auma

Suomi

Substantiivi

auma (9)

1. lyhteistä koottu yl. pyöreä ylöspäin levenevä, huippuun supistuva maanpäällinen rakennelma, jossa puimatonta viljaa säilytettiin etenkin itä-Suomessa
2. maakuoppaan perustettu yl. oljilla ja mullalla peitetty juurikasvien ja perunan säilytyspaikka, myös sipulikasvien hyötämiseen käytetty paikka
3. (arkkitehtuuri) katon harjaan liittyvä kalteva kolmiomainen päätyharja

Ääntäminen

• IPA: /ˈɑu̯mɑ/
• tavutus: au‧ma

Taivutus

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	auma	aumat
genetiivi	auman	aumojen (aumain)
partitiivi	aumaa	aumoja
akkusatiivi	auma; auman	aumat
sisäpaikallissijat
inessiivi	aumassa	aumoissa
elatiivi	aumasta	aumoista
illatiivi	aumaan	aumoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi	aumalla	aumoilla
ablatiivi	aumalta	aumoilta
allatiivi	aumalle	aumoille
muut sijamuodot
essiivi	aumana	aumoina
translatiivi	aumaksi	aumoiksi
abessiivi	aumatta	aumoitta
instruktiivi	–	aumoin
komitatiivi	–	aumoine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	auma-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

Liittyvät sanat

• aumata
• närte
• suova
• pieles

Yhdyssanat

aumakatto, aumaveitsi

Aiheesta muualla

• auma Kielitoimiston sanakirjassa