XFL

yhdysvaltalainen amerikkalaisen jalkapallon sarja From Wikipedia, the free encyclopedia

Remove ads

XFL oli yhdysvaltalainen amerikkalaisen jalkapallon ammattiliiga. Liigassa oli kahdeksan joukkuetta, jotka oli jaettu Eteläiseen ja Pohjoiseen divisioonaan. Joukkueet pelaavat kymmennen ottelun runkosarjan helmikuusta huhtikuuhun, ja neljä parasta pääsee pudotuspeleihin. Liiga on saanut nimensä aikaisemmasta XFL-liigasta, joka pelasi ainoan kautensa vuonna 2001.

Tämä artikkeli käsittelee vuosina 2020–2023 pelattua amerikkalaisen jalkapallon liigaa. Aikaisemmasta XFL-nimisestä liigasta kertoo artikkeli XFL (2001).
Pikafaktoja Aiheesta muualla ...

Vuonna 2018 WWE:n johtokunnan puheenjohtaja Vince McMahon perusti sarjan uudelleen, luvaten kaudeksi 2020 vakavemmin otettavaa jalkapalloa kuin edellisellä kerralla.[1] XFL-kausi pelattiin alkuvuodesta 2020, mutta se keskeytyi COVID-19-pandemian vuoksi. Uusi kausi alkoi helmikuussa 2023.[2] Syksyllä 2023 sarja ilmoitti aikeistaan yhdistyä USFL:n kanssa kaudeksi 2024.[3]

Remove ads

Joukkueet

Entiset joukkueet

Kausi 2020

Thumb
XFL:n kaudella 2020 käyttämä logo.

Uusi XFL alkoi 8. helmikuuta 2020. Ensimmäinen peli oli DC Defendersin ja Seattle Dragonsin ottelu Defendersin kotiareenalla Audi Fieldillä, Washington, D.C.:ssä.[4] 13. maaliskuuta 2020 sarja ilmoitti, ettei se pelaa loppukauden pelejään koronavirusuhan vuoksi.[5]

Kausi 2023

Heinäkuussa 2021 liiga julkisti, että se tekee paluun kaudeksi 2023.[6] Uusi XFL alkoi 18. helmikuuta 2023. Ensimmäinen peli oli Vegas Vipersin ja Arlington Renegaden ottelu Arlington Renegaden kotiareenalla Choctaw Stadiumilla, Texasissa.[7]

Lähteet

Loading related searches...

Wikiwand - on

Seamless Wikipedia browsing. On steroids.

Remove ads