Tennby

Paraisten kaupunginosa From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

Tennby on kaupunginosa Kirkkosaaressa Paraisten kaupungissa. Tennby sijaitsee noin kilometrin päässä Paraisten kirkosta itään.

Tennby on pääasiassa 1960–1980-luvuilla rakentunut aikakaudelleen tyypillinen metsälähiö, jossa on edelleen näkyvillä eri aikojen kerrostumat.[1]

Kalkkitien ja Tummelitien välissä sijaitsee valtava Tummelikivi (Tummelsten), joka yksi seudun suurimmista ja näyttävimmistä siirtolohkareista. Tummelikivi on vuonna 1976 rauhoitettu luonnonmuistomerkki.[2]

Tennbyntien ja Kalkkitien risteyksessä sijaitsee Runebergin kuusi, jonka juurella tarinan mukaan, J. L. Runebergilla oli tapana odotella tulevaa vaimoaan Fredrikaa.[3]

Remove ads

Historia

Tennby on yksi Paraisten vanhimmista asutuista paikoista, johon ruotsalaiset ja varsinaissuomalaiset uudisasukkaat asettuivat 1100- ja 1200-luvuilla. Tennby on todennäköisesti irtaantunut Muddaisista, joka on ilmeisesti Kirkkosaaren vanhin kylä.[4]

1500-luvulla alue tunnettiin nimellä Tegneby. Nimen alkuosa on todennäköisesti ollut alunperin djäkne eli suomeksi teini.[5]

Vuosina 1778–1779 tehdyn isojaon mukaan Tennbyssä oli yksi kantalo. Kantatalon kylätontti on säilynyt nykypäiviin saakka ja sijaitsee Tinatuoppi nimisen kadun pohjoispuolella.[4] Paraislaisten vastustuksen ansiosta talot säästyivät purkamiselta 1970–80-luvulla ja alue suojeltiin asemakaavalla 2001.[1]

Paraisten pappila on sijainnut Tennbyssä 1690-luvulta saakka. Nykyinen pappilarakennus on rakennettu 1800-luvun alkupuolella. Arkkipiispa Jakob Tengström asui pappilassa vuosina 1803–1832. Vuosina 1827–1828 talossa asui Tengströmin vieraana myös J. L. Runeberg.[4]

1910-luvulle saakka tieyhteys Paraisten kirkolta Kirjalansaaren kautta mantereelle, kulki Tennbyn ja Muddaisten kautta Hagauddeniin, jossa Hessundinsalmi ylitettiin lautalla.[4]

Tennbyhyn alettiin rakentamaan lähiötä 1960-luvun lopulla ja sen nykyisestä rakennuskannasta suurin osa on 1970-luvulta.[4]

Remove ads

Palvelut

Tennbyntien ja Käräjäpolun risteyksessä sijaitsee pieni ostoskeskus, jossa toimii edelleen Sale Tennby.

Tennbyn kuntorata sijaitsee Tennbyn itäpuolella Puustellintien päässä. Pururata on 2,4 km pitkä ja valaistu.[6]

Tummelitiellä sijaitsee vuonna 2008 valmistunut Tennbyn päiväkoti.[7]

Munkvikin luontopolku sijaitsee Munkvikin ja Tennbyn välisessä metsässä Tennbyn eteläpuolella.[8]

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads