Yhdysvaltain demokraattinen puolue
poliittinen puolue Yhdysvalloissa From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Yhdysvaltain demokraattinen puolue (engl. Democratic Party) eli demokraatit on toinen Yhdysvaltain poliittisista valtapuolueista. Toinen on republikaaninen puolue. Andrew Jacksonin kannattajat perustivat Demokraattisen puolueen vuonna 1828 ja se on nykyään maailman vanhin aktiivinen poliittinen puolue.[10]
Kansainvälisesti demokraatit ovat edustaneet ulospäin suuntautuvaa politiikkaa.
Puolueen sisällä on useita mielipiteiltään eroavia ryhmäkuntia, joskin New Dealin jälkeen puolue on profiloitunut yhdysvaltalaisittain sosiaaliliberaaliksi puolueeksi.
Remove ads
Historia
Tausta
Demokraattinen puolue katsoo periytyvänsä 1700-luvun lopun demokraattis-republikaanisesta puolueesta, joka vastusti keskusvaltaa ja ajoi osavaltioille mahdollisimman suuria toimivaltuuksia. Demokraattinen puolue perustettiin virallisesti vuonna 1828.[11][12] Vuoden 1828 vaaleissa presidenttiehdokas Andrew Jacksonin joukot eivät jättäneet mitään sattuman varaan. Vaalikampanja oli vaalikiertueineen, mainoslauseineen ja -julisteineen ensimmäinen nykyaikaisena pidetty presidentinvaalikampanja. Jacksonin vastustajat väänsivät hänen nimestään pilanimen Jackass ('Aasi'), mutta Jackson käänsi senkin edukseen ja omaksui aasin osaksi kampanjansa kuvastoa. Myöhemmin aasista tuli koko demokraattipuolueen tunnus.[13]
Yhdysvaltain suurvalta-aika
Ennen ensimmäistä maailmansotaa (1865–1914)
1900-luvun alussa politiikassa vaikutti progressiivinen aikakausi joka oli peruja sosiaalisen evankeliumin vaikutuksesta ja modernista teologiasta. Vuonna 1908 annettiin päätös Mulle vastaan Oregon -tapauksessa, jossa annettiin valtiovallalle oikeus säätää lailla työaikojen pituudesta. Päätös oli ensiaskel tiellä, joka mahdollisti valtion puuttumisen markkinakapitalistiseen järjestelmään.[14]
Demokraattipuolue voitti vuonna 1910 enemmistön kongressin edustajainhuoneessa ensimmäistä kertaa vuoden 1892 jälkeen. Kaksi vuotta myöhemmin se sai enemmistön myös senaattiin.[15] Vuonna 1912 Woodrow Wilson valittiin Yhdysvaltain presidentiksi. Wilsonin kaudella demokraattinen puolue toimi läheisessä yhteistyössä uskonnollisen vasemmiston kanssa. Wilson oli läpi akateemisen ja poliittisen uran liikkunut sosiaalisen evankeliumin piireissä ja kirjoitti paljon sekä sen että uuden liberalismin teoriasta ja opetti sosialismin teoriaa Princetonin yliopistossa. Päälinjan protestantit, katoliset ja refomijuutalaiset tukivat Wilsonin toimintaa.[16]
Ensimmäinen maailmansota (1914–1918)
Lusitanian upottamisen jälkeen vuonna 1915 presidentti Wilson joutui oman puolueensa haastamaksi edustajainhuoneessa. Teksasin edustaja Jeff McLemoren ehdotus yhdysvaltalaisten matkustusvapauden rajoittamiseksi kuitenkin hävisi edustajainhuoneessa äänin 276–142, mikä oli voitto matkustusvapautta puolustaneelle Wilsonille. Istuva presidentti voitti seuraavana vuonna järjestetyt presidentinvaalit ja sai demokraateille harvinaisen jatkokauden. Liittyminen sotaan vuonna 1917 johti poliittisiin kiistoihin, jotka heikensivät demokraattista puoluetta ja vahvistivat republikaaneja. Demokraattinen puolue hävisi vuoden 1918 välivaalit.[15]
Maailmansotien välinen aika (1918–1939)
Vuoden 1932 kongressivaaleissa New Yorkin kuvernööri Franklin D. Roosevelt oli demokraattisen puolueen ehdokas presidentiksi. Kampanjassaan Roosevelt kieltäytyi arvostelemasta kapitalistisen järjestelmän perusteita ja sai tiukkaa krittikkiä sosialistipuolueen teologi Reinhold Niebuhrilta.[17] Presidentiksi valittu Roosevelt käynnisti ns. New Deal -uudistuspolitiikan, joka oli lähellä katolisten ja reformijuutalaisten etujärjestöjen linjauksia. Roosevelt itse oli progressiivisen liikkeen kasvatti eikä hyväksynyt sosialistien tai kommunistien linjauksia tavoitteilleen.[18]
New Dealin keskiössä oli liberaalinen korporationistinen valtioteoria ja malli, jonka keskeinen ajatus oli markkinatalousjärjestelmän sääntely asiantuntijabyrokraattien hallinnoimilla liittovaltion komissioilla ja virastoilla. Rooseveltin kaudella luotiin virastoja valvomaan pankkitalletuksia ja luotonantoa, lisättiin pörssisääntelyä ja vahvistettiin ay-liikkeen asemaa. Roosevelt käynnisti myös julkisten töiden ohjelmia, loi Yhdysvaltain ensimmäiset työttömyys- ja vanhuuseläkejärjestelmät sekä korotti veroja.[18] Franklin D Roosevelt on ainoa Yhdysvaltain presidentti, joka on valittu virkansa neljästi vuodesta 1933 alkaen.
Toisen maailmansodan jälkeen (1945–1990)
Roosevelt kuoli kesken 4. kauttansa aivoverenvuotoon huhtikuussa 1945. Sodan jälkeen, Rooseveltin kuoltua, hänen tilalleen demokraattiseksi presidentiksi nousi huhtikuussa 1945 varapresidentti Harry S. Truman (1945–1953). Vuosina 1961–1963 presidenttinä toimi John F. Kennedy. Katolinen Kennedy oli vaalikampanjassaan luvannut vastauksena katolisiin kohdistuviin epäilyksiin pitävänsä henkilökohtaisen vakaumuksen erossa viranhoidostaan. Kennedyn lupaus avasi demokraattisen puolueen samalla maallistuneille ja uskonnonvastaisille liikkeille.[19]
1960-luvulla demokraatit tuki Lyndon B. Johnsonin kaudella aktiivisesti mustien kansalaisoikeuksia.[20] Samoihin aikoihin mustien ja latinoiden enemmistö siirtyi demokraatteihin.[21] Vuoteen 1972 mennessä demokraattisesta puolueesta tuli viimeistään koti amerikkalaiselle uusvasemmistolle, sekularisoituneelle kulttuuriradikalismille sekä varsinkin vapaata aborttia kannattaneelle feminismille sekä homoliikkeen aktiiveille.[19]
Vuonna 1973 Roe vastaan Wade -oikeustapaus totesi abortin kieltämisen perustuslain vastaiseksi. Tuolloin demokraatit alkoivat taktisesti kannattaa aborttia ja puolueen keskeiset henkilöt, kuten Ted Kennedy ja Al Gore ryhtyivät abortin kannattajiksi.[22]
Kylmän sodan aikana demokraatit suosivat republikaaneja runsaammin asevarustelua ja puolue tuli tunnetuksi ”sotapuolueena”. Vuoden 1972 George McGovernin presidentinvaalikampanjassa demokraatit kääntyivät sotilasmenojen leikkaamisen kannalle. Myöhemmin tästä tuli puolueelle rasite ja puolue luopui asevarustelun vähentämiskannastaan 1990-luvulle mennessä.[23]
Kylmän sodan jälkeen (1991–)
Erityisesti George W. Bushin valtakausi (2000–2008) oli yhdysvaltalaiselle vasemmistolle syvää turhautumista aiheuttanut aikakausi. Vuosina 2006–2010 uskonnollisella vasemmistolla oli huomattava edustus kongressissa.[24]
Vuonna 2008 senaattori Barack Obama valittiin demokraattien ehdokkaana presidentiksi. Obamasta tuli Yhdysvaltain ensimmäinen musta presidentti.[25] 2010-luvulla demokraattisesta puolueesta on tullut vasemmistolaisempi.[21] Obaman on katsottu olleen uskonnollisen vasemmiston ”oma mies” Valkoisessa talossa. Vuonna 2010 demokraattinen puolue menetti enemmistöasemansa kongressissa.[24] Vuoden 2016 presidenttiehdokaskampanjan yhteydessä tapahtuneessa tietovuodossa selvisi, että demokraattisen puolueen johto rikkoi omia sääntöjä ja toimi toista presidenttiehdokasta Bernie Sandersia vastaan pönkittäen Hillary Clintonin ehdokkuutta.[26]
Vuoden 2020 presidentinvaaleissa puolueen ehdokas Joe Biden valittiin presidentiksi. Yhdysvaltain senaatin vaaleja pidettiin puolueen sisällä vasemmisto- ja edistyssiiven laajana voittona.[27]
Remove ads
Tunnukset
Demokraattisen puolueen tunnuksena oli syyskuuhun 2010 asti aasi. Nyttemmin tunnus on sininen D-kirjain sinisen ympyrän sisällä. Aasia käytetään kuitenkin yhä usein demokraattisen puolueen symbolina.[28]
Kannattajakunta
Puolueen kannattajia ovat perinteisesti olleet katoliset, maan koillisosan uudistusmielinen työväestö sekä eteläosien konservatiiviset protestantit. Lyndon B. Johnsonin kaudella 1960-luvulla demokraatit ryhtyi tukemaan aktiivisesti mustien kansalaisoikeuksia, minkä takia demokraattien kannatus on vanhoissa etelävaltioissa tippunut puoleen 1950-lukuun verrattuna. Samalla demokraattien kannatus kaupungeissa ja pohjoisessa asuvien mustien keskuudessa on kuitenkin kasvanut.[20] Demokraattinen puolue salli mustien osallistua puoluekokouksiinsa vuodesta 1924 lähtien.[29]
2010-luvulla puolueesta on tullut vasemmistolaisempi kuin se oli 1990-luvulla mutta myös kirjavampi. Ennen takana oli ay-liike ja pienituloisia, mutta 1960-luvun mustien kansalaisoikeustaistelun myötä mustien ja latinoiden enemmistö siirtyi demokraatteihin ja etelävaltioiden valkoiset republikaaneihin. Rannikoilla on koulutettuja vapaamielisiä. Kannattajista mustat ja latinosiirtolaiset ovat konservatiivisia.[21]
Ryhmittymät
Demokraattisen puolueen Yhdysvaltain liittovaltion kongressiedustajat jakaantuvat kolmeen merkittävään ryhmittymään poliittisen aseman perusteella, tosin yksi edustaja voi toimia useammassa ryhmässä eikä ryhmään kuuluminen ole välttämätöntä. 2019 aloittavassa kongressissa Congressional Progressive Caucus ja New Democratic Coalition ovat lähes tasaväkisiä, kun Blue Dog Coalition on taas niitä merkittävästi pienemmässä asemassa. Puolueen vasemmistosiiven kannatus on suurinta Yhdysvaltain koillisosassa ja länsirannikolla, ja maltillisten ja oikeistosiiven kannatus on vahvimmillaan Yhdysvaltain eteläosissa ja Keskilännessä.[5][6]
Lähde:[5]
Remove ads
Vaalihistoria
Edustajainhuone
Puolueella on ollut enemmistö Yhdysvaltain edustajainhuoneessa:[30][31]
- 1875–1881
- 1883–1889
- 1891–1895
- 1911–1917
- 1931–1947
- 1949–1953
- 1955–1995
- 2007–2011
- 2019–2023
Senaatti
Puolueella on ollut enemmistö Yhdysvaltain senaatissa:[32]
- 1823–1833
- 1835–1841
- 1845–1861
- 1879–1881
- 1893–1895
- 1913–1919
- 1933–1947
- 1949–1953
- 1955–1981
- 1987–1995
- 2001
- 2001–2002
- 2007–2015
- 2021–2025
Merkittäviä poliitikkoja
Edustajat
Demokraattipuolue onnistui voittamaan Georgian osavaltion molemmat senaattivaalit sekä yhden senaattoripaikan Arizonan ja Coloradon osavaltioista. Näin demokraattipuolueella on 48 edustajaa Yhdysvaltain senaatissa, mutta periaatteessa Vermontin senaattori Bernie Sanders ja Mainen senaattori Angus King tukevat demokraattipuoletta. Demokraattipuolue menetti 10 edustajapaikkaa edustajainhuoneessa, mutta onnistui pitämään niukan enemmistön. Demokraattien veteraaniedustaja Nancy Pelosi äänestettiin jatkokaudelle edustajainhuoneen puhemieheksi.[33][34][35][36][37]
Nykyinen puoluejohto
- Puolueen kansallisen komitean (puoluehallituksen) puheenjohtaja: Ken Martin
- Senaatin vähemmistöjohtaja: Chuck Schumer
- Edustajainhuoneen vähemmistöjohtaja: Hakeem Jeffries
Presidentit
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads