Vesipäästäinen
nisäkäslaji From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Vesipäästäinen (Neomys fodiens) on Suomessa rauhoitettu nisäkäs.[3]
Lajin tieteellinen nimi muodostuu kreikan kielen sanoista neo (minä uin) ja mus (hiiri). Tieteellinen lajinimi, fodiens tarkoittaa kaivavaa. Vesipäästäinen on Suomen ainoa myrkyllinen nisäkäs.
Remove ads
Levinneisyys
Vesipäästäinen on levinnyt laajalle Euraasiassa. Sitä tavataan Atlantin rannikolta Siperian taigalle ja tundralta Välimerelle sekä Sisä-Aasian aroille saakka. Vesipäästäinen esiintyy koko Fennoskandiassa. Sitä ei kuitenkaan tavata Pyreneiden eteläpuolelta eikä Balkanilta.[1]
Tuntomerkit
Vesipäästäisen ruumiinpituus on 6,3–9,6 senttiä, häntä 4,7–8,2 senttiä ja paino 8–23 g. Vesipäästäisen selkä on musta ja vatsa valkoinen tai harmaankirjava, väriraja on jyrkkä. Rakenteeltaan vesipäästäinen on sopeutunut vesielämään.
Elintavat
Vesipäästäinen viihtyy kaikenlaisissa vesissä, järvissä, joissa ja pikku puroissa. Hyvin nopeajuoksuisia virtoja se karttaa. Vesipäästäinen on sopeutunut hyvin vesielämään. Se kelluu kuin korkki, ui nopeasti ja sukeltaa taitavasti. Koska sen ilmava turkki tekee sen hyvin kelluvaksi, sen on ennen sukellusta hypähdettävä hieman veden pinnan yläpuolelle. Vesipäästäinen liikkuu myös maalla ja kaivaa maanalaisia käytäviä rantatörmään. Vesipäästäinen on paikkauskollinen, joskin asuinvesistön jäätyminen tai muu mullistus voi aikaansaada muuton uuteen ympäristöön.[4]
Ravinto
Vesipäästäinen saalistaa veden alla, veden pinnalla ja kuivalla maalla. Sen ravintoa ovat hyönteiset ja niiden toukat, madot, kotilot sekä hämähäkkieläimet. Saalislistalta löytyvät myös pikkukalat, kalanmäti sekä sammakot ja pikkunisäkkäät. Vesipäästäisen sylki on myrkyllistä. Myrkky on niin voimakasta, että sen kerrotaan aiheuttavan sammakon kuoleman muutamassa minuutissa.[5] (Huom. Ulkomaisissa artikkeleissa todetaan vain että vesipäästäisen myrkky lamaannuttaa sammakon lihaksistoa, mutta sen tappavuudesta ei sanota mitään.) Vesipäästäinen on Suomen ainoa myrkyllinen nisäkäs.[6]
Remove ads
Lisääntyminen
Levinneisyysalueen pohjoisosissa pariutumisaika on huhti–toukokuussa. Suomessa laji poikii yleensä kahdesti: ensimmäinen poikue on touko–heinäkuussa ja toinen myöhemmin kesällä. Poikueessa on 3–10 yksilöä. Heinillä pehmustettu pesä on kasvuston suojassa tai maanalaisessa kolossa. Noin puolet poikasista kuolee ennen kahden kuukauden ikää ja vain 20–30 % selviytyy seuraavaan vuoteen, eli lisääntymisikään, saakka.
Remove ads
Katso myös
Lähteet
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads