Taikapiiri

From Wikipedia, the free encyclopedia

Taikapiiri
Remove ads

Taikapiiri on maahan tai maahan levitettävälle pergamentille piirretty ympyrä, jolla maagikko suojaa itsensä pahoilta hengiltä. Perinne on tunnettu vähintään 5000 vuoden ajalta.[1] Taikapiiri piirrettiin suojeltavan ihmisen tai kohteen ympärille teräaseella, puukepillä tai liidulla.

Tämä artikkeli kertoo taikuuden menetelmästä. Taikapiiri on myös pelitutkimuksen käsite ja Suomen Taikapiiri ry:stä käytetty lyhenne.
Thumb
John William Waterhousen maalaus Taikapiiri (1886)

Suomessa taikapiirillä suojattiin esimerkiksi aviopari häiden yhteydessä. Samalla saatettiin lukea loitsu, jonka mukaan piiri on rautatarha, joka juurtuu maaemään ja nousee taivaiseen. Varsinkin taikapiirin toivottiin torjuvan kateita.

Noidankehä saatettiin tehdä jokseenkin samaan tapaan, mutta siinä missä taikapiiri koettiin myönteiseksi ja suojelusta antavaksi, noidankehät liittyivät lähinnä pelättyihin ja paheksuttuihin taikuuksiin, ja niillä saatettiin vahingoittaa ja hallita niihin joutuneita.

Vielä edelleen sanojen ”taikapiiri” ja ”noidankehä” eläessä lähinnä vertauskuvina on taikapiiri myönteinen vertaus, noidankehä taas kielteinen.

Remove ads

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads