Troll 2

From Wikipedia, the free encyclopedia

Troll 2
Remove ads

Troll 2 (tunnetaan myös nimellä Hiidet) on vuonna 1990 saanut italialais-yhdysvaltalainen kauhuelokuva. Elokuva on saanut Kulttimaineen ja sitä pidetään yhtenä huonommista elokuvista ikinä. Elokuvasta on tehty myös Dokumentti: Best Worst Movie, jonka on itse tehnyt Michael Stephenson, joka näytteli Joshua Waitsiä tässä elokuvassa. Elokuva on epävirallinen jatko-osa elokuvalle: Troll. Elokuvalle on myös tehty toinen jatko-osa: Troll 3.

Pikafaktoja Valmistustiedot, Aiheesta muualla ...
Remove ads

Juoni

Elokuva kertoo uuteen kaupunkiin muuttaneesta perheestä, jotka ihmettelevät kaupungin asukkaiden outoa käytöstä. Pian, he saavat tietää että kaupungin lähellä asuu noita mukana peikkojoukko, jonka voimat ovat riivanneet kaupunkilaiset. Joshua (Michael Stephenson) etsii johtolankoja tapauksesta ja pian he ovat suuressa vaarassa.

Tuotanto

Tuotanto alkoi, kun ohjaaja Claudio Fragasso:n vaimo, Rosella Drudi, oli ärsyyntynyt siitä, kun hän itse oli vegaani, mutta hänen kaverinsa olivat lihansyöjiä. Elokuvan tuotti Eduard Sarlui ja Joe D'Amato. Elokuvan näyttelijät olivat poiketen muutamista näyttelijöistä täysin tuntemattomia, lisäksi George Hardy, joka näytteli Michael Waitsiä elokuvassa oli tällöin vielä hammaslääkäri. Hän ei ollut tutustunut hyvin näyttelemiseen. Don Packard, joka esitti kaupan omistajaa oli oikea Mielisairaalan potilas, ja että hän ei itse tajunnut mitä oli tekeillä elokuvan aikana.

Remove ads

Vastaanotto

Elokuva sai valtaosin kielteisiä arvosteluja muun muassa näyttelijäntyöstä ja maskeerauksesta.

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads