Talk to Me

Kiss-yhtyeen musiikkikappale From Wikipedia, the free encyclopedia

Talk to Me
Remove ads

Talk to Me on yhdysvaltalaisen rockmusiikkia esittävän Kiss-yhtyeen kappale vuodelta 1980. Kappaleen on kirjoittanut yhtyeen alkuperäinen soolokitaristi Ace Frehley, ja hän myös laulaa kappaleen.

Tämä artikkeli käsittelee Kiss-yhtyeen kappaletta. Danny ja Michael Philippoun ohjaamasta kauhuelokuvasta Talk to Me on eri artikkeli.
Pikafaktoja ”Talk to Me” Kiss, Singlen tiedot ...

”Talk to Me” oli yksi kolmesta kappaleesta, joissa Frehley toimi laulajana Kissin Unmasked-studioalbumilla, joka ilmestyi 20. toukokuuta vuonna 1980. ”Talk to Me” päätettiin julkaista albumin toisena singlenä ”Shandin” jälkeen 24. elokuuta, mutta singleä ei koskaan julkaistu Yhdysvalloissa. ”Talk to Me” oli myös ensimmäinen Frehleyn laulama Kiss-kappale sitten vuoden 1977 ”Rocket Riden”, joka päätettiin julkaista singlen a-puolena. Irlannissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa singlen b-puolella oli basisti Gene Simmonsin laulama kappale ”She’s So European”,[1] ja Japanin painoksessa laulaja ja rytmikitaristi Paul Stanleyn ”Easy As it Seems”.[2] Kansainvälisesti yleisimmän painoksen b-puolena oli Simmonsin ”Naked City”.

Vaikka yhtyeen alkuperäinen rumpali Peter Criss esiintyykin singlen kansainvälisesti julkaistun painoksen kansikuvassa, hän ei soittanut yhdelläkään Unmaskedin kappaleista. Sen sijaan albumin rumpuosuudet soitti aiemmin esimerkiksi Ace Frehleyn sooloalbumilla rumpalina toiminut Anton Fig. Singlen Japanissa ilmestyneen painoksen kannessa esiintyy puolestaan Crissin paikan yhtyeessä ottanut Eric Carr.[2] Ace Frehley soittaa kappaleessa itse bassoa.[3]

Kappaletta on esitetty yhtyeen konserteissa vain muutamia kertoja. Pääpainotteisesti kappaleen esiintyminen yhtyeen ohjelmistossa ajoittuu Unmaskedia seuranneeseen Unmasked World Tour -kiertueeseen, mutta alkuperäinen kokoonpano esitti sitä myös 2000-luvun jäähyväiskiertueellaan Australiassa ja Aasiassa.

Remove ads

Listasijoitukset

Lisätietoja Maa, Lista (1980) ...

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads