Valkoinen armeija (Suomi)

Valkoinen armeija oli Suomen sisällissodassa vuonna 1918 valkoisen osapuolen armeija, joka toimi Vaasaan siirtyneen senaatin alaisuudessa. Sen ylipäälliköksi nimitettiin 28. tammikuuta 1918 ratsuväenkenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim.

Valkoisen Armeijan komentaja, ratsuväenkenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim.

Armeijan synty

Ensimmäisessä vaiheessa armeijan johto koostui vanhan väen upseereista, Venäjältä palanneista upseereista, ruotsalaisista yleisesikuntaupseereista ja siviileistä. Miehistön runko koostui suojeluskuntajoukoista, jotka aloittivat sotatoimet Pohjanmaalla ja Karjalassa venäläisten joukkojen aseistariisumisella. Tämän helmikuun loppuun kestäneen vaiheen aikana maa jakautui valkoiseen pohjoisosaan ja punaiseen eteläosaan.

Toisessa vaiheessa Mannerheim pyrki luomaan koulutetun armeijan värväämällä lisäjoukkoja, mutta värväyksen kohtaaman vastustuksen vuoksi se lopetettiin nopeasti. Värvätty järjestyslipusto nimettiin 28. helmikuuta uudelleen Uudenmaan rakuunarykmentiksi ja toinen Suomen tasavallan vartiosto hajotettiin sotatoimien alettua.

Kolmannessa vaiheessa armeijaan saatiin joukkoja kutsuntojen kautta. Näistä joukoista saatiin koulutettu sotilasjoukko, jolle saatiin Saksasta kotiutuneista jääkäreistä upseerit ja aliupseerit. Näistä joukoista muodostettiin lopulta kuusi jääkärirykmenttiä.

Armeijan organisaatio

Valkoinen armeija koostui ensi alkuun Päämajasta ja rintamalinjojen muodostumisen jälkeen toiminta-alue jaettiin 17. helmikuuta neljään ryhmään: Satakunnan, Hämeen, Savon ja Karjalan ryhmään. Näistä Hämeessä ja Karjalassa käytettiin armeijakuntanimitystä.

Tampereen valtauksen jälkeen huhtikuussa armeija jaettiin Länsi- ja Itäarmeijaan. Länsiarmeijaan kuuluivat Satakunnan ja Hämeen ryhmä ja Itäarmeijaan Savon ja Karjalan ryhmä. Huhtikuun lopulla itäarmeijasta erotettiin Savon ryhmä, jonka komentajana oli eversti Alexander Tunzelmann von Adlerflug sekä toukokuun alussa kenraalimajuriksi ylennetty Ernst Linder.

Tampereen valtauksen jälkeen 20. huhtikuuta mennessä suojeluskuntajoukot järjestettiin rykmenteiksi, joissa kuitenkin osa saattoi olla asevelvollisia. Näitä oli lopulta kymmenen:

• 1. Karjalan rykmentti
• 2. Karjalan rykmentti
• 3. Karjalan rykmentti
• 4. Pohjois-Pohjanmaan rykmentti
• 5. Etelä-Pohjanmaan rykmentti
• 6. Vaasan jalkaväkirykmentti
• 7. Pohjois-Hämeen rykmentti
• 8. Porin rykmentti
• 9. Pohjois-Savon rykmentti
• 10. Etelä-Savon rykmentti^[1]

Värvättyjä joukkoja olivat:

• 1. Krenatöörirykmentti
  • I Vaasan krenatööripataljoona
  • II Kristiinan krenatööripataljoona
  • III Oulun krenatööripataljoona
• 2. Krenatöörirykmentti
  • I Jyväskylän pataljoona
  • II Savon pataljoona
  • III Seinäjoen pataljoona^[1]