Tampereen tuomiokirkkoseurakunta

evankelis-luterilainen seurakunta Tampereella From Wikipedia, the free encyclopedia

Tampereen tuomiokirkkoseurakunta
Remove ads

Tampereen tuomiokirkkoseurakunta on Tampereella toimiva evankelis-luterilainen seurakunta, joka kuuluu Tampereen seurakuntayhtymään. Tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherrana eli tuomiorovastina toimii Olli Hallikainen.[3]

Pikafaktoja

Tuomiokirkkoseurakunnan alueeseen kuuluu Tampereen keskusta Kalevasta Pyynikille. Seurakunnan alueella olevia kaupunginosia ovat Tampella, Jussinkylä, Kyttälä, Ratina, Hatanpää, Kissanmaa, Kaleva, Liisankallio, Tammela, Kaakinmaa, Amuri, Pyynikinrinne ja Pyynikki.

Remove ads

Historia

Tampereen seurakunta itsenäistyi Messukylän seurakunnasta vuonna 1904. Kaupungin väkiluku oli tuolloin yli 40 000. Messukylän emäseurakuntaan jäi noin 6 500 henkeä. Seurakuntalaisten kannalta huomattavin muutos oli, että avioliittoon aikovien ei enää tarvinnut käydä hakemassa kuulutuskirjoja Messukylän pappilasta.

Tampereen ensimmäiseksi kirkkoherraksi valittiin Oulun tuomiorovasti Waldemar Wallin. Hän astui virkaan 1. toukokuuta 1905 ja toimi seurakunnan esimiehenä kuolemaansa asti vuoteen 1925. Hänen loppuaikanaan 1923 Porvoon tuomiokapituli siirrettiin Tampereelle. Seurakunnan nimi muuttui nyt Tampereen tuomiokirkkoseurakunnaksi.

Tuomiokirkkoseurakunta jaettiin vuonna 1926 kielellisesti kahteen seurakuntaan, suomalaiseen ja ruotsalaiseen.

1. tammikuuta 1953 voimaan tulleella päätöksellä Tampereen tuomiokirkkoseurakunnasta muodostettiin viisi eri seurakuntaa: Tampereen tuomiokirkkoseurakunta, Tampereen Pyynikin seurakunta, Tampereen Kalevan seurakunta, Tampereen Viinikan seurakunta ja Tampereen Härmälän seurakunta.

Aiempi Tampereen tuomiokirkkoseurakunta lakkautettiin 7. tammikuuta 2014 ja samalla päivämäärällä perustettiin uusi Tampereen tuomiokirkkoseurakunta, joka kattaa aiemmat Tuomiokirkkoseurakunnan, Kalevan seurakunnan ja Pyynikin seurakunnan alueet.[3]

Remove ads

Kirkot ja muut tilat

Tampereen tuomiokirkkoseurakunnalla on seuraavat kirkot ja seurakuntatilat:[4]

Tuomiokirkkoseurakunnan alueella sijaitsee myös Seurakuntien talo (Näsilinnankatu 26), jossa on Tampereen seurakuntayhtymän ja seurakuntien toimistotiloja sekä 2. kerroksessa Näsin sali, Lähde-kappeli sekä kokous- ja kerhotiloja.

Remove ads

Papisto

Seuraavat henkilöt ovat toimineet Tampereen seurakunnan kaupunginsaarnaajina ja tuomiorovasteina:[5]

Kaupunginsaarnaajat

  • 1786–1793: saarnaaja Abraham Lilius
  • 1795–1811: saarnaaja Johan Wideman
  • 1812–1821: saarnaaja Johan Esbjörn
  • 1824–1832: saarnaaja Herman Hellen
  • 1832–1837: saarnaaja Gustaf Fredrik Brander
  • 1838–1861: saarnaaja Josef Grönberg
  • 1861–1863: saarnaaja Gustaf Hackstedt
  • 1867–1872: saarnaaja Johan Wilhelm Nybergh
  • 1873–1879: saarnaaja Anders Oskar Törnudd

Kirkkoherrat

  • 1905–1925: tuomiorovasti Waldemar Walli
  • 1924–1956: tuomiorovasti H. Seppälä
  • 1957–1972: tuomiorovasti Oskar Paarma
  • 1972–1983: tuomiorovasti Pertti Ranta
  • 1983–1990: tuomiorovasti Timo Saarelma
  • 1990–2005: tuomiorovasti Voitto Silfverhuth
  • 2005–2023: tuomiorovasti Olli Hallikainen
  • 2023– tuomiorovasti Olli-Pekka Silfverhuth

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads