Temmes

Suomen entinen kunta, nykyisin osa Tyrnävää From Wikipedia, the free encyclopedia

Temmesmap
Remove ads

Temmes (aiemmin Haapaniemi[3][4]) on entinen Suomen kunta, joka sijaitsi Pohjois-Pohjanmaalla. Vuonna 2000 kunnassa oli 700 asukasta. Temmes liitettiin suurimmaksi osaksi Tyrnävän kuntaan vuoden 2001 alussa.[5] Erilliset enklaavialueet liitettiin Liminkaan, Lumijokeen ja Rantsilaan. Temmeksen puukirkko on vuodelta 1767.[6] Sen on suunnitellut A. Louvet.[6] Temmes valittiin Pohjois-Pohjanmaan vuoden kyläksi 2024.[7]

Tämä artikkeli käsittelee Suomen entistä kuntaa. Temmeksen keskustaajamasta kertoo artikkeli Temmes (taajama).
Pikafaktoja Entinen kunta – nykyiset kunnat: Tyrnävä, Liminka, Lumijoki ja Siikalatva ...

Temmeksen naapurikunnat olivat Liminka, Lumijoki, Rantsila ja Tyrnävä.

Remove ads

Historia

Thumb
Temmeksen kuntarajat vuoden 1960 tilastokartassa. Kartassa ei näy erillisiä pieniä enklaavialueita.

Temmeksen seudulla oli asutusta jo kivikaudella, jolloin alue oli vielä merenrantaa. Asutuksen vakinaistuminen alkoi 1300-luvulla, mutta se tiheni vasta 1550-luvun jälkeen, kun Kustaa Vaasa oli määrännyt erämaat asutettavaksi. Asutus eteni Temmesjoen vartta pitkälti savolaisvoimin. Isonvihan aikana Temmes hävitettiin perinpohjaisesti. Keskiajalla se kuului Saloisten suurpitäjään, myöhemmin Liminkaan. Keskiajalla ja uuden ajan alussa pääelinkeinona oli kalastus, maanviljely alkoi 1700-luvulla. Rukoushuonekunta Temmeksestä tuli 1766 ja itsenäinen seurakunta vuodesta 1899 lähtien.

Remove ads

Kyliä

Haapakylä, Haurukylä, Meijerinkylä, Koskela, Kärsämä, Ojakylä, Ylipää

Tunnettuja temmesläisiä

  • Martti Haavio (P. Mustapää, 1899–1973), kansanrunouden ja mytologian tutkija, runoilija ja akateemikko
  • Lauri Littow (1902–1980), pitäjäneuvos
  • Veikko Mikkola (1913–1999), metsänhoitaja, virkamies ja yritysjohtaja, metsäneuvos
  • Johan Similä (1906-2002), Mannerheim-ristin ritari numero 78
  • Seppo Similä (s. 1938), taidemaalari.

Ruokakulttuuri

Temmeksen pitäjäruoiksi nimettiin 1980-luvulla lihavelli ja ohrarieska.[8]

Lähteet

Aiheesta muualla

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads