Tyrtaios
From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Tyrtaios (m.kreik. Τυρταῖος tai Τύρταιος, lat. Tyrtaeus; 600-luku eaa.) oli antiikin kreikkalainen runoilija, joka toimi Spartassa ja oli mahdollisesti myös kotoisin sieltä. Hän on kreikkalaisen valtiollisen ja sotaisan elegiarunouden tunnetuimpia edustajia, ja hänestä tuli kotikaupunkinsa eräänlainen kansallisrunoilija.[1][2]
Toisen messenialaissodan aikana Tyrtaios innosti spartalaisia uljauteen isänmaan puolesta.[2] Kun sotatilan aiheuttamat vauriot synnyttivät levottomuuksia, hän tyynnytti ihmisiä esittämällä Eunomia-elegiassaan esi-isien suurtöitä ja heidän luomansa valtiorakenteen perusaatteita. Elegioissaan Tyrtaios käytti joonialaista murretta. Jälkipolville on säilynyt kolme täydellistä ja yhdeksän katkelmallista Tyrtaioksen runoa, jotka hyvin kuvastavat silloista aikaa ja vallitsevia oloja.
Remove ads
Elämä
Tyrtaios oli Arkhembrotoksen poika ja järjestyksessä toinen kreikkalaisista elegiarunoilijoista, Kallinoksen ollessa ensimmäinen. Hänen alkuperäinen kansalaisuutensa on epäselvä: antiikin perimätieto esittää hänet alun perin attikalaisena, mutta monet ovat katsoneet, että hänen olisi täytynyt sittenkin olla spartalainen (katso aiheesta pidemmin alempana).[2]
Antiikin lähteissä Tyrtaios esitetään sekä valtiomiehenä että sotapäällikkönä: hänen kerrotaan sovittaneen spartalaisten sisäiset erimielisyydet ja rohkaisseen heitä taistelukentällä. Tämä kuvaus on täysin sopusoinnussa sen aseman kanssa, joka runoilijoilla oli varhaisina aikoina — heitä pidettiin tietämyksen ja hyveen opettajina ja eteenpäin viejinä. Tämän aseman todistaa runsas lähdeaineisto, ja sen tunnustaa myös ilmaus ”viisas runoilija” (ὁ σοφὸς ποιήτης, ho sofos poiētēs), jota käytetään usein kuvaamaan varhaisia runoilijoita. On huomionarvoista, että runoilijan kykyä opettaa poliittista viisautta ja sovittaa sisäisiä levottomuuksia ei tunnusteta ainoastaan Kreikan varhaisvaihetta koskevissa perinteissä Orfeusta koskevista legendoista alkaen, vaan myös sillä puolihistoriallisella kaudella, johon Tyrtaios kuuluu ja vieläpä nimenomaan Spartan valtioon liittyen — kerrotaan, että myös Terpandroksella ja Thaletaalla, jotka olivat Tyrtaioksen aikalaisia, oli osuutensa kaupungin sisäisten levottomuuksien rauhoittamisessa.[2]
Perimätieto kertoo näistä levottomuuksista seuraavaa: Yksi niistä onnettomuuksista, joita messenialaisten kapina toi Spartan valtiolle — ja joita Tyrtaioksen kerrotaan yleisen tarinan mukaan olleen jumalallisesti määrätty lievittämään — oli erityisesti se tyytymättömyys, jota tunsivat ne kansalaiset, jotka omistivat maita Messeniassa tai sen rajaseudulla ja jotka joko karkotettiin tiloiltaan tai joutuivat jättämään ne viljelemättä vihollisen pelossa. Menetettyään näin elinkeinonsa he vaativat korvaukseksi uutta maanomistuksen jakoa. Vakuuttaakseen nämä tyytymättömät kansalaiset siitä, että he olivat väärässä rikkoessaan yhteiskuntarauhaa, Tyrtaios laati elegian nimeltä Eunomia (Εὐνομία, ”Lakisääteinen järjestys”).[2][3][4]
Ajoitus
Tyrtaioksen elegioiden perusteella hänen toiminta-aikansa osuu täsmälleen toisen messenialaissodan aikaan. Hänen runoelmaansa vaikuttavat jopa olleen ainoa luotettava lähde, joka myöhemmillä antiikin aikaisilla kirjailijoilla — kuten Myron ja Rhianos — oli käytettävissään tätä sotaa koskien, vaikka onkin hyvin epävarmaa, missä määrin he pysyttelivät niissä tiedoissa, joita he tältä pohjalta saivat. Pausanias ajoitti sodan vuosiin 685–668 eaa.,[2][5] ja nykyisin se ajoitetaan noin vuosiin 660–650 eaa. Suda sijoittaa Tyrtaioksen 35. olympiadin aikaan eli vuoteen 640 eaa. ja ilmaisee hänen ajoituksensa myös sanomalla, että hän oli samanaikainen niin sanottujen seitsemän viisaan kanssa, ellei jopa vanhempi. Joka tapauksessa Tyrtaios eli Spartassa 600-luvulla eaa. tapahtuneen suuren musiikin ja runouden kehityskauden aikana, vaikka meillä ei olekaan tarkkoja tietoja hänen suhteestaan muihin muusikoihin ja runoilijoihin, joiden toiminta vaikutti tähän kehitykseen.[2]
Kansalaisuus
Siinä vaiheessa, kun Tyrtaioksen nimi ensimmäisen kerran mainitaan historiassa, hänen kerrotaan yleisen version mukaan asuneen Ateenan kaupunkivaltioon kuuluneessa Attikan Afidnassa. Kun pyritään jäljittämään perimätiedon alkuperää, havaitaan, että Platon esittää lyhyesti, että Tyrtaios olisi ollut syntyjään ateenalainen, mutta sittemmin hänestä tuli Spartan kansalainen.[2][6] Puhuja Lykurgos kertoo tarinan yksityiskohtaisemmin: kun spartalaiset olivat sodassa messenialaisia vastaan, oraakkeli käski heidän valita johtajan ateenalaisten joukosta, ja tämän avulla heidän tuli voittaa vihollisensa; ja tämä johtaja, jonka he Ateenasta valitsivat, oli Tyrtaios.[2][7]
Strabon[2][8] ja Athenaios[2][9] mainitsevat, että Filokhoros, Kallisthenes ja monet muut historioitsijat kertoivat samankaltaisen tarinan ja pitivät Tyrtaiosta Afidnasta kotoisin olleena ateenalaisena (εἰποῦσιν ἐξ Ἀθηνῶν καὶ Ἀφιδνῶν ἀφικέσθαι, eipūsin eks Athēnōn kai Afidnōn afikesthai). Laajempana versio perimätiedosta esiintyy Pausaniaalla,[2][10] Diodoroksella,[2][11] Themistioksella,[2][12] Junianus Justinuksella,[13] Platonin skoliastilla,[2][14] Horatiuksen skoliastilla[2][15] ja muilla.[2]
Näistä kirjoittajista kuitenkin vain Pausanias, Justinus ja Horatiuksen skoliasti sekä Suda[16] kertovat tarinaan tunnetun lisän, jonka mukaan Tyrtaios olisi ollut rampa koulumestari, alhaista syntyperää ja vähäisessä arvossa pidetty, jonka ateenalaiset – kun spartalaiset oraakkelinlauseen saatuaan pyysivät heiltä johtajaa – lähettivät tarkoituksella, koska eivät halunneet auttaa spartalaisia laajentamaan valtaansa Peloponnesoksella. Ateenalaiset olivat siis valinneet hänen, koska pitivät häntä mahdollisimman kelvottomana johtajana – vähääkään aavistamatta, että juuri hänen runoutensa kykenisi sellaiseen, mihin hänen ruumiillinen vajavaisuutensa ei näyttänyt antavan minkäänlaista mahdollisuutta.[2]
Koko Tyrtaioksen elämästä kertova perimätieto on kuitenkin kauttaaltaan samanlaisen myyttisen sävyn läpäisemä kuin tiedot varhaisista kreikkalaisrunoilijoista yleensäkin, joten asiasta on vaikea tietää varmuudella. Voitaisiin olettaa, että perimätiedossa olisi totta ainakin sen verran, että Tyrtaioksella olisi ollut jonkinlainen yhteys Attikaan ja Afidnaan. Selitystä on joskus haettu siitä, että Tyrtaios oli elegiarunoilija ja että elegia sai alkunsa Jooniassa, sekä Sudan säilyttämästä toisesta perimätiedosta, jonka mukaan Tyrtaios olisi ollut kotoisin Miletoksesta.[2][16] Näin Tyrtaios itse tai hänen esivanhempansa olisivat voineet muuttaa Jooniasta Spartaan joko suoraan tai Attikan kautta ja tuoda mukanaan elegiarunouden periaatteet. Afidna, johon perimätieto hänet liittää, yhdistyi jo varhain Lakoniaan dioskuureja koskevan myytin kautta. On kuitenkin vaikea sanoa, tekeekö tämä seikka tarinan todennäköisemmäksi vai epäilyttävämmäksi: jos oletetaan, että tarina olisi keksitty, Afidna olisi valittu Tyrtaioksen oletetuksi kotipaikaksi juuri siksi, että sillä oli yhteys Lakoniaan. Perimätiedon sepittämiselle löytyisi motiivi siitä pyrkimyksestä, joka niin usein ilmenee ateenalaisessa kirjallisuudessa – ja joka on selvästi nähtävissä siinä, miten Lykurgos asiasta kertoo – nimittäin halusta omia Ateenalle mahdollisimman suuri osa kaikista kreikkalaisista suurteoista.[2]
Toisaalta Strabon hylkää koko perimätiedon ja pitää Tyrtaiosta spartalaisena hänen omien runojensa perusteella. Hän kertoo, että Tyrtaios mainitsi ensimmäisen messenialaissodan tapahtuneen hänen oman sukupolvensa isoisien aikana (κατὰ τοὺς τῶν πατέρων πατέρας, kata tūs tōn paterōn pateras), ja toisessa sodassa hän itse oli spartalaisten johtaja. Lisäksi Strabon lainaa Tyrtaiokselta seuravaa kohtaa, jossa hän kertoo siitä, mistä spartalaiset olivat tulleet:[2][8]
»αὐτὸς γὰρ Κρονίων, καλλιστεφάνου πόσις Ἥρης,
Ζεὺς Ἡρακλείδαις τήνδε δέδωκε πόλιν:
οἷσιν ἅμα προλιπόντες Ἐρινεὸν ἠνεμόεντα
εὐρεῖαν Πέλοπος νῆσον ἀφικόμεθα.[2][8]» »autos gar Kroniōn kallistefanū posis Hērēs,
Zeus Hērakleidais tēnde dedōke polin:
hoisin hama prolipontes Erineon ēnemoenta
eureīan Pelopos nēson afikometha.» »Sillä itse Kronoksen poika, kaunisseppeleisen Heran puoliso,
Zeus, on antanut tämän kaupungin herakleideille.
Heidän kanssaan me jätimme tuulisen Erineoksen
ja saavuimme laajalle Pelopsin saarelle.»
Tästä Strabon tekee sen johtopäätöksen, että joko elegiat, jotka sisältävät nämä säkeet, ovat epäaitoja, tai sitten aiemmin esitetty perimätieto Tyrtaioksen taustasta on hylättävä.[2][8]
Kommentaattorit eivät kuitenkaan tyydy Strabonin omaan kielteiseen johtopäätökseen mainituista säkeistä, vaan väittävät, että hän ymmärsi niiden tarkoittavan, että Tyrtaios itse olisi tullut Erineoksesta liittyäkseen spartalaisiin heidän sodassaan messenialaisia vastaan. On kuitenkin selvää, ettei säkeissä viitata Tyrtaioksen omaan siirtymiseen, vaan herakleidien eli spartalaisten doorilaisten esi-isien suureen vaellukseen, niin kutsuttuun doorilaisvalloitukseen. Hän puhuu siis spartalaisten puolesta, joiden joukkoon hän tavallaan luki myös itsensä. Strabonin esittämä todistus kyseisessä kohdassa on siis se, että Tyrtaios oli spartalainen, koska hän samastaa itsensä niin läheisesti Erineoksesta Peloponnesokselle tulleiden doorilaisten jälkeläisiin.[2]
Olennaisin jäljellä oleva kysymys on, viittaako hänen tapansa samastua spartalaisiin tässä kohdassa ja ilmauksessa heidän ”isien isistään” siihen, että hän todella oli niiden doorilaisten jälkeläinen, jotka tulivat Peloponnesokselle, ja niiden spartalaisten jälkeläinen, jotka taistelivat ensimmäisessä messenialaissodassa — vai selittyykö tämä ilmaisu riittävästi sillä tiiviillä yhteydellä, johon hän oli spartalaisten kanssa päätynyt, sillä hän ei ainoastaan auttanut heitä sodassa, vaan he olivat myös myöntäneet hänelle kansalaisoikeuden. Tämän seikan mainitsee nimenomaisesti Platon,[2][6] ja sen todennäköisyyttä vahvistaa Aristoteleen väite, jonka mukaan varhaisten kuninkaiden aikana spartalaiset toisinaan myönsivät kansalaisuuden muukalaisille.[2][17] Plutarkhos kertoo, että Pausanias, kun häneltä kysyttiin, miksi spartalaiset olivat tehneet Tyrtaioksesta kansalaisen, vastasi: ”Ettei muukalainen näyttäisi olevan johtajamme”.[2][18] Tällaisella irrallisella sananlaskumaisella tokaisulla ei tietenkään ole suurta painoarvoa; se voi olla aito perimätieto, tai se voi olla myöhemmän kirjoittajan keksintö, jonka tarkoituksena oli sovittaa yhteen yleinen kertomus Tyrtaioksesta ja spartalaisten tunnettu vastahakoisuus myöntää kansalaisoikeutta ulkomaalaisille.[2]
Niiden modernien tutkijoiden mielestä, jotka hylkäävät kertomuksen Tyrtaioksen attikalaisesta alkuperästä, häneltä säilyneet katkelmat todistavat hänen olleen spartalainen. Niissä ilmenevää henkeä sanotaan täysin doorilaiseksi; ja isänmaallinen into, jolla runoilija ylistää niitä, jotka uhmaavat vaaraa isänmaansa puolesta, on todella poikkeuksellista ulkomaalaiselle — varsinkin kun muistetaan, että Tyrtaioksen kerrotaan vaikuttaneen spartalaisiin paitsi johtamalla heitä sodassa, myös sovittelemalla heidän sisäisiä erimielisyyksiään. Ja kaikki tämä käy sitäkin hämmästyttävämmäksi, jos ajatellaan, että tämä isänmaallinen kiihko olisi herännyt joonialaisessa — doorilaisten hyväksi ja heidän keskuudessaan. Tuskin vaikuttaa myöskään todennäköiseltä, että spartalaiset, vaikka olisivatkin valmiita hyväksymään ulkopuolisen avun, olisivat uskoneet armeijansa johdon muukalaiselle.[2]
Toisaalta Karl Otfried Müller on esittänyt varsin painavan vastaväitteen: ”Jos Tyrtaios oli kotoisin Attikasta, on helppo ymmärtää, miksi hän käytti elegiamittaa, joka sai alkunsa Jooniassa, ja juuri Kallinoksen tyyliin. Ateena oli niin tiiviissä yhteydessä joonialaisiin siirtokuntiinsa, että tämä uusi runouden laji oli varmasti pian tunnettu emäkaupungissa. Tätä seikkaa olisi paljon vaikeampi selittää, jos Tyrtaios olisi syntyperältään spartalainen, kuten jotkut muinaiset kirjoittajat epämääräisesti väittivät. Sillä vaikka Sparta ei ollutkaan tämän aikakauden aikana täysin eristyksissä runouden ja musiikin kehityksestä muualla Kreikassa, spartalaiset eivät ajattelutapansa vuoksi olisi olleet kovinkaan halukkaita omaksumaan joonialaisia keksintöjä.”[2] Näin kysymys Tyrtaioksen kotimaasta vaikuttaa yhä ratkaisemattomalta — ja asiaan ei ehkä koskaan saada täyttä varmuutta.[2]
Nykyaikaiset tutkijat ovat hylänneet perimätiedon muut kohdat, kuten väitteen siitä, että Tyrtaios olisi ollut rampa koulunopettaja. Väite hänen toiminnastaan koulunopettajana saattaa yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että hän oli, kuten muutkin varhaiset muusikot ja runoilijat, oman taiteensa opettaja. Väitetty rampauteen viittaaminen saattaa puolestaan liittyä jonkinlaiseen väärinkäsitykseen ilmaisujen suhteen, joita varhaiset kirjoittajat käyttivät kuvatessaan hänen runomittojaan. Nämä ovat kuitenkin vain tutkijoiden ehdotuksia, eivätkä selitä tyhjentävästi kyseistä perimätietoa.[2]
Remove ads
Runous
Tyrtaioksen runous oli lähes kauttaaltaan elegiarunoutta, lukuun ottamatta anapestimitassa tehtyjä sotalauluja. Hänen hänen soittimensa oli huilu. Suda kutsuukin häntä nimillä ”elegiarunoilija” (ἐλεγειοποιὸς, elegeiopoios) ja ”huilunsoittaja” (αὐλητής, aulētēs). Tämä selittää sen, etteivät antiikin lähteet mainitse mitään yhteyttä Tyrtaioksen ja lyyrisiin runoilijoihin lukeutuneiden Terpandroksen tai Thaletaan välillä.[2]
Eunomia
Tyrtaioksen jo aiemmin mainittu elegia Eunomia (Εὐνομία, ”Lakisääteinen järjestys”) tunnettiin Sudan mukaan myös nimellä Politeia (Πολιτεία).[2][3][19] Müller antaa siitä seuraavan kuvauksen: ”Ei ole vaikeaa muodostaa käsitystä siitä, miten Tyrtaios todennäköisesti käsitteli tätä aihetta, jos tarkastellaan huolellisesti varhaisen kreikkalaisen elegian luonnetta. Hän epäilemättä aloitti huomauttamalla spartalaisten kansalaisten keskuudessa ilmenevästä anarkistisesta liikehdinnästä ja ilmaisi huolensa siitä. Mutta koska elegia pyrkii yleisesti siirtymään kiihtyneestä mielentilasta erilaisten tunteiden ja kuvien kautta tyyneyteen ja rauhaan, voimme olettaa, että Tyrtaios siirtyi tässä Eunomia-teoksessaan tähän tilaan maalaamalla kuvan hyvin järjestetystä Spartan valtiomuodosta ja sen kansalaisten lakisääteisestä olemassaolosta — valtiota, joka oli perustettu jumalallisen avun turvin, ei tulisi tuhota uhkaavilla uudistuksilla. Samalla hän muistutti niitä spartalaisia, jotka Messenian sodan vuoksi olivat menettäneet maansa, että juuri heidän rohkeudestaan riippuisi omaisuuksien takaisin saaminen ja valtion entisen vaurauden palauttaminen.”[2]
Tämä näkemys vahvistuu täysin Tyrtaioksen säilyneistä katkelmista, joista joidenkin kerrotaan kuuluneen nimenomaan teokseen Eunomia. Näissä katkelmissa Spartan valtiomuotoa ylistetään jumalten tahdon mukaiseksi: Zeus itse oli antanut maan herakleidien haltuun, ja valta oli jaettu mitä oikeudenmukaisimmalla tavalla — Delfoin oraakkelin mukaan — kuninkaiden, gerusian neuvoston vanhinten ja kansankokouksen kansalaisten kesken.” [2]
Taisteluelegiat
Vielä enemmän Tyrtaios tunnetaan kuitenkin niistä runoelmistaan, joilla hän rohkaisi spartalaisten mieltä heidän taistelussaan messenialaisia vastaan; kuten Horatius sanoo:[2]
»Tyrtaeusque mares animos in Martia bella / versibus exacuit.
Tyrtaios terävöitti miesten mielet sotaisiin taistoihin säkeillään.[2][15]»
Näitä runoja oli kahta lajia: toisaalta elegioita, jotka sisälsivät kehotuksia pysyvyyteen ja rohkeuteen sekä kuvauksia siitä kunniasta, joka syntyy urheasta taistelusta isänmaan puolesta; toisaalta eloisampia anapestimittaisia sävellyksiä, jotka oli tarkoitettu marssilauluiksi huilumusiikin säestyksellä. Edellisiä kutsuttiin nimillä hypothēkai (ὑποθῆκαι), hypothēkai di' elegeias (ὑποθῆκαι δι᾽ ἐλεγείας) tai yksinkertaisesti elegeia (ἐλεγεῖα); jälkimmäisiä taas nimillä epē anapaista (ἔπη ἀνάπαιστα), melē polemistēria (μέλη πολεμιστήρια), embatēria (ἐμβατήρια), enoplia (ἐνόπλια) tai protreptika (προτρεπτικά). Kummankinlaisia sävellyksiä hän esitti joko hallitsijoille yksityisesti tai kansalaisjoukoille silloin, kun sattui keräämään heidät ympärilleen, tarkoituksenaan kannustaa heitä sodan jatkamiseen.[2][20] Samoilla lauluilla hän nostatti heidän taistelumieltään niin marssiessa kuin taistelukentälläkin. Hän eli nähdäkseen ponnistustensa tuloksen messenialaisten täydellisessä kukistamisessa ja heidän alistamisessaan heloottien asemaan.[2][21]
Tunnetuimpia Tyrtaioksen taisteluelegioita on runo, jonka Viktor Rydberg on mukaillut Ateenalaisten lauluksi (alun perin ruotsiksi Athénernas sång), ja jonka Jean Sibelius on säveltänyt ja josta on useita suomennoksia. Nimestään huolimatta se siis alkujaan ei ole peräisin Ateenasta vaan Spartasta. Seuraavassa ote alkuperäisestä runosta Päivö Oksalan suomennoksena:
»τεθνάμεναι γὰρ καλὸν ἐνὶ προμάχοισι πεσόντα
ἄνδρ᾽ ἀγαθὸν περὶ ᾗ πατρίδι μαρνάμενον.
[...]
αἰσχρὸν γὰρ δὴ τοῦτο, μετὰ προμάχοισι πεσόντα
κεῖσθαι πρόσθε νέων ἄνδρα παλαιότερον,
ἤδη λευκὸν ἔχοντα κάρη πολιόν τε γένειον,
θυμὸν ἀποπνείοντ᾽ ἄλκιμον ἐν κονίῃ,
αἱματόεντ᾽ αἰδοῖα φίλαις ἐν χερσὶν ἔχοντα – αἰσχρὰ
τά γ᾽ ὀφθαλμοῖς καὶ νεμεσητὸν ἰδεῖν – καὶ
χρόα γυμνωθέντα: νέῳ δέ τε πάντ᾽ ἐπέοικεν
ὄφρ᾽ ἐρατῆς ἥβης ἀγλαὸν ἄνθος ἔχῃ:
ἀνδράσι μὲν θηητὸς ἰδεῖν, ἐρατὸς δὲ γυναιξίν,
ζωὸς ἐών, καλὸς δ᾽ ἐν προμάχοισι πεσών.
ἀλλά τις εὖ διαβὰς μενέτω ποσὶν ἀμφοτέροισιν
στηριχθεὶς ἐπὶ γῆς, χεῖλος ὀδοῦσι δακών.[22]» »tethnamenai gar kalon eni promakhoisi pesonta
andr᾽ agathon peri hē patridi marnamenon.
[...]
aiskhron gar dē tūto, meta promakhoisi pesonta
keīsthai prosthe neōn andra palaioteron,
ēdē leukon ekhonta karē polion te geneion,
thymon apopneiont᾽ alkimon en koniē,
haimatoent᾽ aidoia filais en khersin ekhonta – aiskhra
ta g᾽ ofthalmois kai nemesēton idein – kai
khroa gymnōthenta: neō de te pant᾽ epeoiken
ofr᾽ eratēs hēbēs aglaon anthos ekhē:
andrasi men thēētos ideīn, eratos de gynaiksin,
zōos eōn, kalos d᾽ en promakhoisi pesōn.
alla tis eu diabas menetō posin amfoteroisin
stērikhtheis epi gēs, kheilos odūsi dakōn.» »Sankarimielin kaunis on kuolla joukkosi eessä,
taistoon turvana maan kaatua kansasi vuoks.
[...]
Joukon kunnia poissa on kohta, jos vain verileikkiin
nuorien eessä sa näät kaatuvan vanhenevan
miehen valkeapään tahi urhon harmajaparran.
Hiekkaan heittää jos urhean hengen hän saa,
suojaten vain häpyään käsin, kun ihon peittävi hurme,
mieliä kääntää tuo, kauhea katsoa on.
Tuo osa nuorien on, koristeena kun säilynyt heillä
armaan nuoruuden loistava kukkeus on.
Urho on kaunis katsoa naisten ja miehien uljas,
kaunis kun kuoloon käy, sankarikunnian saa.
Nyt lujin polvin taas joka mies jalat painaen maahan
seisköön paikallaan, hammasta purtava on![23]»
Tekstilaitokset
Säilyneet katkelmat Tyrtaioksen runoudesta sisältyvät useisiin kreikkalaisia runoilijoita koskeviin kokoelmiin. Vanhempiin lukeutuvat muun muassa Thomas Gaisfordin Poetae minores Graeci, Friedrich Wilhelm Schneidewinin Delectus poeseos Graecorum ja Theodor Bergkin Poetae lyrici Graeci.[2] Varhaisia erillislaitoksia ovat Klotzin painos (Bremen, 1764, 8vo.), joka painettiin uudelleen saksankielisen Weissin käännöksen kera (Altenburg, 1767, 8vo.); Franken painos Kallinoksen julkaisun yhteydessä (1816, 8vo); Stockin laitos saksalaisella käännöksellä ja historiallisella johdannolla (Leipzig, 1819, 8vo.); Didot’n julkaisu ranskankielisellä käännöksellä, runoilijan elämää käsittelevällä tutkielmalla ja Klonaraksen nykykreikankielisellä versioinnilla (Pariisi, 1826, 8vo.); sekä N. Bachin laitos, jossa ovat mukana myös elegiarunoilijat Kallinos ja Asios (Leipzig, 1831).[2]
Remove ads
Jälkimaine ja vaikutus
Tyrtaiosta arvostettiin Spartassa mitä suurimmin niin kauan kuin valtio säilytti itsenäisyytensä. Jo hänen omana aikanaan hänen runojaan käytettiin nuorison kasvatuksessa, kuten saamme tietää puhuja Lykurgokselta, joka kertoo, etteivät spartalaiset piitanneet muista runoilijoista, mutta asettivat Tyrtaioksen niin suureen arvoon, että sotaretkillä heillä oli tapana kutsua kaikki sotilaat kuninkaan telttaan kuuntelemaan Tyrtaioksen runoja.[2][7] Athenaios kertoo myös, että sodan aikana spartalaiset tahdistivat taistelumuodostelmansa esittämällä Tyrtaioksen runoja (τὰ Τυρταίου ποιήματα ἀπομνημονεύοντες ἔρρυθμον κίνησιν ποιοῦνται, ta Tyrtaiū poiēmata apomnēmoneuontes errythmon kinēsin poiūntai), ja että heillä oli leireissään tapana laulaa Tyrtaioksen runoja kukin vuorollaan aina aterian ja paiaanin laulamisen jälkeen.[2][9]
Julius Pollux laittaa Tyrtaioksen nimiin kolmoiskuorojen (poikien, miesten ja vanhusten) käyttöönoton.[2][24] Hänen runoutensa vaikutuksesta spartalaiseen nuorisoon kertoo myös Leonidaan nimiin laitettu sutkaus: kun häneltä kysyttiin, millaisena runoilijana hän piti Tyrtaiosta, hän vastasi: ”Sellaisena, joka kutittelee nuorison mieltä”.[2]
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads