-han

Suomi

Suffiksi

-han (liitepartikkeli; etuvokaalisessa sanassa -hän)

1. takavokaaleja (a, o, u) sisältävään sanaan liitettävä partikkeli, jolla puhuja ilmaisee olevansa hämmästynyt tai yllättynyt kuultuaan/nähtyään/tunnettuaan tms. tavalla saatuaan tietoonsa mielipiteen, totuuden tms. asiasta, josta hänellä oli toisenlainen näkemys

   No mutta tuohan on ihan kaunis taulu.

2. kuten tunnettua

   Viinastahan se on sairaaksi tullutkin.

3. tosin

   Ehkä olen siihen liian vanha, vaikka onhan Petekin jo kolmekymmentä.

4. eikö niin?

   Tunnethan sinä hänet?

   Sehän on selvä.

5. lieventää kehotusta

   No niin, menehän nyt siitä!

6. ehkä; mahtaa

   Mitähän taas onkaan tapahtunut?

Etymologia

Perustuu pronominiin hän ’hän, se’, joka lauseyhteydessään on saanut vivahteita tiettyyn suuntaan. Esim.

• ”Kala-hän on jo kuollut” ’kala — se siinä, kuten nähdään — on jo kuollut’.
• ”Kuka-hän siellä kolkuttaa?” ’Kuka — se tuntematon — siellä kolkuttaa?’
• ”Ei-hän se laituri kovin komea ollut.” ’Ei — se siinä, nähtävissä oleva — laituri kovin komea ollut.’^[1]

Käännökset

1. hämmästystä tai yllättyneisyyttä ilmaiseva partikkeli

ruotsi: ju

viro: ju

Lähteet

• Hakulinen, Lauri: Luennot suomen kielen partikkeleista, s. 44-45. Toimittaneet Yrjö Lauranto ja Tapani Lehtinen. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1999. ISBN 951-45-88908.