Syndicate
videopeli vuodelta 1993 From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Syndicate on Bullfrog Productionsin kehittämä ja Electronic Artsin julkaisema taktinen ammuntapeli. Peli kehitettiin Peter Molyneux’n johdolla MS-DOS:lle ja Amigalle vuonna 1993, ja kahtena seuraavana vuonna tehtiin pelin menestyksen myötä käännöksiä muille laitteille. Syndicate on samannimisen pelisarjan ensimmäinen peli. Pelille julkaistiin myös American Revolt -lisälevy.
Peli on Wiredin mukaan yksi kymmenestä merkittävimmistä peleistä Amigalla.[1]
Remove ads
Pelaaminen
Pelin ulkoasu on kytköksissä kyberpunk-teemaiseen maailmaan, joka ottaa laajalti vaikutteita Akira- ja Blade Runner -elokuvista. Maailmaa pyörittävät suuret monikansalliset yhtiöt, syndikaatit. Pelaaja asetetaan pienen monikansallisen yhtiön johtajaksi lopullisena tavoitteena maailmanherruus.
Pelimekaniikka muodostuu neljän kyborgiagentin (tai muokkaamattomien ihmisten) muodostaman ryhmän ohjaamisesta, tavoitteena läpäistä pelin sanelemat tehtävät. Yleensä tehtävien teemat pyörivät kilpailevien ryhmittymien toiminnan vahingoittamisen ympärillä.
Pelaaja joutuu myös keräämään varoja rahoittaakseen aseistukseen ja kyborgi-implanttien kehitystyön, pelissä tämä tapahtuu verottamalla hallitsemiaan alueita. Toisin kuin muutamat aikansa pelit, jotka rankaisevat viattomien siviilien vahingoittamisesta tai palkitsevat väkivaltaisista teoista, Syndicate jättää vain moraalisen vastuun pelaajan itsensä harteille.
Remove ads
Kehitys
Pelin kehitys Bullfrogilla alkoi kokeellisena tekoälyn lisäämisenä pelihahmoihin.[2] Myöhemmin strategiapuolta vähennettiin.[2]
Vastaanotto
CU Amiga -lehti antoi pelille arvosanan 94% arvostelussaan.[3]
Seuraajat
Pelille julkaistiin jatko-osa Syndicate Wars vuonna 1996. Helmikuussa 2012 Syndicatesta julkaistiin uusi versio.
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
