Traakia
historiallinen alue Balkanilla From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Traakia (m.kreik. Θρᾳκία, Thrakia, Θρᾴκη, Thrakē ja Θρῄκη, Thrēkē, kreik. Θράκη, Thráki, bulg. Тракия, Trakiya/Trakia, turk. Trakya) on historiallinen alue Kaakkois-Euroopassa Balkanilla. Siihen kuuluvat Kreikan koillisin osa eli Länsi-Traakia, Turkin Eurooppaan kuuluva alue eli Itä-Traakia sekä eteläinen Bulgaria.

Remove ads
Maantiede
Nimellä Traakia on eri aikoina tarkoitettu eri laajuista aluetta. Vanhalla ajalla traakialaiset asuivat alueella, joka käsitti nykyisen Bulgarian ja Eurooppaan kuuluvan Turkin, Koillis-Kreikan sekä itäosan nykyistä Serbiaa ja Pohjois-Makedoniaa. Pohjoisessa se rajoittui Tonavaan, idässä Mustaanmereen ja Marmaranmereen, etelässä Egeanmereen ja lännessä Vardar- ja Iso Morava -jokiin. Roomalaisaikana Traakian provinssi oli hieman pienempi; sen pohjoisrajana olivat Balkanvuoret ja länsirajana Mesta-joki.
Kreikkaan kuuluva Traakian osa kuuluu Itä-Makedonian ja Traakian hallinnolliseen alueeseen. Turkkiin kuuluvasta Traakian alueesta käytetään myös nimitystä Rumelia.
Remove ads
Historia
Antiikki
Traakialaisten arvioidaan tulleen alueelle noin 1600–1200 eaa. pohjoisesta, kuten fryygialaiset ja lyydialaisetkin, jotka kuitenkin jatkoivat idemmäksi.[1]

Traakia on kuulunut historiansa aikana monelle valtiolle. Kreikkalaiset perustivat siirtokuntia sinne noin 500-luvulta eaa. alkaen. Merkittäviä kreikkalaisia siirtokuntia olivat muun muassa Apollonia (nykyinen Sozopol), Perinthos (myöhemmin Herakleia, nykyinen Ereğli) ja Byzantion (nykyinen Istanbul).
Traakia joutui Persian vallan alle noin vuonna 513 eaa. Dareios I:n skyyttejä vastaan tekemän sotaretken aikana. Makedonian kuningas Filippos II:n (382–336 eaa.) aikana Traakia joutui Makedonian vallan alle.[1] Traakialaiset sotilaat taistelivat Aleksanteri Suuren armeijassa tämän sotaretkellä Persian valtakuntaa vastaan. Aleksanterin kuoleman jälkeen diadokit nimittivät Lysimakhoksen Traakian hallitsijaksi. Rooman valtakunnan vallattua Makedonian myös Traakia joutui Rooman vallan alle. Siitä tehtiin oma Thracian provinssinsa vuonna 46.[2]
Thracian provinssi säilyi Rooman valtakunnan loppuun ja Itä-Rooman valtakunnassa tehtyihin uudistuksiin saakka. 200- tai 300-luvulla siitä erotettiin kuitenkin useita provinsseja. Jäljelle jäänyt Thracian provinssi ja nämä uudet provinssit kuuluivat Thracian diokeesiin. Alueen provinsseissa tapahtuivat roomalaisella kaudella seuraavat muutokset:
Myöhempi historia
Bysantin valtakunta menetti Traakian Bulgarialle vuonna 917, mutta valtasi sen myöhemmin takaisin. Lopulta turkkilainen Osmanien valtakunta valtasi Traakian Bysantilta.
Ensimmäisessä Balkanin sodassa vuosina 1912–1913 Bulgaria ja Kreikka valloittivat kumpikin osan siihen saakka Turkille kuuluneesta Traakiasta. Uudet rajat vahvistettiin sodan lopettaneessa rauhansopimuksessa, jossa Turkin Eurooppaan kuuluvat alueet pienenivät nykyiselleen. Rauhansopimuksen mukaan Bulgarialle kuului myös osa Egeanmeren pohjoisrannikkoa, jonka se kuitenkin menetti Kreikalle ensimmäisen maailmansodan jälkeen.
Remove ads
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
