Vitalismi

Vitalismi on käsitys, jonka mukaan kaikkeudessa on olemassa erityinen elämänvoima (vis vitalis). Tämä voima voi olla energiaa tai ainetta. Vitalismissa ajatellaan, että kemia ja fysiikka eivät riitä selittämään eliöiden elämää, vaan lisäksi tarvitaan jokin pelkästään elämälle kuuluva ominaisuus.^[1] Tätä ominaisuutta voitaisiin kuitenkin periaatteessa tutkia tieteellisesti. Tällaisen ominaisuuden olemassaolosta ei kuitenkaan ole tieteellisiä todisteita.

1800-luvun puolivälin jälkeen vitalismi väistyi mekanististen käsitysten tieltä, mutta on sittemmin uudelleen esiintynyt uusvitalismin nimellä. Vitalismin uuteen elpymiseen on vaikuttanut kehitysmekaniikan tutkiminen.

Vitalismi kemiassa

Kemian historiassa vitalismilla tarkoitetaan varsinkin 1800-luvun alussa vallinnutta käsitystä, että orgaanisia yhdisteitä voi syntyä vain elävissä kasveissa ja eläimissä elävän voiman vaikutuksesta. Käsityksen on usein katsottu tulleen kumotuksi, kun Friedrich Wöhler vuonna 1828 onnistui keinotekoisesti muuttamaan ammoniumsyanaattia (NH₄CNO) ureaksi (NH₂CONH₂). Wöhler itse ei kuitenkaan väittänyt kumonneensa vitalismia, ja lisäksi hänen käyttämänsä ammonium­syanaatti oli valmistettu elollisen luonnon aineista. Vakavamman iskun vitalismi sai vuonna 1844, kun Hermann Kolbe onnistui valmistamaan etikkahappoa epä­orgaanisista lähtöaineista. Vielä 1800-luvun lopulla kuitenkin oletettiin, että vitalismi piti paikkansa käymisen kaltaisten bio­kemiallisten reaktioiden osalta.^[2]

Vitalistisia ajattelutapoja ovat edustaneet esimerkiksi Hans Driesch ja Henri Bergson^[1].

Erilaisia vitalistisia näkemyksiä

• Kiina: qi
• Japani: ki
• Intia: prana
• Franz Anton Mesmer: animaalinen magnetismi
• Carl Jung: psyykkinen energia
• Luonnonmystiikka: bioenergia
• Spiritismi: ektoplasma
• Henri Bergsonin vitalistinen idealismi
• Elämänfilosofia tunnetaan myös nimellä saksalainen vitalismi.^[3]

Katso myös

• Biologian filosofia
• Dualismi