Tenet
Christopher Nolanin ohjaama tieteistoimintaelokuva vuodelta 2020 From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Tenet on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut brittiläis-yhdysvaltalainen tieteistoimintatrilleri, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut Christopher Nolan. Sen pääosia esittävät John David Washington, Robert Pattinson, Elizabeth Debicki, Dimple Kapadia, Michael Caine ja Kenneth Branagh.
Elokuvan kuvaukset alkoivat toukokuussa 2019, ja sitä kuvattiin seitsemässä maassa:[5] Tanskassa, Virossa, Intiassa, Italiassa, Norjassa, Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.[6]
Tenetin alkuperäinen ensi-ilta oli suunniteltu olevan 17. heinäkuuta 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi ensi-iltaa siirrettiin neljä kertaa. Yhdysvalloissa Tenet tuli teatterilevitykseen vasta myöhemmin, syyskuussa 2020. Suomessa se sai ensi-iltansa 26. elokuuta 2020.[7][8][9][10] Elokuva sai pääosin positiivisia arvosteluja kriitikoilta, ja se palkittiin parhaiden erikoistehosteiden Oscarilla vuoden 2021 gaalassa sekä se oli myös ehdolla parhaan lavastuksen palkintoon.
Remove ads
Asetelma
Tenet-nimisen organisaation operaattorin (John David Washington) tehtävänä on estää kolmas maailmansota.[11][12]
Elokuvan nimet ja tapahtumat viittaavat latinankieliseen palindromiin, joka muodostaa niin kutsutun taikaneliön:[13]
| R O T A S | S A T O R | |
| O P E R A | A R E P O | |
| T E N E T | T E N E T | |
| A R E P O | O P E R A | |
| S A T O R | R O T A S |
Näyttelijät
| John David Washington | … | protagonisti[14] |
| Robert Pattinson | … | Neil |
| Elizabeth Debicki | … | Katherine ”Kat” Barton |
| Dimple Kapadia | … | Priya Singh |
| Michael Caine | … | Sir Michael Crosby |
| Kenneth Branagh | … | Andrei Sator |
| Martin Donovan | … | Fay |
| Fiona Dourif | … | Wheeler |
| Yuri Kolokolnikov | … | Volkov |
| Himesh Patel | … | Mahir |
| Clémence Poésy | … | Barbara |
| Aaron Taylor-Johnson | … | Ives |
| Denzil Smith | … | Sanjay Singh |
Remove ads
Arvosteluja
| Helsingin Sanomat Jussi Ahlroth | [15] | |
| Episodi Jussi Huhtala | [16] | |
| Muropaketti Tuukka Hämäläinen | [17] | |
| Hufvudstadsbladet Martina Moliis-Mellberg | [13] | |
| Voima Ilona Iida Simes | [18] | |
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
