinimi centaureae viitannee virheellisesti kaunokkeihin (Centaurea) perhosen ravintokasveina.[2]
Ravintokasvi
Toukan ravintokasvina on muurain (Rubus chamaemorus), pienenä toukkana ehkä myös vaivaiskoivu (Betula nana).[11][7] Pohjois-Amerikassa myös hanhikit (Potentilla) sekä mansikat (Fragaria).[2]
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads