Tomas Tranströmer

Tomas Gösta Tranströmer (15. huhtikuuta 1931 Tukholma – 26. maaliskuuta 2015 Tukholma) oli ruotsalainen prosaisti ja runoilija.^[1] Hänet palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla 2011, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnolla 1990, Neustadtin kansainvälisellä kirjallisuuspalkinnolla 1990 ja Ruotsin akatemian pohjoismaisella palkinnolla 1991.^[2]

Tomas Tranströmer
Tomas Tranströmer vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt	15. huhtikuuta 1931 Tukholma
Kuollut	26. maaliskuuta 2015 (83 vuotta) Tukholma
Kansalaisuus	ruotsalainen
Puoliso	Monica Bladh 1958-2015
Kirjailija
Äidinkieli	ruotsi
Tyylilajit	runous
Esikoisteos	17 runoa (1954)
Palkinnot
Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinto 1990 Neustadt-palkinto 1990 Ruotsin akatemian pohjoismainen palkinto 1991 Nobelin kirjallisuuspalkinto 2011
Aiheesta muualla
tomastranstromer.net
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Ura

Tranströmer asui lapsuutensa Tukholmassa ja valmistui psykologiksi Tukholman yliopistosta vuonna 1956. Vuodesta 1966 alkaen hän asui Västeråsissa ja työskenteli aluksi psykologina nuorisorikollisia hoitavassa laitoksessa. Hän aloitti kirjoittamisen 13-vuotiaana ja julkaisi ensimmäisen runokokoelmansa nimellä 17 dikter vuonna 1954. Siitä tuli arvostelu- ja myyntimenestys. Tranströmerin alkukauden runoudelle on ominaista antiikin säemuotojen kuten tertsiinien ja silosäkeiden käyttö. Hänen pyrkimyksensä rytmikkyyteen ilmenee myöhemmin hänen vapaamittaisessakin runoudessaan. Hän sai arvostetun aseman sukupolvensa runoilijoiden keskuudessa kokoelmilla Hemligheter på vägen (1958) ja Den halvfärdiga himlen (1962). Seuraavilla vuosikymmenillä hän julkaisi myös proosarunoja. ^[3] Hän jatkoi kirjoittamista vuoteen 2004 saakka.

Tranströmer sai vaikutteita tuotantoonsa Ruotsin nelikymmenlukulaisilta, ranskalaisen surrealismin kuvailmaisusta, suomenruotsalaiselta modernismilta ja erityisesti Gunnar Björlingiltä. Hänen silosäkeidensä esikuvana oli T. S. Eliotin Four Quartets (1943). Tranströmeriä on luonnehdittu mystikoksi, joka tutkii ja tulkitsee arvoituksellisia asioita. Myöhemmässä tuotannossa tulee mukaan myös sosiaalinen ulottuvuus, johon heijastuu tekijän kokemus ammattipsykologina.^[3]

Tranströmer julkaisi lyhyen omaelämäkertansa vuonna 1993. Aivoverenkiertohäiriö vuonna 1990 vaikeutti hänen puhettaan^[2].

Tranströmer palkittiin kaunokirjallisuuden August-palkinnolla vuonna 1996 teoksestaan Sorgegondolen, 1996 (suom. Surugondoli, 1997). Hän sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 2011^[4]. Palkinnon perustelujen mukaan ”hänen tiiviisti pakatut, läpikuultavat kuvansa avaavat tuoreen näkymän todellisuuteen”.^[2]

Tranströmerin runoja on käännetty yli 60 kielelle. Hänen tuotantonsa suomentaja Caj Westerberg sai työstään vuonna 2012 Yleisradion Kääntäjäkarhu-palkinnon.^[5]

Runokokoelmat

Ruotsiksi

• 17 dikter, 1954 (17 runoa)
• Hemligheter på vägen, 1958 (Salaisuuksia matkan varrella)
• Den halvfärdiga himlen, 1962 (Keskeneräinen taival)
• Klanger och spår 1966 (Soinnut, jäljet)
• Kvartett, 1967 (kooste neljästä aiemmin ilmestyneestä runokokoelmasta)
• Mörkerseende, 1970 (Hämäränäkeminen)
• Stigar, 1973 (Polkuja)
• Östersjöar, 1974 (Itämeriä)
• Sanningsbarriären, 1978 (suom. Totuudenkynnys, 1997)
• Dikter 1954–78, 1979 (Runoja vuosilta 1954–78)
• PS, 1980
• Det vilda torget, 1983 (Villi tori)
• För levande och döda, 1989 (Eläville ja kuolleille)
• Sorgegondolen, 1996 (suom. Surugondoli, 1997)
• Den stora gåtan, 2004 (Suuri arvoitus)
• Fängelse, 2004 (Vankila, yhdeksän haikurunoa)

Suomennetut teokset

• Eläville ja kuolleille, suom. Brita Polttila. Tammi, 1990. ISBN 951-30-9582-7
• Totuuden kynnys. Surugondoli, suom. Caj Westerberg. Tammi, 1997. ISBN 951-31-0886-4
• Kootut runot 1954–2000, suom. Caj Westerberg. Tammi, 2001. ISBN 951-31-2020-1
• Kootut teokset 1954-2004 suom. Caj Westerberg. Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-6726-4