Ystad
kaupunki Ruotsissa ja Ystadin kunnan keskustaajama From Wikipedia, the free encyclopedia
Remove ads
Ystad on samannimisen Ystadin kunnan keskustaajama. Se sijaitsee Skånen läänissä ja Skånen historiallisessa maakunnassa Etelä-Ruotsissa. Vuoden 2010 lopussa taajamassa oli 18 350 asukasta.[2]

Ystad oli 1970-luvun alun kuntauudistukseen asti kaupunki.
Ystadin nimi tulee sanasta Viistatha (myöhemmin Ystathae), joka on muinaispohjoismainen nimi uhripaikalle. Vanhimmat viitteet Ystadin kaupunginoikeuksista on 1200-luvun puolivälistä. Vuonna 1267 perustettiin Ystadiin fransiskaaniluostari, jonka yhteyteen rakennettiin Pyhälle Pietarille omistettu kirkko.
Remove ads
Historia
Ystad on perinteisesti ollut Pohjoismaiden yksi tärkeimmistä yhdyskaupungeista Manner-Eurooppaan. Jo Tanskan vallan aikana yhteydet olivat vilkkaat, mutta erityisesti Ruotsin suurvaltakauden aikaan Ystad oli tärkeä linkki Ruotsin alusmaihin Pommerissa. Aina 1800-luvulle saakka Ystad oli yksi Ruotsin tärkeimmistä satamista, mutta kun rautatie Södra Stambanan vedettiinkin Ystadin sijaan Malmöhön, menetti Ystad nopeasti merkitystään. Toisaalta tämä kehitys merkitsi sitä, että ajanjaksona, jolloin usein vanhat rakennukset kaupunkien keskustoista hävitettiin uusien tieltä, Ystad ei kasvanut, eikä tämä kehitys päässyt kaupungissa vauhtiin. Siksi Ystadin keskustassa on edelleen suuri määrä hyvin vanhaa rakennuskantaa, joka juontaa juurensa aina keskiajalle saakka. Ystadin kaupunkikuvaa ristikkotaloineen arvostetaan niin, että esimerkiksi vuonna 2017 kaupunki oli 20 ehdokkaan joukossa Arkitekturupproret-blogin (suom. arkkitehtuurikapina) yleisöäänestyksessä Ruotsin kauneimmasta kaupungista.[3]
Nykyään Ystad on satamakaupunki, josta on säännölliset matkustajayhteydet Bornholmille ja Puolaan.
Remove ads
Media
Paikallislehti Ystads Allehanda ilmestyy kuudesti viikossa.
Ystad fiktiossa
Henning Mankellin Kurt Wallander -sarjan romaanit tapahtuvat pääasiassa Ystadissa tai sen lähiympäristössä.
Väestönkehitys
Remove ads
Lähteet
Aiheesta muualla
Wikiwand - on
Seamless Wikipedia browsing. On steroids.
Remove ads
